Puhelukortti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puhelukortteja

Puhelukortti on maksukortti, jota voi käyttää puheluiden soittamiseen yleisöpuhelimesta kuten puhelinkioskista.

Suomessa paikalliset puhelinyhtiöt ja Tele laskivat puhelinkortteja liikkeelle 1990-luvun alussa.[1][2] Kortit olivat joko magneettiraita- tai sirukortteja. Korteille oli ennakkoon ladattu tietty määrä saldoa tai yksiköitä, jotka kuluivat puheluiden myötä.[3]

Vuonna 1993 laskettiin liikkeelle Avant-kortti, alkuvaiheessa juuri puhelukortiksi. Myöhemmin kortin käyttöaluetta laajennettiin pysäköintiin ja muihin ostoksiin. Aluksi Avant-kortit olivat ennakkoon ladattuja. Myöhemmin laskettiin liikkeelle myös uudelleenladattavia kortteja.[2][4]

  1. Veikko Saarinen: Maksujärjestelmät ja -välineet Suomessa (PDF) 18.6.1996. Suomen Pankin keskustelualoitteita 17/96. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 30.9.2013. (suomeksi)
  2. a b Veikko Saarinen – Kirsti Tanila – Kimmo Virolainen: Payment and settlement systems in Finland 1995 (PDF) 7.2.1996. Suomen Pankin keskustelualoitteita 2/96. Arkistoitu 2.10.2013. Viitattu 30.9.2013.
  3. Suomessa käytettävät puhelinkortit ja niiden turvallisuus ePanorama.net.
  4. Karttunen, Henriikka: Avant-korttiraha käyttöön vuoden lopulla. Kauppalehti, 14.6.1996, s. 12. Arkistoitu 30.9.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]