Quincy Wright

Quincy Wright vuonna 1940.

Philip Quincy Wright (28. joulukuuta 1890 – 17. lokakuuta 1970) oli yhdysvaltalainen professori ja pasifisti. Hänen pääteoksensa on A Study of War. Se oli ehkä laajimman koskaan sodankäyntiä käsitelleen tutkimuksen (1926–1942) "loppuraportti". Sen mukaan sodankäynti voidaan jakaa historiallisesti neljään vaiheeseen.

Sodankäynnin historian päävaiheet

• eläimellinen vaihe ennen kieltä
• primitiivinen vaihe kielen keksimisen jälkeen
• historiallinen vaihe kirjoitustaidon keksimisen jälkeen ja
• moderni vaihe kirjapainotaidon keksimisen jälkeen

Wright käyttää sodankäynnin selittämiseen suurempaa selitystä, systeemejä ja evoluutiota, aineen "pyrkimystä" kohti suurempia systeemejä ja sodankäynnin riippuvuutta sen perustasta, ihmisen organisaatiotasoista ja sen ympäristöstä. Wrightin teorian pohja on Joseph Needhamin (1900–1995) teoria integroivista tasoista ("Integrative levels", 1937). Needhamin pohja on taas filosofi Herbert Spencer (1820–1903).

Eläimellisen ja primitiivisen sodankäynnin ongelmana on arkeologisten ja muiden historiallisten todisteiden vähäisyys. Siksi näitä sodankäynnin vaiheirta koskevat käsitykset ovat erittäin spekulatiivisia. Ne eivät myöskään vastaa kaikkien asiaan perehtyneiden asiantuntijoiden näkemyksiä.

Sodankäynnin ensimmäinen, eläimellinen vaihe

Tutkimuskohteena sodankäynti ennen kieltä on erittäin vaikea, koska mitään tutkimusmenetelmiä ei juuri ole. Asiaan liittyvien arkeologisten löytöjen määrä on pieni. Sodankäynnin luonne ennen kielen syntymistä onkin spekulatiivista. Seuraava esitys koskee lähinnä homo sapiens -lajia edeltäviä hominideja (australopithecus-lajit, homo habilis, homo erectus). Esityksen yhteydessä on otettava huomioon, että osa tutkijoista ei usko sodankäyntiä juuri lainkaan esiintyneen näiden varhaisten ihmislajien keskuudessa.

Jos kielen arvioidaan kehittyneen noin miljoona vuotta sitten (arviot vaihtelevat noin kahdesta miljoonasta 40 000 vuoteen), on sodankäyntiin vaikuttanut voimakkaasti vaistot. Sotaa käyvien yksiköiden koko lienee ollut yksilö, perheyhteisö tai lauma.

Sodankäyntiin käytössä ollut tekniikka on ollut hyvin yksinkertaista eli yhden materiaalin tekniikkaa: luu- tai puunuija, nyrkissä oleva karkea kivikirves ilman vartta tai nuotiolla teroitettu pistokeihäs ilman kiviterää.

Tyypillisessä yhteenotossa osapuolena on saattanut olla lauma esi-ihmisiä, jotka ovat taistelleet puu- tai luunuijien kanssa tai ehkä kiviä heittelemällä. Taistelut ovat tapahtuneet ilman hyvää toimijoiden välistä, tilannekohtaista tai etukäteen suunnitelltua koordinaatiota. Tietoa pystyttiin välittämään näyttämällä, yksinkertaisilla viittomilla ja ääntelyillä.

Sotaa lienee esiintynyt harvoin. Ihmisyhteisöt olivat pieniä, hajanaisia, liikkuvia ja omaisuutta oli hyvin vähän. Samoin ryhmien väliset kontaktit olivat vähäisiä.

Esikielellistä sodankäyntiä voi luonnehtia pienimuotoiseksi, harvinaiseksi ja eläimelliseksi.

