Rávgá
Rávgá on saamelaiseen mytologiaan kuuluva hahmo, joka kuvataan tavallisesti ihmistä muistuttavaksi pitkätukkaiseksi ja suurisuiseksi olennoksi ja selitetään hukkuneeksi ihmiseksi. Hukkumiskuolema - kun ruumista ei ole löydetty eikä ole voitu asianmukaisesti haudata - on kansanperinteessä yleisesti tuottanut statuksettoman tilan, joka jatkuu siihen asti, kunnes vaadittu siirtymäriitti, hautaaminen ja kristillisellä ajalla hautaan siunaaminen on suoritettu. Taustalla liene viime kädessä luurankoon liittynyt elämänprinsiippi (sielu), joka mahdollisti kuolemanjälkeisen elämän tuonpuoleisessa sekä antoi mahdollisuuden uudelleen syntymiseen. Kun luurangon kohtalosta ei ollut tietoa, ei myöskään siirtymistä tuonpuoleiseen voitu pitää varmana, ja tilanne johti kummitteluilmiöihin.[1]
Suomen- ja norjansaamelaisten tunteman rávga-sanan taustalla on norjan draug, 'hukkunut'. Kysymyksessä on sijaton vainajaolento. Ruijan suomalaisten eli kveenien parissa olento on tunnettu nimityksellä meriraukka.[1]
Rávga ei ollut varsinaisesti vaarallinen eikä siihen yleensä liitetä ráimmahallan-tilan syntymistä (vrt. eahpáraš), mutta se kiusasi vesillä liikkujia ja rannalla olijoita yleensä huutamalla, usein matkimalla elävien puheita. Sitä päästiin eroon lukemalla sille hautauskaavan sanat.[1]
Čáhcerávga, 'vesiraukka', oli rávgasta poiketen kuvitteelliseksi tiedetty olento, lasten pelotteluun käytetty ns. fikti. Sen sanottiin näyttäytyvän kaikkialla missä oli sellaisia vesiä, joihin lasten ei tahdottu menevän, myös esim. kaivossa. Se kuvattiin pitkänokkaiseksi, pelottavaksi olennoksi, joka saattaisi viedä mukanaan.[1]