Kuukautisia edeltävä oireyhtymä

Kuukautisia edeltävä oireyhtymä (premenstruaalisyndrooma, PMS) tarkoittaa ennen kuukautiskierron alkua ilmeneviä henkisiä ja fyysisiä oireita, jotka olennaisesti haittaavat naisen elämää. Oireyhtymä ei tarkoita sellaisia ennen kuukautisia yleisesti esiintyviä lieviä oireita tai negatiivisia tuntemuksia, jotka ovat useimmiten normaaleiksi katsottavia. Suurin osa naisista saa erilaisia tuntemuksia ennen kuukautisia, mutta merkittäviä premenstruaalioireita saa noin 20–30 prosenttia naisista. Premenstruaalisyndrooman äärimmäinen muoto on PMDD, josta arvioidaan kärsivän 5–8 prosenttia naisista. Kuukautisia edeltävän oireyhtymän oireet ovat syklisiä ja ne alkavat keskimäärin viikkoa tai kahta ennen menstruaatiota ja päättyvät vuorokauden sisällä menstruaation alkamisesta. PMS:n kuvasi brittilääkäri Katharina Dalton 1950-luvulla.

Oireet

Premenstruaalioireyhtymään kuuluu vaihtelevasti erilaisia oireita. Usein pinnalla ovat erilaiset psyykkiset oireet kuten ärtyneisyys, depressio, mielialan vaihtelevuus, keskittymisvaikeudet, väsymys, unettomuus ja ruokahalun muutokset. Lisäksi todetaan hikoilua, päänsärkyä, rintojen arkuutta, turvotusta ja erilaisia kipuja. Oireet voivat alkaa ilmetä jo pian ovulaation jälkeen, useammin kuitenkin vasta alle viikkoa ennen kuukautisia.

Syyt

Normaaliin kuukautiskiertoon kuuluu, että elimistön estrogeeni- ja serotoniinitasot laskevat dramaattisesti ennen kuukautisia. PMS:n syytä ei tiedetä, mutta se liittyy säännöllisen kuukautiskierron aiheuttamaan hormonivaihteluun ja häviää vaihdevuosien alettua. Perimmäinen syy on edelleen tuntematon. Pitkään vallalla ollut hypoteesi, jonka mukaan PMS johtuu loppukierrossa tapahtuvasta progesteronin suhteellisesta vähyydestä estrogeeniin nähden, on osoitettu vääräksi. Nykyään ajatellaan, että PMS:stä kärsivillä potilailla normaali hormonitoiminta aiheuttaa keskushermostossa poikkeavan reaktion. Keskushermoston välittäjäaineilla, mm. serotoniinilla ja GABA:lla, uskotaan olevan osuutta syndrooman synnyssä. Johtopäätöstä puoltaa myös näihin reseptoreihin vaikuttavien lääkkeiden, mm. SSRI-valmisteiden, todettu tehokkuus oireiden hoidossa. PMS-potilaiden keskushermostossa progesteronin metabolisoitumisessa muodostuvaa allopregnanolonia on todettu muodostuvan vähemmän kuin muilla naisilla. Tämän GABA_A-reseptoriin ja mahdollisesti myös serotoniinireseptoriin vaikuttavan metaboliitin vähyys ja progesteronin vastakkaisesti vaikuttavan metaboliitin runsaus saattavat olla ainakin osasyy PMS-oireisiin. Joidenkin tutkimusten mukaan myös ruokavaliosta saatavan raudan ja muiden serotoniinitasoon vaikuttavien aineiden ja PMS-oireiden välillä saattaa olla yhteyksiä.

Diagnostiikka ja hoito

PMS:n diagnoosi perustuu potilaan raportoimiin oireisiin ja muiden sairauksien poissulkemiseen. Yleensä oireisto on kuukautiskierrosta toiseen melko samanlainen, mutta oireiden voimakkuus voi vaihdella, ja yksittäinen kierto saattaa olla oireetonkin. Tämän takia oireiden kirjaaminen ylös on tärkeää PMS:lle tyypillisen oireiden syklisyyden toteamiseksi. Toisinaan taustalla on mielenterveyden häiriö tai sidekudossairaus, jonka oireet pahenevat ennen kuukautisia. Tällöin kuitenkin oireita esiintyy muulloinkin kuin kuukautisten yhteydessä. Gynekologinen tutkimus ja rintojen tarkastus on myös tärkeää suorittaa muiden sairauksien poissulkemiseksi. Hoitona vaikeahkoissa tapauksissa voidaan käyttää hormonaalisia ehkäisypillereitä, unilääkkeitä, tai SSRI-tyyppisiä masennuslääkkeitä. SSRI-lääkkeitä käytetään PMS-oireissa jaksottaisesti siten, että lääkkeitä aletaan nauttia ovulaatiovaiheessa, noin kaksi viikkoa ennen laskettua kuukautisten alkamispäivää. Hoitoa tulee jatkaa siihen asti, kunnes kuukautiset alkavat, ja toistaa tämä seuraavan kierron aikana. Yleisesti oireiden koetaan helpottavan ensimmäisen raskauden myötä, mutta sitä on kiistanalaista suositella hoitokeinoksi. Ruokavaliosta tai ravintolisistä saatavalla B6-vitamiinilla, raudalla, sinkillä ja tryptofaanillaon joidenkin tutkimusten mukaan ollut hyödyllisiä vaikutuksia. Elämäntapamuutoksilla, kuten kofeiinin vähentämisellä ja aerobisen liikunnan lisäämisellä, voidaan joskus lieventää oireita. Pieniä annoksia diureettisia lääkkeitä voidaan käyttää poistamaan turvotusta. Mielialanvaihteluihin sopeutumisen kannalta on tärkeää, että sekä kärsijä itse että läheiset tiedostavat oireiden biologisen taustan.