Sodankäynnin toinen, primitiivinen vaihe

Ajanjakso kielen keksimisen jälkeen, mutta ennen valtiota ja kirjoitustaidon keksimistä on laaja sisältää monia merkittäviä muutoksia. Sekä ihmisen tekniset taidot että älyllinen kapasiteetti kehittyivät huomattavasti. Ihmislajikin vaihtui Homo erectuksesta Homo sapiensiin. Tämän takia myös sodankäynti kielen syntymisen jälkeen on ollut hyvin erilaista eri aikoina.

Nykyihminen alkoi levittäytyä Afrikasta muuhun maailmaan ilmeisesti noin 10 000 hengen yhteisöstä. Sotien (konfliktien) syinä olivat todennäköisesti muun muassa tiettyjen kohteiden omistaminen (reviiri, ruoka, naaraat), ulkopuolisen tunkeutuminen yhteisöön tai turhautuminen johonkin toimintaan. Lajin sisäinen sodankäynti ei ole voinut olla pääsääntöisesti tappavaa, koska se ei ole evoluution kannalta kestävä toimintatapa. Ihminen on siis kontrolloinut väkivaltaansa jo hyvin varhain. Samaan lopputulokseen tulee muun muassa sotahistoriotsija John Keegan. Viisaan tasapainon säilyttäminen on sen sijaan ollut kestävä ratkaisu, muun muassa vapaamatkustajien säätelynä (loiset) ja jopa lajien välisen peto–saalis-suhteen säätelynä.

Esihistoriallisen sodankäynnin perusta oli yhdyskunta ja sen selitti yhteisöllisyys. Sodankäynnin yksikkö oli perheyhteisöjen joukko, klaani, kylä tai heimo. Siirtyminen muinaisaikaisesta sodankäynnistä tapahtui kielen syntymisen kautta todennäköisesti useassa vaiheessa noin vuosina 400 000–40 000 eaa. Esihistoriallinen sodankäynti kesti valtion ja kirjoitustaidon syntymiseen. Tämä tapahtui Lähi-idässä, Egyptissä ja Indus-joen laaksossa noin vuosina 4000 eaa. - 3000 eaa., suurimmassa osassa maailmaa kuitenkin vasta paljon myöhemmin. Verrattuna muinaiseen sodankäyntiin toiminta oli suunniteltua, tulevaisuuteen suuntautuvaa. Tietoa pystyttiin välittämään puheen eli siis symbolien avulla.

Kielen keksimisen vuoksi opettaminen, tiedon välittäminen voitiin irrottaa konkretiasta, näyttämisestä. Kieli mahdollisti suuremmat joukot ja niiden paremman koordinoinnin sekä tulevaisuuden käsittelyn eli siis suunnittelun. Ihmiset pystyivät kaatamaan suurriistaa ja siis saamaan enemmän ja parempaa ruokaa sekä kasvattamaan yhteisönsä kokoa. Yhteisön koon kasvu mahdollisti taas erikoistumisen, uudenlaisen tehokkuuden tason. Pieni rauhanomainen joukko ei mahdollista organisoitumista suuremmaksi joukoksi torjumaan ulkoista uhkaa. Paremman puolustuskyvyn vuoksi voitiin siirtyä kiinteämpään asumistapaan, kuten kyliin. Samalla ihmisten kontaktit kasvoivat, tiedonvaihto nopeutui (tiiviimpi yhteisö) ja parani (kieli ja ajattelun abstakti taso).

Sodankäynti näyttää yleistyneen, mutta se ei muuttunut mitenkään ihmisten elämää dominoivaksi. Rauhan kaudet saattoivat olla pitkiäkin. Ihmisyhteisöt kasvoivat, ne keskittyivät ja omaisuutta alkoi syntyä. Esihistoriallinen sodankäynti kattaa myös maanviljelyajan ennen valtion ja kirjoitustaidon syntymistä. Joissakin olosuhteissa, esimerkiksi ravinnon loppuessa, taisteltaessa vähenevästä suurriistasta ja parhaista alueista, sotaa saattoi esiintyä pitkiäkin ajanjaksoja.

Mahdolliset sodan jaksot loivat myös edellytyksiä valtion syntymiselle, muun muassa hierarkian vahvistumisen kautta (päälliköt).

