Joensuun yliopiston ylioppilaskunta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Praxis ry)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Joensuun yliopiston ylioppilaskunta (JoYY) perustettiin 1. lokakuuta 1969 ja sen toiminta loppui Itä-Suomen yliopiston perustamisen yhteydessä vuoden 2010 alussa. Sen jäseniä olivat automaattisesti kaikki Joensuun yliopistossa perustutkintoa suorittavat opiskelijat, sekä vapaaehtoisesti jatko-opiskelijat ja ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat. JoYY julkaisi yhdessä Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan kanssa Itä-Suomen ylioppilaslehteä Uljasta, jonka päätoimittaja oli Veera Järvenpää (2009–2010).

Ylioppilaskunnan ylintä toimivaltaa käytti edustajisto, joka valittiin kahden vuoden välein. Edustajistoon kuului 31 jäsentä. Toimeenpanovaltaa käytti hallitus. Ylioppilaskunnassa työskenteli kahdeksan henkilöä. Ylioppilaskunnan pääsihteeri oli Pekka Koivaara (2009–2010). Ylioppilaskunnan puheenjohtajana toimi Sanna Hämäläinen (2008-2010) ja hallituksen puheenjohtajana Perttu Koistinen (8.4.2009-2010).

JoYY:n tavoitteena oli edistää jäsentensä hyvinvointia yliopistolain velvoittamalla tavalla. JoYY oli Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL:n) jäsen. Entisen JoYY:n toimipaikka sijaitsee Suvantokadulla, josta tilat hankittiin 2008. Aikaisemmin JoYY:n toimitilat olivat Pielisjoen linnassa (1972–1984) ja Opiskelija-asuntoyhtiö Joensuun Ellin omistamassa Joensuun ylioppilastalossa Niskakadulla (1985–2008).[1]

Joensuun yliopiston ylioppilaskunta lakkautettiin Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan (KYY) ja emoyliopistojensa tavoin vuoden 2010 alussa, kun uusi Itä-Suomen yliopisto ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) aloittivat virallisesti.[2]

Savonlinnan ylioppilaskunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savonlinnan ylioppilaskunta oli Joensuun yliopiston ylioppilaskunnan Savonlinnan alaosasto; se on rekisteröity yhdistys.

Joensuun ylioppilastalo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylioppilastalo valmistui vuonna 1985 Niskakadun ja Koulukadun kulmaan. Kyse on Joensuun Ellin talosta, josta JoYY varasi 300 neliömetriä toimistoiksi ja kirjakahvila Lyyralle ja studioteatteri Montulle. JoYY:sta tuli Ellin vuokralainen 1992. Vuonna 1996 talo remontoitiin. Kerubin kuppila avautui Lyyran paikalle 2003. Ylioppilaskunta muutti talosta 2008 ostettuaan omat tilat Suvantokadulta. Ylioppilastalon seinässä on Teppo Laurinollin reliefiteos.[3]

  1. Joensuun ylioppilaslehti 10.9.2008.
  2. Koskinen, Jerri: Uudelle yliopistolle uusi edustajisto Savon Sanomat. 22.4.2009. Viitattu 23.4.2009.[vanhentunut linkki]
  3. Joensuun Ylioppilaslehti 3.12.2008

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]