Proteakasvit
| Proteakasvit | |
|---|---|
 Etelä-Afrikan kansalliskukka: kuningasprotea (Protea cynaroides) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Proteales |
| Heimo: |
Proteakasvit Proteaceae Juss. |
| Alaheimot | |
|
|
| Katso myös | |
Proteakasvit (Proteaceae) on kukkivien kasvien heimo. Sen jäseniä tavataan luonnonvaraisina lähinnä eteläisellä pallonpuoliskolla, mutta niitä kasvatetaan koristekasveina muuallakin. Heimo oli jakaantunut kahteen taksoniin Proteoideae ja Grevilleoideae jo silloin, kun Gondwana-manner hajosi 140 miljoonaa vuotta sitten.[1] Sukujen Leucospermum, Leucadendron ja Protea lajeja käytetään leikkokukkina ja lämpimissä maissa myös puutarhan koristekasveina.[2] Proteakasveihin kuuluu puita ja pensaita, joilla on usein suuret ja värikkäät kukinnot.
Proteakasvien levinneisyysalueisiin kuuluvat Etelä-Afrikka, trooppisen Afrikan vuoret, Madagaskar, trooppinen Aasia, Malaijien saaristo, Australia, Uusi-Kaledonia, Uusi-Seelanti, trooppinen Amerikka ja Chile. Heimossa on useita esimerkkejä Etelä-Amerikan, Etelä-Afrikan, Australian ja Kaakkois-Aasian kasvistoille yhteisistä suvuista, mikä ilmiö selittyy muinaisesta em. Gondwanamantereesta, jolle heimo ehti levitä, ennen mantereen hajoamista. Esimerkiksi suvussa Gevuina on kolme lajia, joista yksi kasvaa Chilessä, yksi Uudessa-Guineassa ja yksi Koillis-Australiassa. Useimpien lajien kasvualueilla vallitsee pitkä kuiva kausi, johon niiden rakenne on sopeutunut (kuivakkokasveja eli kserofyyttejä). Heimossa on kuitenkin myös sademetsien puita, kuten 100-lajisessa suvussa Helicia.
Tuntomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Proteakasvien lehtiasento on vuorottainen, ja lehdet ovat ehyitä tai liuskaisia, nahkeita ja usein karvaisia, korvakkeettomia. Kukat ovat ryhmittyneet tertuiksi, tähkiksi tai mykeröiksi, joiden ympärillä voi olla värikkäitä ylälehtiä. Kukinnossa voi olla jopa lähemmäs tuhat kukkaa (eräät banksiat). Kukissa on tavallisesti sekä heteitä että emiö eli ne ovat kaksineuvoisia. Harvemmin kukat ovat hede- tai emikukkia, ja silloin nämä yksineuvoiset kukat sijaitsevat eri kasviyksilöissä eli kaksikotisesti. Yksittäinen kukka on symmetrialtaan vastakohtainen, sen kehä on neliliuskainen, liuskojen väleissä on 2–4 suomua. Kehäliuskoihin kiinnittyy neljä hedettä, ja palhot ovat toisinaan kasvaneet yhteen kehän kanssa. Sikiäin on kehänpäällinen, joskus varrellinen (gynofori) ja yhdestä emilehdestä muodostunut. Sikiäimessä on vaihteleva määrä siemenaiheita. Sikiäimen päässä on pitkä ja usein sisäänpäin taipunut vartalo. Kukkien hetiö kehittyy ennen emiötä (aikaishetisyys) ristipölytyksen varmistamiseksi. Kun vartalon kärki aikanaan oikenee, se pölläyttää heteistä siitepölyä, joka tarttuu pölyttäjiin. Kukat ovat hyönteis- tai lintupölytteisiä. Hedelmän tyyppi vaihtelee: se on joko tuppilo, luumarja tai pähkinä. Siemenissä voi olla lenninsiipi, eikä se sisällä siemenvalkuaista eli endospermiä.