Muinaisen sodankäynnin ajalta voi olla myös sodankäynnin miehinen ja hierarkkinen tausta. Sodankäynti perustuu mahdollisesti metsästävään, yhteistoimintaa harrastavaan miesjoukkoon. Ehkä myös miehinen ylivalta perustuu tähän yhteistoimintaan. Kun naiset keräsivät ruokaa hajautettuna ilman yhteistoimintaa, miehet metsästivät yhdessä suurriistaa.

Tämä ero näkyy simpansseissa, lähimmissä sukulaisissamme. Simpansseja on kahta lajia (simpanssit ja kääpiösimpanssit eli bonobot), joiden käyttäytyminen eroaa suuresti. Kääpiösimpanssi elää alueella, jossa ravinnon etsimistä varten ei tarvitse hajautua toisin kuin tavallisten simpanssien. Yhdessä kääpiösimpanssien naaraat pystyvät kontrolloimaan aggressiivisempia uroksia ja yhteisöt ovat matriarkaalisia. Tavallisen simpanssiyhteisön urokset metsästävät yhdessä ja oppivat organisoitumista, kun naaraat etsivät ravintoa hajallaan. Nämä simpanssiyhteisöt ovat patriarkaalisia.

Sodankäynnin kolmas, historiallinen vaihe

Sen perusta oli kansainvälinen järjestelmä ja selittävä asia kansainvälinen oikeus. Sodankäynnin koko on ollut heimojen joukko, valtio. Siirtyminen historialliseen sodankäyntiin tapahtui kirjoitustaidon syntymisen kautta. Käytännössä tämä merkitsi valtion syntymistä. Ei siis ole olemassa valtiota ilman kirjoitustaitoa. Ajankohta oli noin 4000 eaa. Tieto irtautui ihmisen muistista (vrt. Kalevala ja runonlaulajat). Tallennus oli vielä hyvin kallista.

Aikakauden pohjana oli myös maanviljely, eli paikallaan olo. Tällä oli oleellinen merkitys tiedon kerääntymiselle sekä ylijäämän kautta erikoistumiselle. Maanviljely, valtio ja kirjoitustaito mahdollistivat laajentuvan erikoistumisen, muun muassa sotilaiden, pappien ja hallinnon elättämisen. Maanviljely oli radikaali muutos. Se keskitti edelleen ihmisiä, teki asumisesta pitkälti kiinteää ja loi merkittävää omaisuutta ja kasvavia kontaktimääriä ihmisten ja yhteisöjen välille (kylät, kaupungit, valtio).

Ihmisten keskittyminen ja yhteisön koon kasvu mahdollisti erikoistumisen kehittymisen, joka taas lisäsi kyseisen systeemin, valtion tehokkuutta oleellisesti. Sodankäynnistä tuli valtioiden muodostumisen jälkeen universaalia, se esiintyy lähes kaikissa valtioissa ja erittäin merkittävässä roolissa.

Kuitenkin: Sotaisat valtiot ovat olleet yleensä lyhytaikaisempia kuin "rauhallisemmat". Sodan ylivalta ei siis johda yhteiskunnan kannalta pitkällä tähtäimellä edulliseen lopputulokseen. Sodankäynti on osa yhteiskuntaa sen ympäristössä, ei yhteiskunta. Samaan tulokseen on talouden kautta päätynyt Paul Kennedy.

Vaikka Wright esittää sodankäynnin valtiota luovana, niin ilmeisesti myös muut tekijät, esimerkiksi kauppa ovat luoneet valtiota. Historiallinenkin sodankäynti on ollut monimutkainen sopeutuma, jonka vaikuttavia tekijöitä ovat olleet yhteiskunnan sosiaalinen, väestöllinen, uskonnollinen, poliittinen, sotilaallinen ja taloudellinen rakenne sekä ympäristö (luonnonvarat, ilmasto, luonnon esteet) ja suhteet kilpaileviin yhteiskuntiin.

