Rauta(II)bromidi
| Rauta(II)bromidi | |
|---|---|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | FeBr2 |
| Moolimassa | 215,65 |
| Ulkomuoto | Kellanruskea kiteinen aine |
| Sulamispiste |
691 °C 27 °C (heksahydraatti, hajoaa)[1] |
| Kiehumispiste | hajoaa[1] |
| Tiheys | 4,636 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | 120 g/100 g[1] |
Rauta(II)bromidi eli ferrobromidi (FeBr2) on rauta- ja bromidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään katalyyttinä orgaanisen kemian reaktioissa.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa rauta(II)bromidi on kellanruskeaa kiteistä ainetta, jonka kiderakenne muistuttaa kadmiumjodidin kiderakennetta. Se kestää kohtalaisen hyvin korkeitakin lämpötiloja, mutta hajoaa voimakkaasti kuumennettaessa hitaasti bromiksi ja rauta(III)oksidiksi. Yhdiste liukenee erittäin hyvin veteen ja myös etanoliin, dietyylieetteriin ja asetonitriiliin. Rauta(II)bromidi muodostaa useita kidevedellisiä muotoja muun muassa di-, tetra-, heksa- ja nonahydraatit, jotka ovat väriltään vaaleanvihertäviä. Kideveden määrä riippuu kiteytymisolosuhteista.[3][4]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rauta(II)bromidia voidaan valmistaa kahdella tavalla. Yhdistettä voidaan valmistaa suoraan bromista ja raudasta 200 °C:n lämpötilassa virtausreaktorissa. Tämän jälkeen tuote puhdistetaan sublimoimalla typpi-ilmakehässä tai alipaineessa. Toinen tapa on raudan ja vetybromidin välinen reaktio metanoliliuoksessa. Näin saadaan kidevedellistä rauta(II)bromidia.[3]
Kidevedetöntä rauta(II)bromidia käytetään katalyyttinä orgaanisten yhdisteiden bromauksessa ja polymerointireaktioissa.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Haynes, William M. (toim.): CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4-67. (97. painos) CRC Press, 2016. ISBN 9781439814628 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.12.2020). (englanniksi)
- ↑ Iron(II) bromide (Rauta(II)bromidi) Käyttöturvallisuustiedote. 28.9.2019. Sigma Aldrich/Merck. Viitattu 16.12.2020.
- ↑ a b c Alan M. Stolzenberg: Iron Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004 Teoksen verkkoversio Viitattu 8.8.2012
- ↑ Catherine E. Housecroft, A. G. Sharpe: Inorganic chemistry, s. 622. Pearson Education, 2007. ISBN 9780131755536 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 8.8.2012). (englanniksi)