Propithecus deckenii
| Propithecus deckenii | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Kädelliset Primates |
| Heimo: | Indrit Indridae |
| Suku: | Sifakat Propithecus |
| Laji: | deckenii |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Propithecus deckenii |
|
 Levinneisyyskartta. |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Propithecus deckenii on Madagaskarin länsiosissa tavattava sifaka. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt sen äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi.
Taksonomia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajia Propithecus deckenii on luokiteltu aikaisemmin joko lakkisifakan (Propithecus verreauxi) alalajiksi tai omaksi nimialalajikseen. Niitä on myös pidetty geneettisesti yhdenkaltaisena lakkisifakan ja lajin Propithecus coronatus kanssa. Esimerkiksi sen levinneisyysalue on myös sekoitettu kirjallisuudessa usein lajin lähisukulaisen P. coronatus kanssa. Nykyisin Propithecus deckenii on usein luokiteltu omaksi lajikseen ja aikaisempia epäselvyyksiä on ratkottu tutkimuksissa.[1]
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Propithecus deckenii on sifakaksi keskikokoinen tai suurehko. Painoa sillä on 3,5–4,5 kiloa. Sen ruumiin pituus on 425–475 mm ja hännän pituus 500–600 mm. Turkin väritys on tavallisesti kokonaan valkoinen. Joskus niskassa, olkapäillä, selässä ja raajoissa saattaa olla kultaisen tai harmaan vivahteita. Naama on musta. Lajin levinneisyysalueen tietyissä osissa tavataan melanistisia yksilöitä.[2] Melanismin aste saattaa vaihdella. Yleisesti ottaen melanistisien yksilöiden väritys muistuttaa jonkin verran lajin P. coronatus yksilöitä. Melanismi saattaa olla tulosta kahden lajin risteytymisestä.[1]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lajin esiintymisalue käsittää alueita Länsi-Madagaskarilla Mahavavyjoen länsipuolella ja Manambolojoen pohjoispuolella. Levinneisyysaluetta on selvitetty kenttätutkimuksissa vuosina 2010 ja 2011. Aikaisemmin levinneisyysalueen suhde lajin P. coronatus kanssa oli hyvin epäselvä. Vuonna 2010 levinneisyysalueen pinta-alaksi arvioitiin 9 356 km².[1]
Lajin elinympäristö käsittää kuivia lehtimetsiä. Tunnetuksi tulleita esiintymispaikkoja ovat Bemarahan ja Beankan piikkimäiset kalkkikivimuodostelmat. Laji pystyy ilmeisesti elämään häirityssäkin elinympäristössä. Paikoitellen niitä havaitaan esimerkiksi istutetuilla Eucalyptus-puilla.[1]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laji liikkuu kahdesta kymmeneen yksilöä käsittävissä ryhmissä. Tyypillisin ryhmän koko on kolmesta kuuteen yksilöä.[2] Ryhmässä on tavallisesti yksi lisääntyvä naaras[1], mutta kaksikin on mahdollista. Laji kiipeilee puissa liikkuen loikkien niistä toiseen.[2]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt lajin Propithecus deckenii äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Lajin kannat ovat pienentyneet viimeisen kolmen sukupolven eli noin 30 vuoden aikana arviolta yli 80 %.[1]
Lajin pääasiallinen uhka on sen elinympäristön häviäminen. Metsää hakataan metsäteollisuuden tarpeisiin ja poltetaan puuhiilen tuotantoa ja laidunmaiden tekoa varten. Paikoitellen lajia metsästetään ruuaksi. Toisilla paikoilla lajia on suojellut metsästykseltä siihen liitetyt tabut. Joitakin yksilöitä on päätynyt myös laittomaan lemmikkikauppaan.[1]
Laji kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen I. Lajia tavataan kolmen kansallispuiston alueella (Baie de Baly, Tsingy de Bemaraha ja Tsingy de Namoroka). Vuonna 2010 Madagaskarilla tarhaoloissa oli vain noin kymmenen yksilöä. Muualla maailmassa niitä ei ollut vuonna 2019 lainkaan.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i King, T. & Rakotonirina, L.: Propithecus deckenii IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2020. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Nick Garbutt: Mammals of Madagascar : a complete guide, s. 196-197. Yale University Press, 2007. ISBN 978-0-300-12550-4 (englanniksi)