Quenta Silmarillion

Silmarillion

• Ainulindalë
• Valaquenta
• Quenta Silmarillion
• Akallabêth
• Valtasormuksista ja Kolmannesta Ajasta

Quenta Silmarillion (quenyaa, suom. Tarina Silmarileista) on yksi J. R. R. Tolkienin teoksen Silmarillion osista. Quenta Silmarillion on teoksen pääosa ja se kertoo Silmarileista, tarunhohtoisista jalokivistä ja henkilöistä, joiden kohtalot ovat kietoutuneet niihin, sekä maailman, eri haltialajien ja ihmisten synnystä.

Quenta Silmarillionin pääpaha on Melkor, jota myöhemmin kutsutaan Morgothiksi. Morgoth oli alussa yksi "jumalista" eli valarista, suurista hengistä, jotka laskeutuivat maailmaan muovatakseen siitä luojajumala Ilúvatarin näyttämän näyn kaltaisen. Morgothin vaikutusvaltaisin alainen on Sauron joka kirjassa Taru Sormusten Herrasta nähdään pääpahana.

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Quenta Silmarillionin ensimmäiset kaksi lukua kertovat Melkorin ja valarin välisestä ensimmäisestä sodasta ja maailman muovaamisesta, jotta se olisi sopiva myöhemmin tuleville Ilúvatarin lapsille. Tulkas saapuu auttamaan valaria ja Melkor pakenee Ardasta. Valar saavat työnsä päätökseen ja viettävät sen jälkeen juhlaa. Sillä välin Melkor palaa salaa takaisin Ardaan ja rakentaa maanalaisen linnoituksensa Utumnon. Melkor tuhoaa sen jälkeen valarin rakentamat suuret lamput ja myllertää Ardan. Valar rakentavat uudet asuinsijat länteen Amaniin ja nostattavat suojakseen korkeat Pelori-vuoret. Heidän asuinsijoilleen Valinoriin kasvaa kaksi pyhää puuta, Telperion ja Laureline, jotka hohtivat valoa. Sen jälkeen valar alkavat odottaa Esikoisten eli Iluvatarin ensimmäisten lasten heräämistä.

Arda eli maailma Puiden aikana

Ilúvatarin lapset ovat quendi eli haltiat ja atani eli ihmiset. Haltioille on suotu suurempi autuus olevaisessa maailmassa. Haltiat ovat kuolemattomia, mutta maailmaan sidottuja. Haltiat voivat kuolla taistelussa tai suruun, mutta he pysyvät Ardassa, fyysisessä maailmassa. Heidän sielunsa menevät kuoleman jälkeen manalaan, Mandosin saleihin, ja jotkut haltioista saattavat myöhemmin palata sieltä jatkaakseen elämäänsä uudestisyntyneinä. Ihmisille Ilúvatar antoi sen sijaan toisen lahjan. Ihmisten sydän ei tyydy siihen mitä maailmassa on ja etsii alati mitä on maailman takana. Ihmiset ovat kuolevaisia ja kuoltuaan heidän sielunsa jättävät maailman.

Aulë tekee kääpiöt, sillä hän ei jaksanut odottaa Ilúvatarin lasten tuloa. Ilúvatar nuhteli Aulëa, mutta hyväksyi sitten tämän työn. Mutta hän ei sallinut kääpiöiden seitsemän isän heräävän ennen Esikoisia eli haltioita. Yavannan huolten tähden Eru Ilúvatar luo Puiden Paimenet eli entit suojelemaan metsiä.

Kolmas luku kertoo haltioiden heräämisestä. Kun Varda tekee taivaalle kirkkaita tähtiä, heräävät Ilúvatarin esikoiset, ensimmäiset haltiat, Keski-Maan Cuiviénenin rannoilla. Oromë löysi heidät, mutta Melkor oli löytänyt haltiat jo aiemmin ja ottanut kiinni heitä. Kiinniotetut haltiat Melkor turmelee ja kasvattaa heistä örkkien suvun. Valar kävivät tämän jälkeen sotaan Melkoria vastaan ja vangitsivat hänet pitkäksi ajaksi. Sen jälkeen valar päättivät kutsua quendin Valinoriin, jossa he olisivat turvassa.

Haltiat suhtautuivat kuitenkin kutsuun vastentahtoisesti, sillä he pelkäsivät valaria. Oromë lähetettiin haltioiden luo ja hän valitsi haltioiden joukosta lähettiläiksi Ingwën, Finwën ja Elwën. Oromë vei heidät Valinoriin, jossa kolmikko hämmästyi valarin loiston ja mahdin edessä. Oromë tuo heidät takaisin Keski-Maahan, ja Ingwën sukukunta sekä suurin osa Finwën ja Elwën sukukunnista lumoutui johtajiensa kertomuksista ja halusi lähteä Oromën mukaan. Näistä haltioista tuli sittemmin eldar, haltiat, jotka lähtivät länteen. Mutta suurin osa haltioista ei luottanut kuulemaansa vaan halusi jäädä Keski-Maahan. Heitä kutsutaan nimellä avari, haluttomat.

