Radiomiina

Radiomiina on miina, joka voidaan kaukolaukaista radioaaltojen avulla. Radiomiinat kehitettiin Neuvostoliitossa 1920-luvulla ja puna-armeija käytti niitä toisessa maailmansodassa vihollisen haltuun joutuneiden kaupunkien ansoittamiseen. Suomessa muistetaan varsinkin jatkosodan aikaiset Viipurin radiomiinat, joita neuvostojoukot alkoivat räjäytellä yksitellen suomalaisten vallattua Viipurin elokuussa 1941.

Radiomiinojen kehityshistoria Neuvostoliitossa

Ylioppilas Vladimir ”Lado” Bekauria pidetään radiomiinojen isänä. Bekauri kävi rautatiealan ammattikoulun Kaukasiassa. Hänen ensimmäinen keksintönsä epäonnistui. Se oli tykki, joka oli tehty paloöljyputkesta. Tykillä ehdittiin ampua vain kerran 1905 levottomuuksien aikana, kun se räjähti. Bekauri ideoi kuitenkin radiolla laukaistavaa pommia ja pääsi esittelemään sen Vladimir Leninille. Elokuun 9. päivänä 1921 Bekauri sai valtuudet itseltään Leniniltä ja määräyksen organisoida ja toteuttaa salaisia keksintöjä kiireellisessä aikataulussa. Päätettiin muodostaa Pietariin uusi organisaatio sotilaallisten aseiden kehittämiseksi. Toimistossa työskenteli muun muassa radiotekniikan professori Vladimir Mitkevitsh. Toimiston työtä valvoi Lev Trotski, ja Lenin oli perillä sen toimista koko ajan. Jo vuonna 1925 testattiin ensimmäisiä radio-ohjattavia miinoja. Paikalla oli muun muassa sotilasneuvoston puheenjohtaja Mihail Frunze: miina pystyttiin räjäyttämään 25 km:n päästä. Miina sai nimekseen BEMI, kehittäjiensä Bekaurin ja Mitkevitshin nimien mukaan. Tämän radiolaukaisimen toiminta perustui yhteen äänitaajuuteen, jota lähetettiin radioteitse. Vastaanotin oli varustettu samantaajuisella äänioskillaattorilla, ja kun taajuudet olivat samat, antoi laite räjäytyspulssin miinalle.

Vuonna 1929 radiolla voitiin ohjata myös erilaisia siviilikohteita, muun muassa Leningradista voitiin sytyttää Kremlissä kattokruunujen valot. Vuonna 1932 Bekauri palkittiin keksinnöstään Punainen Tähti -kunniamerkillä. Pian Kaukasian armeijan yhteyteen muodostettiin maan ensimmäinen erikoispataljoona, joka oli varustettu radio-ohjausmiinoilla. Ryhmää johti J. V. Jatsebob, ja sodan aikana se siirrettiin eversti I. G. Starinovin alaisuuteen. 1930-luvun puolivälissä toimisto oli tieteellinen keskus, jolla oli oma laboratorio ja tehtaat sekä töissä korkeimman tason erikoisosaajia. Josif Stalin oletti, että se oli vastavallankumouksellinen organisaatio. Niinpä koko toimisto hajotettiin ja 40 tutkijaa ammuttiin. Radio-ohjattavien miinojen kehitys pysähtyi tähän, mutta jo valmistettuja miinoja käytettiin sodassa vuoden 1941 lopulla useissa kohteissa. Niiden virallinen tyyppimerkintä oli F-10.

Radiomiinojen historian tutkimusta Venäjällä

Neuvostoliiton aikana radiomiinoista esitetyt kertomukset perustuvat senaikaiseen sodan operatiivisen johdon muistinvaraiseen tietoon (muun muassa I. G. Starinov). Venäjän aikana radiomiinojen käyttöä on pyritty siellä tutkimaan uudelleen. Venäjän arkistoista ko. aineistoa ei ole löydetty, joten tutkimukset perustuvat pääosin Saksan ja Suomen armeijan arkistoihin. Näistä saatu tieto ei tue neuvostoaikaista historiankirjoitusta miinojen määrästä eikä niiden onnistuneista räjäytyksistä. Myöskään se tieto, etteivät saksalaiset olisi onnistuneet selvittämään venäläisten radiomiinojen toimintaperiaatetta, on nyt Venäjälläkin todettu paljolti propagandaksi. Esimerkiksi saksalaisten jo syyskuussa 1941 antamassa ohjeessa kerrotaan, miten radiomiinojen toiminta pystytään estämään.