Rakenneanalyyttinen paradigma
Rakenneanalyyttisella paradigmalla tarkoitetaan 1950-luvulla Yhdysvalloissa syntynyttä tapaa tutkia organisaatioita kokonaisuuksina niiden rakenteen näkökulmasta. Amerikkalaisten yritysten kasvaessa voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeisenä aikana syntyi useita suuryrityksiä, joissa yrityksen toimintojen ja vastuun jaottelun merkitys korostui.[1]
Rakenneanalyyttisen näkökulman pohjalla oli mullistava käsitys siitä, että yritysten tuli muodostaa toimiva suhde ympäristöönsä. Toisaalta rakenneanalyyttinen paradigma perustuu rationaalisuuteen. Organisaatio nähtiin kokonaisuutena, järjestelmänä, ja työntekijät sen muodostavina osina. Järjestelmäteoria ja systeemianalyysi ovat tieteenaloja, jotka liittyvät vahvasti rakenneanalyyttisen näkökulman tutkimukseen. Myös kybernetiikka tutkimusalana ei ole kaukana rakenneanalyytikasta. Kyberneettinen järjestelmä mukautuu palautteen perusteella ympäristöönsä.
Rakenneteorioita on tutkittu Suomessa 1970-luvulta lähtien. Myös Suomessa kohdattiin suuryrityksissä rakenteellisia ongelmia 1960- ja 1970-luvuilla.
Rakenneanalyyttisen näkökulman tutkijat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jules Henri Fayol toimi ranskalaisen kaivosyhtymän johtajana vuodesta 1888 lähtien aina 1920-luvulle saakka. Hän näki työssään johtamisessa tapahtuvia puutteita ja kehitti johtamista tieteenä eteenpäin. Fayol määritteli johtamiselle tehtävät; hän myös määritteli johtajan vaadittavat ominaisuudet sekä johtamisen periaatteet. Hänen mukaansa organisaation eri tasoilla työskenteleviltä vaadittiin erilaisia ominaisuuksia; hän tiedosti vahvasti erilaiset tarpeet erilaisille rakenneyksiköille.[1]
Alfred P. Sloan (1875-1966) toimi General Motorsin johtajana ja uudisti ratkaisevasti sen rakennetta. Yritys jaettiin yksiköihin. Sen hallinto keskitettiin mutta toiminnot hajautettiin. Näin yrityksen osat saatiin toimimaan tehokkaasti mutta yhteistä tavoitetta kohti. Sloan jakoi yrityksen hallinnon kolmeen osaan. Nämä olivat johtoryhmä (talous, toiminnan suunnittelu), henkilöstö- ja tukiosastot (johtoryhmän avustaminen) ja liiketoimintaosastoihin, jotka keskittyivät johtoryhmän päätösten toteuttamiseen.[1]
Kolmas erittäin olennainen rakenneanalyyttisen koulukunnan edustaja oli Peter Drucker (1909-2005). Hänen mukaansa organisaation osan johtajan työn on tehdä työnsä niin, että organisaation osalle määritellyt tavoitteet toteutuvat. Johtajia on siis kontrolloitava objektiivisten tavoitteiden avulla. Tavoitteiden toteutumista tulee valvoa. Näin johtaja voi toimia tehokkaasti eikä hänen kontrollointiinsa kulu paljon henkilöresursseja. Hän tulkitsi johtamista tavoitejohtamisen näkökulmasta. Johtajalle voidaan määritellä vastuu, jos hänen tehtävänsä on selkeä. Tällainen ajattelu nopeutti useissa amerikkalaisissa yrityksissä organisaation rakenteen määrittelyä ja uusia rakennemalleja. Drucker toimi menestyksekkäästi yrityskonsulttina.[1]
Organisaatioiden tutkijat Richard Scott ja Amitai Etzioni tutkivat organisaatioita kontingenssin näkökulmasta. Kontingenssilla tarkoitetaan sitä, että erilaiset ympäristöt vaativat erilaisia organisaatioita ja rakenteita. Yritys menestyy, jos sen organisaatio sopii hyvin sen toimintaympäristöön. Edelleen, koska ympäristö jatkuvasti välttämättä muuttuu, on myös yrityksen rakenteen muututtava jatkuvasti.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Seeck, Hannele: Johtamisopit Suomessa: taylorismista innovaatioteorioihin. Gaudeamus Helsinki University Press, 2008. ISBN 978-952-495-066-4