Ingwën kansaa kutsutaan nimellä vanyar eli kultahaltiat ja Finwën kansaa nimellä noldor eli mestarihaltiat. Elwën sekä hänen veljensä Olwën suurta kansaa kutsutaan nimellä teleri. Matkan varrella osa lähtijöistä katui ja kääntyi takaisin, ja osa teleristä jäi myöhemmin asumaan Keski-Maan eri osiin. Lopulta vanyar ja noldor ylittivät Ered Luinin vuoret ja saapuivat Beleriandiin. Nähtyään meren he kuitenkin säikähtivät ja vetäytyivät Beleriandin metsiin ja ylängöille. Oromë jätti haltiat ja palasi Valinoriin kysymään neuvoa Manwëlta. Sillä aikaa telerin pääjoukko saapui Beleriandiin.

Neljännessä luvussa kerrotaan, kuinka Elwë kohtaa maia Melianin, joka lumoaa Elwën laulullaan. Elwë ja Melian rakastuvat, ja Elwë jää Beleriandiin. Telerin kuninkaaksi nousi Elwën veli Olwë.

Viides luku kertoo, kuinka Ulmo irrotti mereltä saaren ja toi sen Balarin lahdelle. Vanyar ja noldor astuivat saarelle ja Ulmo kuljetti sen jälkeen saaren meren yli länteen Amanin rannoille. Ulmo palasi myöhemmin noutamaan suurimman osan teleristä Valinoriin, mutta osa teleristä jäi kuitenkin Beleriandiin Elwën luo. Ossë kiinnittää saaren, jolla teleri oli matkustanut meren yli, Eldamarin lahdelle, lähelle Amanin rantoja. Saaren nimeksi tuli Tol Eressëa, Yksinäinäinen saari.

Vanyar ja noldor rakensivat Pelori-vuorten väliseen laaksoon Tunan kummulle kaupunkinsa Tirionin. Myöhemmin teleri rakensivat Alqualondën kaupungin lähelle Tunaa. Vanyar muuttivat kuitenkin joidenkin aikojen kuluttua Manwën vuorelle ja Valinorin tasangoille, sillä he rakastivat valarin maata ja Puiden valoa. Noldor pysyivät kuitenkin Calaciryassa, lähellä merta ja säilyttivät Keski-Maan muiston sydämessään.

Aulë opetti noldoria, ja heistä tuli erittäin taitavia monissa asioissa. Noldor muun muassa keksivät kirjaimet ja oppivat kaivamaan maan povesta jalokiviä. Noldorin kuninkaalle Finwëlle ja hänen vaimolleen Mirielille syntyi poika Curufinwë, mutta hänen äitinsä kutsui tätä nimellä Fëanor, Tulenhenki, ja tällä nimellä hänet tunnetaan taruissa.

Mutta Fëanor oli kuluttanut äitinsä voimat, ja hänen syntynmänsä jälkeen Miriel alkoi kuihtua. Manwë lähetti Mirieliln Lorienin puutarhoihin parantumaan, mutta Mirielin sielu erkani ruumiista ja meni Mandosin saleihin. Surtuaan aikansa Mirielin poismenoa Finwë meni uudestaan naimisiin, vanyariin kuuluvan Indisin kanssa, joka oli läheistä sukua haltioiden Korkealle Kuninkaalle Ingwelle. Finwë ja Indis saivat kaksi poikaa, Fingolfinin ja Finarfinin. Fëanor ei koskaan mieltynyt äitipuoleensa eikä velipuoliinsa.

Fëanorista kasvoi lahjakas ja tulisieluinen mies. Hän paranteli Rúmilin luomia riimuja ja keksi miten voidaan tuottaa suurempia ja kirkkaampia jalokiviä, kuin ne joita maan povesta löydettiin. Fëanor meni naimisiin kuuluisan sepän Mahtanin tyttären Nerdanelin kanssa, ja oppi apeltaan sepäntaitoja. Fëanor ja Nerdanel saivat seitsemän poikaa, ja Fëanor vieraili usein poikiensa kanssa Aulën luona.

Kuudes luku kertoo, kuinka Melkorin vankeus päättyi, kun hän oli viettänyt kolme aikaa Mandosin tyrmässä. Hänet tuotiin valarin eteen, ja syvällä sydämessään hän katsoi katkerana valarin loistoa ja autuutta sekä Iluvatarin lapsia. Mutta hän salasi tunteensa, esiintyi nöyränä ja anoi armoa luvaten korjata kaiken, mitä oli särkenyt. Manwë armahti Melkorin, mutta hänet määrättiin pysymään Valmarin porttien sisäpuolella. Ulmo ja Tulkas eivät kuitenkaan luottaneet Melkoriin, mutta eivät vastustaneet Manwën päätöstä.

