Pursupikkumittari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pursupikkumittari
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Mittarimaiset Geometroidea
Heimo: Mittarit Geometridae
Alaheimo: Kenttämittarit Larentiinae
Suku: Pikkumittarit Eupithecia
Laji: gelidata
Kaksiosainen nimi

Eupithecia gelidata
Möschler, 1860

Pursupikkumittari (Eupithecia gelidata) on suolla elävä pikkumittari.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pursupikkumittarin siipien kärkiväli on keskimäärin vähän yli 18 mm ja siipien väri on harmahtavan ruskeanvalkoinen. Takasiipi on vaaleampi kuin etusiipi.[1] Lajin etusiivet ovat suipot ja leveämmät kuin useilla muilla suvun lajeilla. Lajin ulkonäkö on samanlainen kaikkialla sen levinneisyysalueella.[1]

Levinneisyys ja lentoaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pursupikkumittaria on holarktinen laji, jota tavataan sekä Pohjois-Amerikan että Euraasian pohjoisosissa. Nimialalaji on levinnyt Amerikassa Kanadasta Uuteen Meksikoon ja Coloradoon, mutta sitä on tavattu myös Grönlannissa. Alalaji hyperboreata esiintyy Euroopassa Fennoskandiasta Saksaan, Baltiaan ja Pohjois-Venäjälle ulottuvalla alueella. Suomessa lajia tavataan pääasiassa Pohjois-Suomessa ja Lapissa. Maassa on myös muualla pieniä paikallisia populaatioita.[1] Se on alueellisesti uhanalainen Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa.[2]

Lajin lentoaika on eteläisessä Suomessa yleensä kesäkuun toisella ja kolmannella viikolla, äärihavainnot ovat touko-heinäkuulta. Lapissa lajin lentoaika on kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin.[1]

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajia tavataan pääasiassa isovarpurämeillä sekä niiden laita-alueilla. Levinneisyysalueen pohjoisosassa laji lentää myös kuivilla kankailla, suopursua kasvavilla paljakan osilla ja tunturikoivikossa.[1]

Toukat käyttävät ravintonaan yksinomaan suopursua.[1]

  1. a b c d e f Kauri Mikkola, Ilkka Jalas & Osmo Peltonen: Suomen perhoset - Mittarit 2, s. 94. Hanko: Suomen Perhostutkijain Seura, 1989. ISBN 951-9221-23-9
  2. Alueellisesti uhanalaiset perhoset (LC) 15.10.2001. ymparisto.fi: Suomen ympäristökeskus. Viitattu 30.8.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]