Psyko (vuoden 1960 elokuva)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Psycho)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Psyko
Psycho
Elokuvan suomalainen juliste vuodelta 1960.
Elokuvan suomalainen juliste vuodelta 1960.
Ohjaaja Alfred Hitchcock
Käsikirjoittaja Joseph Stefano
Perustuu Robert Blochin romaaniin
Psyko
Tuottaja Alfred Hitchcock
Säveltäjä Bernard Herrmann
Kuvaaja John L. Russell
Leikkaaja George Tomasini
Tuotantosuunnittelija Robert Clatworthy
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Paramount Pictures
Ensi-ilta
Kesto 109 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 806 947 dollaria
Tuotto 32 miljoonaa dollaria (Pohjois-Amerikassa)[1]
Seuraaja Psyko II
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Psyko (engl. Psycho) on vuonna 1960 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhu- ja psykologinen jännityselokuva, jonka on ohjannut Alfred Hitchcock. Sen pääosissa esiintyvät Anthony Perkins, Janet Leigh, John Gavin, Vera Miles ja Martin Balsam. Sen on käsikirjoittanut Joseph Stefano Robert Blochin samannimisen romaanin pohjalta.

Elokuva keskittyy syrjäiseen motelliin päätyneen, työnantajaltaan rahoja kavaltaneen, sihteeri Marion Cranen (Leigh) ja motellin häiriintyneen omistajan Norman Batesin kohtaamiseen. Psyko sai alkujaan ristiriitaisen vastaanoton, mutta hyvä lipputulomenestys sai kriitikot harkitsemaan uudelleen, mikä johti suureen suosioon ja neljään Oscar-ehdokkuuteen.

Psykoa pidetään yhtenä Hitchcockin parhaista elokuvista, ja elokuvakriitikot ja -tutkijat kehuvat sitä elokuvataiteen työnä. Elokuva asetti uuden hyväksyttävyyden tason väkivallalle, poikkeavalle käytökselle ja seksuaalisuudelle amerikkalaisissa elokuvissa, ja sitä pidetään laajalti yhtenä ensimmäisistä esimerkeistä slasher-genressä. Hitchcockin kuoleman jälkeen vuonna 1980 Universal Studios alkoi tuottaa tarinalle jatkoa: kolme jatko-osaa, uudelleenfilmatisointi ja televisiosarja.

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva alkaa Arizonan Phoenixissa asuvasta Marion Cranesta (Janet Leigh), joka alkukohtauksessa viettää tavaksi tullutta lemmenhetkeään halvassa hotellissa miesystävänsä Sam Loomisin (John Gavin) kanssa. Marion haaveilee häistä ja kodin perustamisesta, mutta rahapula ja muut raadolliset realiteetit tuntuvat kasaavan esteitä onnen tielle.

Marion saa perjantai-iltapäivänä työnantajaltaan 40 000 dollaria tämän liikekumppanin varoja vietäväksi pankin tallelokeroon. Marion anastaa rahat ja lähtee autolla pakomatkalleen. Hän yöpyy Kalifornian-maantien varressa, josta hänet tapaa poliisi. Aurinkolasit silmillä esiintyvä poliisi pelästyttää pakomatkalaisen perinpohjaisesti, ja Marionin käytös herättää oitis lainvalvojan epäilykset.

Marion ostaa uuden käytetyn auton huoltoasemalta päästäkseen eroon Arizonaan rekisteröidystä ajoneuvostaan, jonka tiedot ovat poliisilla, mutta herättää henkilökunnan huomion, koska ei vaadi koeajoa eikä tingi hinnasta. Pimeys nousee ja alkaa sataa. Yllättäen yöstä liukuu esiin Batesin motellin kilpi kuin pelastavana ilmestyksenä. Väsynyt ja stressaantunut Marion asettuu yöksi Norman Batesin (Anthony Perkins) ylläpitämään motelliin.

Bates Motel

Marion keskustelee estyneen ja ujon oloisen Normanin kanssa, joka tuntuu olevan ensimmäinen inhimillisyyttä osoittava mies naisen pakomatkan aikana. Keskustelun aikana Marion päättää palauttaa rahat. Marion menee suihkuun, jossa veitsellä aseistautunut vanha nainen puukottaa hänet kuoliaaksi. Marionin kadottua Marionin sisko Lila Crane (Vera Miles) ja rakastaja Sam Loomis alkavat selvittää asiaa. Marionin jäljillä on myös yksityisetsivä, joka jäljittää rahoja työnantajan lukuun. Tämä pääseekin pian Batesin jäljille ja kovistelee motellinomistajaa mutta kuolee veitsihyökkäyksen uhrina tunkeuduttuaan Batesin asuintaloon tapaamaan tämän äitiä, jonka Bates on kertonut olevan invalidina sisätiloissa.

Lila ja Sam jatkavat etsintäänsä, ja katoamisen syyksi ja Marionin todelliseksi murhaajaksi paljastuu dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä kärsivä Norman Bates[2].

