Rafael Kajander
Rafael Johannes Kajander (7. kesäkuuta 1893 Tuusula – 19. lokakuuta 1946) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat kirkkoherra Vilhelm Kajander ja Elin Wellenius.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kajander kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1911 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1911–1914.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kajander liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 28. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kajander saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana yliluutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan komppanianpäälliköksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän haavoittui 28. maaliskuuta 1918 ja siirrettiin haavoista toivuttuaan 1. huhtikuuta 1918 alkaen 2. ja 5. jääkärirykmentin täydennyspataljoonan komentajaksi.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan jälkeen Kajander siirrettiin 12. elokuuta 1918 alkaen 7. komppanian päälliköksi Porin jalkaväkirykmentti n:o 2:een, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti. Rykmentissä hänet määrättiin 1. maaliskuuta 1919 alkaen 3. pataljoonan komentajaksi. Kajander erosi armeijasta 10. joulukuuta 1919 ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön, missä hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Porin suojeluskuntaan. Paikallispäällikkönä hän toimi 15. syyskuuta 1920 saakka, jolloin erosi suojeluskunnasta ja astui uudelleen armeijan palvelukseen 15. syyskuuta 1920 ja hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen kaartiin, missä hänet määrättiin päälliköksi 7. komppaniaan. Seuraavaksi hänet siirrettiin 16. huhtikuuta 1921 alkaen Lapuan pataljoonan komentajaksi ja 6. joulukuuta 1923 alkaen Vaasan pataljoonan komentajaksi sekä 29. kesäkuuta 1928 alkaen niin ikään komentajaksi Vöyrin pataljoonaan. Armeijasta hän erosi toistamiseen 15. helmikuuta 1931 ja siirtyi liikemieheksi ja virkailijaksi Mannerheimin-lastensuojeluliiton toimistoon.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kajander osallistui talvisotaan täydennyspataljoonan komentajana Ryhmä Talvelaan kuuluvassa Osasto-A:ssa. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 1:een pataljoonan komentajaksi ja huoltoupseeriksi, missä tehtävässä hän oli vuoteen 1942 saakka. Hänet haudattiin Helsinkiin.[2]
Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.