Pullmantur Cruises
Pullmantur Cruises | |
---|---|
Kotipaikka | Madrid, Espanja |
Toiminta-alue | Karibia, Välimeri, Pohjois-Eurooppa |
Toimiala | Matkailu |
Kotisivu | www.pullmantur.es |
Pullmantur Cruises oli espanjalainen laivanvarustamo. Varustamo aloitti toimintansa 1990-luvun lopulla. Varustamo oli Royal Caribbean Cruises Ltd.:n omistuksessa vuodesta 2006. [1]
Pulmantur ajautui COVID-19-pandemian vuoksi konkurssiin heinäkuussa 2020. Yhtiön laivat Monarch of the Seas ja Sovereign of the Seas myytiin Turkkiin Aliaga-laivapurkamolle.
Yleistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pullmantur Cruises oli aikansa suurin espanjalainen laivanvarustamo. Yhtiö markkinoi risteilyitään pääasiassa espanjankielisille matkustajille, mutta jotkut Pullmanturin risteilyt olivat myynnissä joillakin matkatoimistoilla myös espanjankielisten alueiden ulkopuolella. Useimmat yhtiön aluksista toimivat "all-inclusive"-periaatteella, jossa jotkut lisämukavuudet, esimerkiksi jotkut alkoholijuomat kuuluivat risteilyn hintaan.[1]
Useimmat Pullmanturin alukset eivät operoineet talvikaudella risteilyitä yhtiölle pohjoisella pallonpuoliskolla, vaan ne operoivat risteilyitä joillekin toisille varustamoille, esimerkiksi brasilialaiselle Viagens CVC:lle.[1]
Laivasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alus | Valmistunut | Pullmanturille | Matkustajia | Bruttovetoisuus | Lippu | Huomioita | Kotisatama (Kesä & Talvi) |
---|---|---|---|---|---|---|---|
MV Zenith | 1992 | 2007 | 1774 | 47 255 GT | Ennen Zenith Celebrity Cruisesilla; Siirretään Croisieres de Francelle vuonna 2014.[2] | Ravenna/Ateena | |
MS Sovereign | 1988 | 2008 | 2852 | 73 192 GT | Siirretty Royal Caribbean Internationalilta marraskuussa 2008 | Barcelona |
Tulevat alukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alus | Luokka | Toimitus | Bruttovetoisuus | Suunniteltu lippu | Huomioita | Tulevat kotisatamat |
---|---|---|---|---|---|---|
MS Monarch | Sovereign | Huhtikuu 2013 | 73 192 GT | Nykyisin Monarch of the Seas Royal Caribbean Internationalilla[3] | Colon/La Guaira/Cartagena de Indias/Oranjestad/Curaçao |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Newman, Doug: Cruise Ship Reviews > Pullmantur Cruise Critic. 27.8.2007. The Independent Traveler, Inc. Arkistoitu 26.7.2008. Viitattu 16.4.2008.
- ↑ http://www.cruiseindustrynews.com/cruise-news/8667-cdf-confirms-second-ship-for-2014-season.html
- ↑ http://www.presstur.com/site/news.asp?news=36059 (Arkistoitu – Internet Archive)