Putkinotko
| Putkinotko | |
|---|---|
 Kansikuva Otavan julkaisemasta painoksesta |
|
| Kirjailija | Joel Lehtonen |
| Genre | romaani |
| Kustantaja | Karisto |
| Julkaistu | 1919–1920 |
| Sivumäärä | 288 + 357 s. |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Putkinotko on Joel Lehtosen tunnetuin romaani. Se on kolmas teos sarjassa, johon kuuluvat myös romaani Kerran kesällä (1917) ja novellikokoelma Kuolleet omenapuut (1918)[1]. Putkinotko on sarjan tärkein teos ja ilmestyi alun perin kaksiosaisena vuosina 1919–1920, nimillä Putkinotkon metsäläiset ja Putkinotkon herrastelijat.[2] Kirjan kustantaja oli Karisto. Vuonna 1933 Otava julkaisi kirjasta uuden painoksen.
Roland af Hällström on ohjannut kirjaan pohjautuvan elokuvan Putkinotko (1954) ja Reima Kekäläinen samannimisen kolmiosaisen televisiosarjan (1998).[3]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Putkinotko kertoo omintakeisen vuokraviljelijä ja viinatrokari Juutas Käkriäisen monilapsisesta metsäläisperheestä ja näiden "herraskaisesta" vuokraisännästä, kirjakauppias Aapeli Muttisesta. Romaani käsittelee yhtä heinäkuista päivää, jolloin Juutaksen vaimo Rosina lähtee kaupunkikäynnille Savonlinnaan ja Aapeli Muttinen saapuu tarkastamaan tiluksiaan samalla, kun Juutas suunnittelee viinanmyyntihankkeitaan.
Putkinotkoa pidetään suomalaisen kirjallisuuden toisena suurena yhdenpäivänromaanina Volter Kilven Alastalon salissa -romaanin ohessa. Yhteistä niille on, että kriitikko- ja tutkijapiireissä ne lasketaan kuuluviksi suomalaisten romaanien parhaimmistoon, mutta toisin kuin Alastalon salissa, on Putkinotko ollut varsin suosittu myös suuren yleisön keskuudessa. Tapahtumat tosin ovat yhtä päivää käsittelevässä romaanissa vähäisiä, mutta suomalaista luontoa, kansanuskoa ja henkilöitä siinä kuvataan erittäin värikkäästi. Lopun ampumakohtauksen on sanottu viittavan kirjoitusajankohtaa edeltäneeseen kansalaissotaan, mutta kirjasta ei juuri löydy poliittisia kannanottoja sotatapahtumiin.
Päivitys Otavan koottuihin teoksiin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 1931-1935 ilmestyneisiin koottuihin teoksiin Lehtonen halusi korjauttaa tekstejään. Putkinotko-romaanin hän vei Otavan kustannustoimittajana työskennelleelle Yrjö Soinille ja pyysi tätä muuttamaan sen ns. normaaliproosaksi. Soini pyysi Lehtosta peruuttamaan päätöksensä, koska häntä oli ihastuttanut nimenomaan teoksen erikoiset lauserakennelmat ja sen sisällykseen ja ajatuskulkuun sopivat sanat ja sanankäänteet. Lehtonen suostui lopulta laatimaan noin seitsemänkymmentäkohtaisen luettelon hänelle ominaisista erikoisuuksista, joiden säilyttämisen hän koottujen teosten painoksessa hyväksyi. Lehtonen oli lopputulokseen tyytyväinen ja toimitti Soinille tekijänkappaleensa omistuskirjoituksella "Yrjö Soinille kiittäen "Putkijohdon remontista" J. Lehtonen".[4]
Putkinotkoa sivuavia Lehtosen teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1922 ilmestyneessä romaanissa Rakastunut rampa kuvataan, kuinka raajarikko ja rujo Sakris Kukkelman rakastuu Käkriäisillä aiemmin asuneeseen Sanelma "Nelma" Kinnuseen. Sanelman henkilöhistoriasta kerrotaan, että Putkinotkossa asustellut Rosina Käkriäisen veli Mauno Kypenäinen ja asuinkumppaninsa Bertta Kinnunen ammuttiin punakapinassa. Sanelman äiti Bertta kuolee siis punaisten sankarina. Sanelma jää orvoksi ja asuu Putkinotkossa, kunnes lähtee palvelustytöksi eräälle tuomarille. Hän päätyy sitten erinäisten vaiheiden jälkeen Pelastusarmeijan turvataloon. Sakris Kukkelman näkee hänet ikkunassa ja rakastuu omalla itsepäisellä tavallaan tyttöön. Kukkelman järjestää tytön luokseen asumaan vaatimattomaan asuntoonsa suurten lupauksen kera.
Lehtonen palasi kuvaamaan romaaninsa päähenkilöiden Juutas ja Rosina Käkriäisen sekä heidän poikansa Ananiaksen kovaa kohtaloa vielä novellikokoelmassa Korpi ja puutarha (1923). Kirjassa ilmestyneet kolme kertomusta Lehtonen nimesi ”Putkinotkon” epilogeiksi.[5]
Putkinotkon talo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
"Putkinotkona" mainostetaan Joel Lehtosen vuosina 1905–1922 omistamaa nykyisin Savonlinnassa sijaitsevaa Inhan tai Inhanmaan tilaa Säämingin Tolvanniemessä. Tila oli kirjailijalle sekä taloudellinen sijoitus että kesänviettopaikka. Tilan asuinrakennus jaettiin kahtia, niin että velipuoli Aleksander Muhonen perheineen asui sen toista päätyä ja toinen puoli oli Lehtosen käytössä. Muhoset asuivat tilalla ympärivuotisesti, Lehtonen enimmäkseen kesäisin. Muhosten kuului huolehtia tilan maanviljelystä ja myös Lehtosen täyshoidosta silloin kun hän asui tilalla. Tätä yhteiseloa Lehtonen käytti materiaalina Putkinotko-sarjan kirjoissa.[6] Nykyisin tilaa ylläpitää Joel Lehtosen seura ry.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Magnus Björkenheim, Joel Lehtosen Putkinotko, suom. Kristiina Kivivuori. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1955.
- Aarne Kinnunen, Talo ilmassa. Joel Lehtosen Putkinotko. WSOY, 2005. ISBN 951-0-30792-0
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Putkinotko-sarja. Savonlinnan kirjasto, Web Archive 2016. Viitattu 12.7.2022.
- ↑ Putkinotko. Kirjasampo. Viitattu 12.7.2022.
- ↑ Putkinotko-filmit. Elonet.fi. Viitattu 12.7.2022.
- ↑ Soini,Yrjö: Löytöretkillä menneisyydessä, s. 515-516. Julkaisematon.
- ↑ Pekka Tarkka: Joel Lehtonen II, Vuodet 1918-1934, s. 258–260. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25924-4
- ↑ Joel Lehtosen elämä. Savonlinnan kirjasto, Web Archive 2016. Viitattu 12.7.2022.