Punavalkku
| Punavalkku | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Asparagales |
| Heimo: | Kämmekkäkasvit Orchidaceae |
| Alaheimo: | Epidendroideae |
| Tribus: | Neottieae |
| Alatribus: | Limodorinae |
| Suku: | Lumovalkut Cephalanthera |
| Laji: | rubra |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cephalanthera rubra |
|
| Katso myös | |
Punavalkku (Cephalanthera rubra) on lähinnä Euroopassa tavattava komeakukkainen kämmekkälaji. Suomessa laji on erittäin harvinainen ja rauhoitettu.[1]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Punavalkku kasvattaa 20–50 senttimetriä pitkän, yläosastaan karvaisen varren. Varressa on vuoroittain 4–6 kapeanpuikeaa tai suikeaa lehteä, jotka ovat 8–10 cm pitkiä. Kukinto on harsu tähkä, jossa on 3–15 isoa kukkaa. Kukkien tukilehdet ovat sikiäintä pitempiä. Kukat ovat vaaleanpunaisia ja kannuksettomia, suippo huuli on valkoisehko, keltajuovainen ja punalaitainen. Sikiäin on tiheäkarvainen. Laji kukkii heinäkuussa.[2]
Tärkein osa punavalkusta sijaitsee maan alla. Laji elää symbioosissa sienen kanssa. Sienijuuren kanssa läheisen suhteen muodostava maavarsi kasvattaa pitkiä juuria, mutta maanpäällisiä versoja ei nouse esiin läheskään joka vuosi.[3]
Maanpäällisen verson lehdet ovat tummanvihreitä, lyhyitä verrattuna toiseen valkkuun, miekkavalkkuun. Kukkia on tätä toista lajia vähemmän, ja ne ovat väriltään purppuraisia. Kukinnan jälkeen kasvi on lehtien lisäksi helppo erottaa miekkavalkusta myös sen perusteella, että miekkavalkusta poiketen punavalkun kukat kasvavat selvän suojuslehden tyveltä: miekkavalkulla kukinnon suojuslehdet ovat hyvin vaatimattomat.
Punavalkun pölytys perustuu huijaukseen. Sen uskotaan käyttävän kellokasvien, erityisesti kurjenkellon (Campanula persicifolia) pölyttäjinä toimivia soukkomehiläisiä (mm. Chelostoma fuliginosum ja kissankellosoukkomehiläinen C. campanularum) hyödykseen. Kasvin kukissa ei ole mettä, joten pölyttäjät jäävät palkitsematta. Ainakaan Suomessa pölytystulos ei ole hyvä.[3][4]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Punavalkkua tavataan pääasiassa Keski- ja Etelä-Euroopassa ja Kaukasuksella. Pienempiä esiintymiä tavataan lähes koko Euroopassa pohjoisimpia osia lukuun ottamatta, Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikan länsiosista.[5] Suomessa punavalkun harvat ja pienet esiintymät ovat keskittyneet Lohjan ja Kiskon seuduille. Laji lienee levinnyt Suomeen jo jääkauden jälkeisellä lämpökaudella.[3]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa punavalkku kasvaa valoisissa kangasmetsissä ja lehdoissa. Laji suosii kalkkimaita ja etelärinteitä. Lajin taantumiseen Suomessa on ilmeisesti syynä avohakkuut, kasvupaikkojen kuusettuminen sekä kesämökkirakentaminen. Lajin yleisyyttä on kuitenkin vaikea arvioida punavalkun hyvin epäsäännöllisen kukinnan takia.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kämmekät, Suomen orkideat. Toim. Korhonen, Mauri & Vuokko, Seppo. Forssan kustannus Oy, Forssa 1987.
- Pykälä, Juha: Punavalkku. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 117–118.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 3.6.2009.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 497.
- ↑ a b c d Pykälä 1997, s. 117–118.
- ↑ Kämmekät, Suomen orkideat 1997, s. 37.
- ↑ Den virtuella floran: Röd skogslilja (ruotsiksi) Viitattu 3.6.2009.