Historiallisessa sodankäynnissä sota saavutti kasvavassa määrin hajottavan vaikutuksen. Kun aiemmin "pieni" sotiminen oli integroinut yhteisöjä, historiallisen sodankäynnin kasvava vaikutus alkoi hajottaa yhteiskuntia. Tasapaino ja kohtuus ovat hyväksi sodankäynnissäkin?

Sodankäynnin neljäs, moderni vaihe

Sen perusta oli teknologia ja selittävä asia tiede. Sodankäynnin koko on ollut valtioiden joukko, kulttuuri. Tämä viittaa länsimaiseen kulttuuriin ja sen teknologian ylivoimaan, joka perusti muun muassa tieteen ja uskonnon erottamiseen ja Venetsiassa syntyneeseen kilta-laitokseen tiedon systemaattisena levittäjänä. Kulttuurinen koko näkyi lännen valtioiden globaalisena hallintana, siirtomaina. Keskenään ne olivat kilpailijoita, mutta eivät suhteessa muihin maanosiin.

Siirtyminen moderniin sodankäyntiin tapahtui kirjapainotaidon keksimisen kautta. Ajankohta oli 1500 j.Kr. (Gutenberg). Tiedon tallennuksen hinta pieneni oleellisesti ja sitä voitiin levittää yhä nopeammin. Käytännössä tämä merkitsi tiedon ja sen tekijöiden merkittävää lisääntymistä. Tieto alkoi viitata yhä useammin muuhun tietoon, eli uutta tietoa syntyi yhä nopeammin, kontaktit kasvoivat edelleen.

Sodankäynnissä otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön merkittävässä roolissa muu energian lähde kuin ihmisen tai eläinten lihasenergia. Alkoi ruudin, tuliaseiden aikakausi. Sodankäynti muuttui koko yhteiskuntaa koskevaksi (yleinen asevelvollisuus) ja lopulta totaaliseksi ja koko maailmaa samalla koskettavaksi (I ja II maailmansota). Ydinase oli tämän kehityksen huippu ja myös murroskohta. Sodankäynnin uhrien määrä laski ensimmäisen kerran 1950–2000 ihmiskunnan dokumentoidun historian aikana. Ydinase on toistaiseksi ollut ainoa ase, jota ei ole käytetty sen jälkeen kun se on tullut useamman valtion haltuun.

Selitys tähän on, että sodankäynnin väline (ydinase) joutui ristiriitaan sodankäynnin päämäärän (jonkin asian saaminen) kanssa. Koska päämäärä tietysti dominoi, tälle välineelle ei ollut jonkin asian saamiseen perustuvassa sodankäynnissä tilaa. (Myöskään biologisia aseita ei ole käytetty sodissa, koska riskit omille ovat olleet liian suuret.) Tämä tarkoittaa myös, että sodankäynti on evolutionäärinen, oppiva järjestelmä ja se siten säilyttää itsensä muuntumisen kautta.

Ihmisten keskittymisen kasvaessa (suurkaupungit) ja yhä uusien kommunikaatiotapojen synnyttyä (lennätin, puhelin, elokuva, radio, TV, satelliitti, valokaapeli, tietokone, tietokoneverkot) tieto viittasi yhä enemmän ja nopeammin muuhun tietoon, uutta tietoa syntyi alati kasvavalla nopeudella. Samalla ihmisten kontaktit, eli ristiriitatilanteiden potentiaali, kasvoi edelleen.

Tietokoneella uutta tietoa voidaan tehdä ennennäkemättömällä nopeudella. Kun manuaalinen radiopaikantamisjärjestelmä pystyi tuottamaan muutaman paikannuksen minuutissa, siis bittejä sekunnissa, digitaaliseen signaalinkäsittelyyn (DSP) perustuva automaattinen paikantaminen tuottaa miljoonia bittejä sekunnissa. Erilaiset simulointijärjestelmät tuottavat valtavasta määrästä input- tietoa systeemitiedolla (ohjelmistot) valtavan määrän output-tietoa, simulointituloksia. Tarvitaan yhä parempia visualisointivälineitä valtavien output- tietomäärien havainnollistamiseen ihmisen ymmärtämään muotoon. Olemassaolon tietosisältö kasvaa edelleen.

