Rakkauden lähde
| Jean de Florette | |
|---|---|
 Suomalaisen dvd-julkaisun kansi |
|
| Ohjaaja | Claude Berri |
| Käsikirjoittaja |
Claude Berri Gérard Brach |
| Perustuu | Marcel Pagnolin romaaniin L’eau des collines (1962) |
| Tuottaja | Alain Poiré |
| Säveltäjä | Jean-Claude Petit |
| Kuvaaja | Bruno Nuytten |
| Leikkaaja | Hervé de Luze |
| Tuotantosuunnittelija | Bernard Vézat |
| Pukusuunnittelija | Sylvie Gautrelet |
| Pääosat |
Emmanuelle Béart Daniel Auteuil Yves Montand |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
Ranska Italia Sveitsi |
| Tuotantoyhtiö | Renn Productions |
| Ensi-ilta | 1986 (Suomessa 1989) |
| Kesto | 114 min |
| Alkuperäiskieli | ranska |
| Edeltäjä | Jean de Florette |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Rakkauden lähde (Manon des sources) on ranskalainen historiallinen draamaelokuva vuodelta 1986. Sen ohjasi Claude Berri ja se pohjautuu Marcel Pagnolin kaksiosaiseen romaaniin vuodelta 1962, kuten myös sitä edeltänyt Jean de Florette, toiselta suomalaisnimeltään Katkeruuden lähde. Romaanin jälkimmäinen osa ”Manon des sources” kuitenkin perustuu Pagnolin jo 1952 käsikirjoittamaan ja ohjaamaan samannimiseen elokuvaan, mikä tekee Rakkauden lähteestä tavallaan tuon elokuvan uudelleenfilmatisoinnin.
Jean de Florette ja Rakkauden lähde kuvattiin peräkkäin seitsemän kuukauden aikana, ja se oli Ranskan siihen asti kallein elokuvatuotanto.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan tarina alkaa muutamaa vuotta myöhemmin kuin mihin Jean de Florette jäi. Nuori nainen Manon (Emmanuelle Béart) asuu lähellä isävainajansa entistä maatilaa Ranskan Provencen maaseudulla ja opiskelee maanviljelyä paikallisen vanhemman pariskunnan avulla. Ugolin Soubeyran (Daniel Auteuil) kasvattaa setänsä Le Papet’n (Yves Montand) kanssa seudulla neilikoita, joiden kasteluveden he ottavat Manonin entisellä kotitilalla sijaitsevasta lähteestä.
Ugolin näkee Manonin kylpemässä alasti vuoripurossa ja päättää valloittaa tytön itselleen. Manon kuitenkin suhtautuu mieheen halveksivasti ja ihastuukin paikkakunnalle vasta muuttaneeseen nuoreen opettajaan Bernardiin. Manon tietää, miten Ugolin, tämän setä ja muut kyläläiset aiheuttivat hänen isänsä perikadon vuosia aiemmin: he tukkivat isän mailla olleen lähteen, joka olisi auttanut tämän viljelyksiä menestymään.
Eräänä päivänä ollessaan etsimässä eksynyttä vuohta Manon löytää maanalaisen vesisuonen, joka tuo vettä lähteeseen. Kostoksi hän päättää tukkia veden virtauksen savella ja kivillä. Sekä Ugolin että muut lähteen kasteluvedestä riippuvaiset viljelijät vaipuvat epätoivoon peltojensa kuivuessa ja satojensa pienentyessä ja uskovat jonkin suuremman voiman rankaisevan heitä Manonin isän petkuttamisesta. Manon nostaa virallisen syytteen Ugolinia, Le Papet’ta ja kyläläisiä vastaan lähteen tukkimisesta. Syytetyt yrittävät kiistää kaiken, mutta esiin astuu salametsästäjä joka vuosia aiemmin näki Ugolinin ja Le Papet’n tukkimassa lähdettä.
Ugolin yrittää vielä kerran epätoivoissaan kosia Manonia, mutta tämän kieltäydyttyä tuntee niin suurta häpeää että hirttäytyy. Kyläläiset pyytävät Manonia mukaan uskonnolliseen kulkueeseen kuivuneelle lähteelle, jossa he haluavat tunnustaa tekonsa Jumalalle. Bernardin avulla Manon avaa juuri silloin tukkimansa vesisuonen, ja lähde alkaa taas täyttyä.
Manon ja Bernard menevät naimisiin ja Manon tulee raskaaksi. Le Papet on suruissaan veljenpoikansa itsemurhasta ja murtuu vielä pahemmin kun saa selville, että Manonin isä Jean oli itse asiassa hänen siittämänsä lapsi. Mies kuolee nukkuessaan. Testamenttikirjeessä hän jättää koko omaisuutensa Manonille, jonka nyt tietää poikansa tyttäreksi.
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sekä Jean de Florette että Rakkauden lähde menestyivät hyvin sekä taloudellisesti että kriitikoiden arvioissa. Emmanuelle Béart sai roolistaan ranskalaisen César-palkinnon.
The New York Timesin kriitikot valitsivat molemmat elokuvat vuonna 2004 kaikkien aikojen tuhannen parhaan joukkoon maailmassa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 5.7.2016.