Elokuvan lopussa Marionin auto nostetaan suosta, johon se on upotettu. Varastetut rahat ovat edelleen autossa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Anthony Perkins
Elokuvan traileri
 Anthony Perkins  Norman Bates  
 Janet Leigh  Marion Crane  
 Martin Balsam  etsivä Milton Arbogast  
 John Gavin  Sam Loomis  
 Vera Miles  Lila Crane  
 Simon Oakland  tohtori Fred Richmond  
 John McIntire  sheriffi Al Chambers  
 Frank Albertson  Tom Cassidy  
 Patricia Hitchcock  Caroline  
 John Anderson  Kalifornia-Charlie, autokauppias  
 Mort Mills  maantiepoliisi  
 Ted Knight  pidätysselliä vartioiva poliisi  
 Virginia Gregg, Jeanette Nolan, Paul Jasmin  Batesin äidin ääninäyttelijät  

Elokuvan teemoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Norman Batesin kotitalo.

Elokuvassa Norman Batesin kotitalo toimii myös hänen oman mielensä arkkityyppisenä kuvana. Jo talon uhkaava ja groteski ulkomuoto alleviivaa Normanin psykoottisuutta, talon ylähuoneet yliminää ja hedelmäkellari alitajuntaa. Uhkaavat täytetyt eläimet kuvaavat aggressiivista uhkaa ja ansaan joutumisen kokemusta.[3] Freud kirjoitti talosta unien symboliikkaa käsittelevässä artikkelissaan: ”Ainoa tyypillinen, toisin sanoen säännöllisesti toistuva, symbolinen esitys ihmisestä kokonaisuudessaan on talo”, ja hänen oppilaansa C. G. Jung analysoi ihmisen mieltä talokuvalla syvällisesti omassa psykologiassaan.[4]

Annan Antti Lindqvistin mukaan Hitchcockin kauhuklassikko ”on jo ikään kuin oma lajityyppinsä. Se on täydellinen puhtaan elokuvan edustaja, jonka ajatuksen tavoin etenevät kamera-ajot matkustavat sielun syvimpiin syövereihin.” Psyko on hänestä yhtä merkittävä ja vaikuttava taideteos kuin William Shakespearen Macbeth tai Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus.[5]

Psykoa pidetään laajalti yhtenä parhaimmista elokuvista mitä on ikinä tehty. American Film Institute on kerta toisensa jälkeen valinnut sen listatessaan parhaita ominaisuuksia elokuvissa. Heidän 100 parasta amerikkalaista elokuvaa -listallaan Psyko oli sijalla 18, 100 jännittävintä elokuvaa -listalla Psyko oli ensimmäisenä, 100 parasta sankaria ja vihollista -listalla Norman Bates oli listattu toiseksi parhaaksi viholliseksi, 100 parasta elokuvamusiikkia -listalla Psyko oli neljännellä sijalla. Lisäksi repliikki ”A boy’s best friend is his mother” (suom. Pojan paras ystävä on hänen äitinsä) valittiin sijalle 56 listalla 100 parasta elokuvarepliikkiä.[6]

Vaikutus Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psyko oli elokuvana hätkähdyttävä 60-luvun Suomessa. Tästä hyvä esimerkki on, että Valtion elokuvatarkastamo leikkasi elokuvasta koko päähenkilö Marionin suihkumurhakohtauksen pois.[7]

Psykon vaikutus suomalaiseen elokuvaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykon aikalaishenkeä saattaa aistia myös 1960-luvun alkupuolen suomalaisessa elokuvassa, erityisesti klassiseen kerrontaan luottavien ohjaajien töissä. Esimerkkejä niistä ovat Matti Kassilan Tulipunainen kyyhkynen, Toivo Särkän Kuu on vaarallinen ja Aarne Tarkaksen Hän varasti elämän. Myös uuden aallon elokuvaan luokiteltava Ossi Skurnikin Tie pimeään kuvaa ihmisen pimeää puolta. Elokuvateollisuuden kuolema keskeytti genre-elokuvan kuten trillereiden ja kauhuelokuvan kehityksen Suomessa.[8]

Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa äänesti kokoon luettelon kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Psyko pääsi mukaan kahdeksalla äänellä.[9]

  • Paloheimo Martti: Seksiä ja väkivaltaa – kysymyksiä elokuvatarkastajalle. Like, 2003. ISBN 952-471-222-9
  • Forselius, Tilda Maria & Luoma-Keituri, Seppo (toim.): Uhka silmälle – 7 esseetä kauhun katsomisesta ja videohysteriasta. Like, 1989. ISBN 951-8929-03-3
  1. Psycho (1960) Box Office Mojo. Viitattu 21.2.2016. (englanniksi)
  2. From Split to Psycho: why cinema fails dissociative identity disorder theguardian.com. 12.01.2017. Viitattu 19.03.2023.
  3. Forselius & Luoma-Keituri, s. 84–85.
  4. Forselius & Luoma-Keituri, s. 80.
  5. Lindqvist, Antti: Psyko. Anna, 2009, nro 33-34, s. 97.
  6. Awards and Nominations – Psycho (1960) – The Alfred Hitchcock Wiki The Hitchcock Zone. Viitattu 29.1.2018. (englanti)
  7. Paloheimo, s. 10.
  8. Kangasjärvi, Jukka: Psyko vei elokuvalta viattomuuden. Helsingin Sanomat 19.6.2010, s. C 1.
  9. Astala, Erkki: Ne sata tärkeintä. Projektio 2/1980, s. 7.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]