Muutokset vaiheiden välissä

Wrightin teorian jokaisessa vaiheessa on aina tapahtunut seuraavaa:

1. Muutoksen on aiheuttanut tiedonkäsittelyn muutos (kielen syntyminen, kirjoitustaito, kirjapainotaito). Se taas on mahdollistanut muiden tekijöiden kanssa systeemin koon kasvun sekä erikoistumisen. Erikoistuminen taas on mahdollistanut tehokkuuden kasvun.
2. Sodankäynnin ja sen taustasysteemin koko on kasvanut (yksilö, heimo, valtio ja kulttuuri). Tämä on samalla merkinnyt olevien resurssien (maapallo) jakautumista yhä suuremmalle joukolle, siis kasvavaa taistelua resursseista. Olemassaoloon on siis syntynyt uusia systeemitasoja ja niiden mukana uusia ilmiöitä. Vrt. esimerkiksi luonnon uskonto, heimouskonto, valtion uskonto, kulttuurin uskonto, globaali uskonto.
3. Sodankäynnin vaikuttavuus on kasvanut: harvinainen vaikutus, satunnainen, yleinen ja kaikkea koskettava. Sodankäynnistä on tullut lopulta totaalinen.
4. Selityksen malli on laajentunut ja aihe muuttunut, mutta alemmat selitykset ovat pystyneet voimassa: vaistot (psykologia), sosiologia, valtioiden välinen järjestelmä ja tiede (teknologia). Jokainen taso on siis synnyttänyt emergentisti omat selitykset, omat lait.
5. Erikoistumisen kasvaminen. Tämä liittyy sodankäynnin syntymiseen (erikoistunut sotilasluokka, tosin vasta kulttuurien viimeisimmissä vaiheissa), sodankäynnin koon kasvamiseen, mutta erityisesti sodankäynnin funktioiden (jalkaväki, ratsuväki, jne.) määrän kasvamiseen. Erikoistuminen on myös sodankäynnin kompleksisuuden kasvamista, joka taas on samalla sodankäynnin informaatiosisällön kasvamista.
6. Ihmisen kontaktien ja asumistiheyden kasvu. Kontaktit merkitsevät erilaisuuden kautta suoraan ristiriitoja, kahinoita ja sotia. Kontaktit voivat olla tiedollisia tai fyysisiä usealla eri tasolla (yksilöt, perheet, suvut, heimot, kulttuurit, tiede, uskonto, opetus, tavat, uskomukset jne.)

Edellä olevat ovat lähes täydellisessä sopusoinnussa elämän evoluution kehityksen, yhdeksän hyppäyksen kanssa, vaikkakin ne ovat tapahtuneet enimmäkseen kemian ja biologian alalla. Tässä viittaan teokseen: J M Smith & E Szathmáry: "The Major Transitions in Evolution", Oxford University Press, 1995. Heidän mukaansa elämän evoluutiossa on tapahtunut yhdeksän hyppäystä ja jokaisessa niissä on tapahtunut kolme muutosta:

1. systeemin koon kasvaminen
2. erikoistumisen kasvaminen ja
3. informaation käsittelyn muuttuminen.

Myös Eero Paloheimon teos "Megaevoluutio" käsittelee asiaa edellä mainitun mukaisesti.

Katso myös

• Sodankäynti
• Luettelo sodista, sotahistoria

Lähteet

• Quincy Wright: "A Study of War" Chicago: University of Chicago Press 1942, 1965, 1983

Aiheesta muualla

• Quincy Wright - The Author of "A Study of War" (Arkistoitu – Internet Archive)
• Professori Alex Rolandin neliosainen englanninkielinen artikkeli (Arkistoitu – Internet Archive) Artikkeli pohjautuu Wrightin teoriaan ja myös esittelee ja kritisoi sitä.
• Sotahistoria (Arkistoitu – Internet Archive), Maanpuolustuskorkeakoulun linkkisivusto