Eniten kaikista Melkor vihasi eldaria, sillä hän katsoi nämä oman tappionsa syypäiksi. Siksi hän teeskentelikin olevansa haltioiden suuri ystävä. Vanyar eivät kuitenkaan luottaneet Melkoriin ja teleriä Melkor piti liian vähäpätöisinä. Mutta noldor olivat valmiit kuuntelemaan Melkorin tarjoamaa salaista tietoa. Fëanor ei kuitenkaan etsinyt neuvoja Melkorilta, sillä Fëanor työskenteli mieluiten yksin.

Seitsemäs luku kertoo Silmarileista, taianomaisista jalokivistä, sekä noldorin kapinasta. Fëanor sai eräänä päivänä ajatuksen säilöä Puiden valon tuhoutumattomiin jalokiviin. Ja kaiken taitonsa ja tietonsa käyttäen Fëanor teki Silmarilit, kolme suurta jalokiveä. Mikään ei voinut niitä rikkoa, ja ne loistivat pimeimmässäkin luolassa omaa valoaan kuin tähdet. Varda pyhitti Silmarilit, niin ettei mikään paha tahto tai käsi voinut niihin kajota kärventymättä.

Melkor alkoi himoita Silmarileja. Hän alkoi hitaasti kylvää epäilyksiä ja eripuraa noldorin keskuuteen. Melkor alkoi levittää huhuja, että valar olisivat tuoneet eldarin Amaniin, koska olivat näille kateellisia ja halusivat määräillä heitä. Valar eivät olleet vielä kertoneet haltioille ihmisten tulosta, ja tätä Melkor käytti hyväkseen ja herätti haltioissa epäilyksen, että ihmiset ottaisivat heidän paikkansa Keski-Maassa ja riistäisivät haltioilta Iluvatarin perinnön.

Melkor myös usutti Fëanorin ja Fingolfinin toisiaan vastaan levittämällä huhun, että Fingolfin aikoi viedä Noldorin johtajuuden Finwëltä ja Fëanoriilta valarin luvalla, sillä valar halusivat Silmarilit haltuunsa. Fingolfinin ja Finarfinin korviin puolestaan kantautui huhu, että Fëanor aikoi karkottaa heidät Tuna-kummulta. Ja niin noldor alkoivat salaa ja kukin tahollaan takoa aseita. Lopulta Fëanor julisti lähtevänsä Valinorista ulkopuoliseen maailmaan ja vapauttavansa noldorin orjuudesta.

Kuningas Finwë huolestui ja kutsui ruhtinaansa neuvonpitoon. Fingolfin puhui isälleen ja kehotti tätä hillitsemään Fëanoria. Samassa huoneeseen astui aseistautunut Fëanor. Hän oli kuullut Fingolfinin sanat ja uhkasi miekallaan tätä ja käski tätä kauemmas. Fingolfin lähti ulos Finwën talosta, mutta Fëanor seurasi Fingolfinia, pysäytti hänet ja uhkasi surmaavansa Fingolfinin, jos hän yrittäisi ottaa Fëanorin paikan.

Valar kutsuivat Fëanorin ja muut levottomuuksiin osallistuneet vastaamaan heidän kysymyksiinsä. Paljastui, että Melkor oli alun perin eripuran takana, mutta myös Fëanor todettiin syylliseksi, sillä hän oli rikkonut Valinorin rauhan ja uhannut sukulaistaan. Mandos tuomitsi Fëanorin 12 vuodeksi maanpakoon Tirionista. Fëanor lähti seitsemän poikansa kanssa ja rakensi Valinorin pohjoisille kukkuloille Formenosiin linnoituksen, jonka aarrekammioon he veivät Silmarilit ja muita jalokiviä sekä aseita. Myör kuningas Finwë muutti linnoitukseen. Fingolfin sen sijaan jäi Tirioniin hallitsemaan noldoria.

Melkor oli sillä välin paennut, eikä häntä löydetty. Sitten Melkor ilmestyi yllättäen Formenosiin ja väitti olevansa noldorin ystävä. Melkor sanoi myös, että Silmarilit eivät olisi turvassa missään kammiossa valarin valtakunnassa. Silloin Fëanor näki Melkorin läpi ja tajusi että tämä himoitsi Silmarileja. Fëanor käski Melkoria poistumaan ja tämä lähti raivoissaan. Finwë lähetti sanansaattajat Manwën luo, ja Oromë ja Tulkas valmistautuivat takaa-ajoon. Mutta silloin tulivat sanansaattajat Eldamarista ja ilmoittivat, että Melkor oli paennut Calaciryaa myöten.

Lähteet

Tolkien, J.R.R.: Silmarillion. WSOY 1980. ISBN 951-0-09103-0