Rauha S. Virtanen
Rauha Susanna Virtanen[1] (28. kesäkuuta 1931 Alavus – 20. maaliskuuta 2019 Helsinki[2][3]) oli suomalainen nuortenkirjailija.
Henkilöhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Virikkeenä Virtasen kirjailijanuralle toimi L. M. Montgomeryn romaani Pieni runotyttö. Hänen esikoisteoksensa Seljan tytöt ilmestyi vuonna 1955, ja se kasvoi neliosaiseksi sarjaksi, jonka innoittajana oli Louisa M. Alcottin Pikku naisia.[4] Virtasen tuotanto keskittyi pääosin nuortenkirjallisuuteen, ja hän kirjoitti myös näytelmiä ja kuunnelmia.
Virtanen sai lukuisia kirjallisuuspalkintoja, muun muassa Topelius-palkinnon vuonna 1971, Valtion nuorisokirjallisuuspalkinnon 1971 sekä Suomen kirjailijaliiton Tirlittan-palkinnon 2003.
Vuonna 1968 ilmestyneestä romaanista Ruusunen tehtiin kirjaan perustuva minisarja Yle TV2 -kanavalle, Pieni rakkaustarina, jonka pääosissa nähtiin Elina Aalto ja Antti Reini. Romaani käsittelee alaikäisen tytön ja aikuisen miehen suhdetta.[4]
Virtasen alkukauden tuotannossa on huumoria, jännitystä ja romantiikkaa, mutta myöhemmässä tuotannossa hän otti aiheeksi nuoret, joilla on edessä vaikeita ratkaisuja ja jotka näkevät ympäristönsä sosiaalisen ja poliittisen todellisuuden.[1]
Virtasen tytär Arja Pettersson on teatterinjohtaja.[2]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Romaanit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Seljan tytöt. Porvoo: WSOY, 1955.
- Tapaamme Seljalla: Seljan tyttöjen uusia vaiheita. Porvoo: WSOY, 1957.
- Kiurut laulavat. Porvoo: WSOY, 1959.
- Virva Seljan yksityisasia. Porvoo: WSOY, 1960.
- Tuntematon Selja. Helsinki: WSOY, 1964.
- Luumupuu kukkii. Helsinki: WSOY, 1965.
- Tuletko sisarekseni. Helsinki: WSOY, 1966.
- Ruusunen. Helsinki: WSOY, 1968.
- Joulukuusivarkaus. Helsinki: WSOY, 1970.
- Lintu pulpetissa. Helsinki: WSOY, 1972. ISBN 951-0-00680-7
- Seljalta maailman ääreen. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25634-X
- Seljan Tuli ja Lumi. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35458-2
Näytelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Avaruusmekko (1966)
- Tässä on Hely Ahonen (1974)
- Laulukokeet (1976)
- Jääkö Pekka luokalle? (1977)
- Rööki-Rocky (1978)
- Pääsy kielletty (1979)
- Kolme mummoa (1982)
Kuunnelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Avaruusmekko (1966)
- Aurinkoprinssi (1971)
- Pirjo ja Marjo (1971)
- Laulukokeet (1974)
- Mysti (1974)
- Tommi aina myöhästyy (1974)
- Ryöstö (1975)
- Äänestääkö äiti eli vaalipäivä Horsmavaaran koululla (1975)
- Horsmavaaran Suzi Quatro (1976)
- Kirkonkylän kioskilla (1976)
- Kokemus nimeltä Ruisrock (1977)
- Missä on Mirjamin kukka? (1979)
- Loppiaistiski (1982)
- Soitetaanko? (1984)
- Suvis (kuunnelmasarja, 1987)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Facta 2001, osa 18, p. 342. WSOY 1986.
- ↑ a b Karhunkorpi, Marjaana: Rauha S. Virtanen kirjoitti loppuun asti Aamulehti. 24.3.2019. Arkistoitu 24.3.2019. Viitattu 24.3.2019.
- ↑ Seljan tytöt. (Arkistoitu – Internet Archive) Netlibris. Viitattu 4.4.2019.
- ↑ a b Heikkilä-Halttunen, Päivi: Tyttökirjallisuuden lempeä anarkisti. (Muistokirjoitus.) Onnimanni, 2019, nro 2, s. 32.