Rehusilppuri
Rehusilppuri on traktorivetoinen maataloustyökone, joka silppuaa rehuksi käytettävän nurmen tai heinän ja puhaltaa sen perävaunuun. Erilaisia rehusilppureita ovat niittosilppuri ja tarkkuussilppuri.
Tavallisesti rehusilppuri kytketään traktorin perään joko nostolaitteeseen tai peräkoukkuun ja perävaunu silppurin takana olevaan koukkuun tai erilliseen runkoon, ns. silppurin runkoon. Silppurin runko kiinnitetään traktorin nostolaitteeseen, ja silppuri kytketään traktorin oikealle puolelle rungon vetoaisaan, jossa on köydellä tai muulla mekanismilla toimiva lukkolaite silppurille. Lukkolaitteen salpa lukitsee silppurin ko. runkoon automaattisesti, köyttä tarvitaan ainoastaan silppuria irrottaessa. Silppurin rungossa on tyypillisesti kaksi koukkua perävaunulle, joista toinen rungon keskellä oleva on tarkoitettu siirtoajoon, ja hieman sivummalla oikealla sijaitseva on kätevämpi itse niittotapahtumaan, sillä tällöin peräkärry on lähempänä silppuria. Myös vetokoukuissa on silppurin vetoaisan lukon tavoin toimivat lukkolaitteet, perävaunun nopeaa kytkemistä ja irrottamista varten. Perävaunua voidaan myös vetää silppurin vierellä toisella traktorilla.
Tuorerehuruokinnassa rehusilppu syötetään eläimille saman tien. Alueilla, joissa satoa ei saada ympäri vuoden keräämisen yhteydessä silppuun suihkutetaan AIV-liuos ja rehu säilötään talviruokintaa varten AIV-rehuna.
Niittosilppuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Niittosilppuri on niittokoneen ja silppurin yhdistelmä, jolla kerätään nurmirehu tuoreena pelloilta.
Niittosilppuri jättää osan kukkivasta siemenaineesta maastoon. Sen avulla voi pyrkiä säilyttämään tehoviljelyalueilta jo kadonneita kasvi- perhos- ja kuoriaislajeja.lähde?
Suomessa tunnetuimmat silppurimerkit lienevät Varsta ja Taarup. Ensimmäiset niittosilppurit tulivat tehostamaan suomalaisten rehuntekoa karjatiloille 1950-luvulla, mutta yleistyivät käytännössä vasta 1970-luvun aikana. Niittosilppori oli kallis hankinta vielä 1950-luvulla, sillä esimerkiksi Hinattava Taarup 1500 maksoi 1950-luvun lopulla puolet isohkon traktorin hinnasta.
1960-luvulla silppurin sivukiinnitys helpotti ajamista avo-ojapelloilla ja työkoneen hintakin laski, mikä johti siihen, että 1970-luvun alussa kysyntä oli jo kymmenkertaistunut. Vuosimyynti oli parhaimmillaan 6 000 kappaleessa ja niittosilppurista tuli yksi eniten myydyistä työkoneita. 1990-luvun aikana eri menetelmillä tehty esikuivattu säiliörehu yleistyi ja kelasilppurin rooli rehuntehossa alkoi vähentyä nopeasti loppuen jatkossa lähes kokonaan.[1]
Tarkkuussilppuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarkkuussilppurilla kerätään jo valmiiksi niittomurskaimella niitetty heinä pellolta. Tarkkuussilppuria käytettäessä rehun tulee olla karhoissa, mutta useimmat niittomurskaimet tekevät karhot valmiiksi. Rehun annetaan myös kuivua jonkin aikaa niiton jälkeen ennen kuin se kerätään tarkkuussilppurilla.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kimmo Kotta: Koneviesti: Suomalaisilla karjatiloilla niittosilppuri yleistyi vasta 1970-luvulla, vaikka AIV-rehua on tehty meillä 90 vuoden ajan Maaseudun Tulevaisuus. 13.10.2019. Viitattu 17.10.2024. (englanniksi)