Proteakasvien taksonomia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiemmin proteakasvit jaettiin kahteen alaheimoon, mutta uusimpien molekyylitaksonomisten tutkimusten mukaan alaheimoja on erotettavissa viisi (Angiosperm Phylogeny Website):
- Bellendenoideae: Vain yksi laji Bellendena montana Australiassa ja Tasmaniassa.
- Persoonioideae: 5 sukua ja 110 lajia enimmäkseen Australiassa, mutta myös Uudessa-Kaledoniassa ja Uudessa-Seelannissa. Valtaosa lajeista (100) kuuluu sukuun Persoonia.
- Grevilleoideae: 45 sukua ja 855 lajia Australiassa ja lounaiselta Tyynenmeren alueelta Kaakkois-Aasiaan ulottuvalla alueella, Etelä-Intiassa ja Sri Lankassa, Etelä-Amerikassa, Etelä-Afrikassa (Brabejum) ja Madagaskarilla (Madagascaria). Suurimmat suvut ovat Grevillea, Helicia ja Banksia.
- Symphionematoideae: 2 sukua, 3 lajia Kaakkois-Australiassa ja Tasmaniassa.
- Proteoideae: 25 sukua, joissa 640 lajia, jotka kasvavat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, erityisesti Kapmaassa, ja Australiassa. Suurimmassa proteoiden suvussa Protea on 115 lajia ja muita suuria sukuja ovat Leucadendron, Conospermum, Petrophile, Synaphea ja Serruria.
Proteakasvien heimon systemaattinen asema on pitkään ollut arvoitus, sitä on pidetty aivan erillisenä tai sijoitettu erilaisiin yhteyksiin. Viimeaikaisten molekyylisystemaattisten tutkimusten perusteella sen läheisimpiä sukulaisia ovat plataanikasvit (Platanaceae) ja lootuskasvit (Nelumbonaceae), joiden kanssa heimo muodostaa lahkon Proteales. Lahko sijoittuu aitokaksisirkkaisten (Eudicotyledoneae) sukupuun tyvelle leinikkimäisten kasvien (Ranunculales) läheisyyteen.
Sukuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Banksia – banksiat
- Cenarrhenes – tasmanianluumukkeet, vain laji Cenarrhenes nitida – tasmanianluumuke
- Embothrium – loimunokat
- Grevillea – silkkipuut
- Hakea – sailikit
- Isopogon – rumpalinpensaat
- Leucadendron – hopeapuut
- Leucospermum – neulaproteat
- Macadamia – makadamiat[3]
- Mimetes – mesikonsudit[4]
- Orothamnus – kapinrusulatvat, vain laji Orothamnus zeyheri – kapinruusulatva
- Protea – proteat
- Roupala – nautapuut
- Stenocarpus – (kengurunpensas S. sinuatus sukulaislajeineen)
- Telopea – telopeat [5]
Hyötykäyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Useita proteakasvisukuja ja -lajeja viljellään koristekasveina. Suomessa niitä voidaan pitää vain huonekasveina, kuten kultasilkkipuuta (Grevillea robusta). Sailikkeja (Hakea) käytetään leikkokasveina. Proteakasveissa on ravintokasvejakin. Niistä kuuluisin on australianpähkinä (Macadamia integrifolia), jota viljellään Australiassa ja Havaijilla. Sen ja lajin Gevuina avellana siemenet ovat syötäviä. Myös joidenkin proteakasvien puuaines on käyttökelpoista.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 21.11.2010.
- Kasvien maailma - Otavan iso kasvitietosanakirja. 4. osa, 1981.
- Räty, E. & Alanko, P. (toim.): Viljelykasvien nimistö. Puutarhaliiton julkaisuja n:o 328; 2004.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Protea cynaroides (L.) L. South African National Biodiversity Institute
- ↑ Leucospermum cordifolium (Salisb. ex Knight) Rourke (Arkistoitu – Internet Archive) South African National Biodiversity Institute
- ↑ Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja nro 363, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7
- ↑ Suomen Lajitietokeskus: Mesikonsudit – Mimetes Viitattu 21.12.2020.
- ↑ Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet. (suomenkielisten nimien lähde) Viitattu 3.3.2016.