Raimo Ylitörmä
Raimo Olavi Ylitörmä (myös Yli-Törmä; 9. elokuuta 1933 Jämijärvi – 13. maaliskuuta 1972 Järvenpää)[1] oli suomalainen kuvanveistäjä.[2] Hän oli taiteilija Sinikka Räikkeen veli.[3] Ennen kuolemaansa hän ehti luoda yli 80 teosta ja kiertää näyttelyitä kymmenen vuotta. Valtaosa hänen taiteestaan on yksityiskokoelmissa.
Ylitörmä oli itseoppinut kuvanveistäjä, ja hänen taiteensa oli saanut vaikutteita erityisesti kubismista. Hän oli erityisen kiinnostunut erilaisista materiaaleista ja käytti niitä veistoksissaan kattavasti. Teoksia on muun muassa kipsistä, savesta, pronssista, marmorista ja raudasta. Ylitörmä erikoistui kuitenkin pronssivaluun. Hän oli Kauko Räikkeen vapaana oppilaana Kankaanpään taidekoulussa ja avusti Räikettä monissa eri projekteissa. Varsinaista taidealan koulutusta hänellä ei ollut. Ylitörmä asui Satakunnassa usean vuoden Kankaanpään taidekoulun vaikutuspiirissä, kunnes muutti 1960-luvun puolivälissä Järvenpäähän. Siellä hän työskenteli leipätyössä Kärkkäisen taidevalimolla, mutta jatkoi taiteen tekoa. [3]
Omaa taidettaan Ylitörmä kuvaili niin, että hän pyrkii kuvaamaan teoksissaan luontoa ei niinkään luonnon vuoksi, vaan erään voiman ja detaljien alkulähteenä. Nämä hän pyrki kokoamaan veistokselliseksi kokonaisuudeksi, suppeampaan muotoon, jolloin teos lopulta itsestään hajottaa ne ympäröivään tilaan, josta ne yhä uudelleen palautuvat teoksen muotoihin.[3]
Taiteilija ja taidevaikuttaja Pertti Ala-Outinen on kuvannut Ylitörmän abstraktille ilmaisulle ominaista olleen herkkä muodon taju ja vahva plastisen kokonaisuuden hahmottaminen.[4]
Ylitörmä kuoli kesken parhaimman luomiskautensa. Hänen muistonäyttelynsä järjestettiin Järvenpäässä vuonna 1972.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ylitörmä Raimo Olavi Suomen kirkkoja ja hautausmaita. Viitattu 16.6.2024.
- ↑ Raimo Ylitörmä, Suomalaisen kuvataiteen bibliografia. Kansallisgalleria.
- ↑ a b c Pentti Luodetlahti: Raimo Yli-Törmä 2015. Kankaanpää Seura. Viitattu 13.10.2020.
- ↑ Ala-Outinen, Pertti: Kuvataiteen modernismi Satakunnassa noin 1910–1990, s. 56-57. Omakustanne, 2017.