Praktica

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Praktica on alun perin saksalainen kameramerkki, jota valmisti Itä-Saksassa VEB Pentacon Dresden. Merkki oli tunnettu erityisesti edullisista mekaanisista järjestelmäkameroistaan myös länsimaissa. Nykyisin Praktica International Limited on optiikkavalmistaja Schneider Kreuznachin omistama brittiyritys, joka valmistuttaa kompakti- ja urheilukameroita sekä kiikareita Etelä-Koreassa.[1]

Esimerkiksi Britanniassa Prakticalla oli järjestelmäkameroiden tuoteryhmässä parhaimmillaan jopa 25 prosentin markkinaosuus.[2] Suosiota lisäsi M42-kierrekiinnityksen, niin sanotun Praktica–Pentax-kierteen antama mahdollisuus käyttää Praktica-rungossa japanilaisen Pentaxin ja muiden länsivalmistajien objektiiveja. Vuosina 1949–1990 Dresdenin tehtaalla valmistettiin kaikkiaan noin 8,5 miljoonaa järjestelmäkamerarunkoa[1].

Praktican valmistamia kameroita myytiin länsimaissa myös muilla merkeillä, kuten Suomessa Instrumentariumin myymä Porst reflex[3] ja Quelle-postimyyntiyhtiön Revueflex. Muita merkkejä eri puolilla maailmaa olivat Pentor, Cavalier, Foticon, Contica, Rival Reflex, J. C. Penney ja Hanimex Praktica.[4] 1980-luvun loppupuolen Praktica B-sarjaa valmistettiin myös nimellä Jenaflex[5].

Praktica-kameroita käytettiin suuremman negatiivikoon Pentacon-kameroiden ohella Neuvostoliiton avaruusohjelmassa.

Praktica oli Exaktan jälkeen ensimmäisiä pentaprismaetsimeen perustuvia yksisilmäisiä peiliheijastuskameroita, joita saattoi käyttää silmän eikä vyötärön korkeudelta kuten muita siihen saakka. Praktican edeltäjä oli KW-kameraverstaan vuonna 1939 esittelemä Praktiflex, joka oli maailman toinen tai kolmas kinofilmiä käyttävä peiliheijastuskamera ja paljon edullisempi kuin kilpailija Kine-Exakta. Praktiflexiä tuotettiin läpi 1940-luvun yhdeksänä eri mallina, yhteensä lähes 60 000 kappaletta.[6]

FX-sarja ja Praktina, 1950-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Praktica FX2.

Vuonna 1948 esiteltiin pentaprismaetsimellä varustettu Praktica FX, jossa objektiivinkiinnityksenä oli 42 millimetrin M42-kierre. Vuonna 1956 oli vuorossa Praktica FX2 uusittuine etsinjärjestelmineen ja ensimmäisenä maailmassa vasta valotuksen ajaksi valitulle aukolle sulkeutuva himmennin.[6]

Praktican sisarmalli oli peilillä ja mittaetsimellä varustettu Praktina, jossa sekä objektiivit että etsimet olivat vaihdettavia. Varsin kalliita Praktinoita valmistettiin vain kymmenisen tuhatta kappaletta vuosina 1952–1960.[6]

IV- ja V-sarjat, 1960-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun alkupuolella Praktica-sarja laajeni ja kehittyi. Vuonna 1962 esitellyssä Praktica IVF:ssä oli etsimessään fresnel-tähyslasi ja tarkennusta helpottava halkiokiila. Vuoden 1964 Praktica V:ssä oli automaattisesti palautuva peili ja seleenikennoon perustuva valotusmittari. Pentacon tarjosi kahta eri objektiivivalikoimaa, laadukasta Zeiss-Jenaa ja edullisempaa Meyer-sarjaa, minkä lisäksi länsimarkkinoilla saatavilla oli yhä enemmän myös japanilaisia M42-kierteellä varustettuja objektiiveja. Vuonna 1965 esitelty Praktica Nova -sarja siirsi laukaisimen kameran yläpinnasta etuseinään, mistä tuli yksi Praktica-kameroiden tunnuspiirteistä. Praktica-mat oli ensimmäinen eurooppalainen objektiivin läpi tapahtuvalla TTL-valonmittauksella varustettu kamera.[6]

L-sarja 1969–1989

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Praktica LTL

Vuonna 1969 esitelty Praktica L-sarja koostui viidestä mallista ja niiden alamuunnelmista: Praktica L:ssä ei ollut valotusmittaria lainkaan, Praktica LB:ssä oli kamerakoneistoon kytkemätön valotusmittari. Praktica LTL mittasi valoa himmennetyllä aukolla, LLC jo täydellä aukolla. Praktica VLC oli kuin LLC mutta etsin oli vaihdettavissa. 1970-luvun puolenvälin jälkeen esitelty Praktica EE2 oli varustettu valotusautomatiikalla sekä objektiivin ja rungon välisellä tiedonsiirrolla, mutta elektroniikka toimi epävarmasti. Kaikissa Prakticoissa L-sarjasta alkaen oli itse suunniteltu metallinen verhosuljin, jonka aika-alue oli 1–1/1000 s ja B. Praktica L-sarja oli tuotannossa 20 vuotta, ja sen eri malleja tehtiin kaikkiaan noin 4,8 miljoonaa kappaletta vuoteen 1989 saakka.[6]

B-sarja, 1980-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Praktica B 200

1980-luvulla Praktica toi markkinoille vielä ajalle tyypillisesti muovikomponenteista ja runsaasta elektroniikasta koostuvan B-sarjan, jossa M42-kierre oli korvattu objektiivien bajonettikiinnityksellä.[7]

Tehdas suljettiin 1991

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksojen yhdistymisessä yritysasioita hoitanut valtionlaitos Treuhandanstalt totesi Praktican valmistajatehtaan VEB Pentacon Dresdenin olevan raskaasti tappiollinen ja sen työntekijämäärän olevan tarpeeseen nähden kuusinkertainen. Tehdas lakkautettiin kesäkuussa 1991. Praktican ja muut Pentaconin tuotemerkit osti linssivalmistaja Schneider Kreuznachin omistaja Heinrich Manderman.

  1. a b Praktica-sivusto Praktica. Arkistoitu 22.5.2018. Viitattu 21.5.2018. (englanniksi)
  2. Itä-Saksan maineikas Praktika-tehdas pulassa. Helsingin Sanomat, 29.7.1990, s. 26.
  3. Foto-Instrumentarium palvelee teitä myös Münchenissä. (Instrun ilmoitus Münchenin olympiakisoihin liittyen.) Helsingin Sanomat, 18.8.1972, s. 12.
  4. Heinz Schrauf: Praktica-Export-Versions Dresdner Kameras -sivusto. Viitattu 21.5.2018. (englanniksi)
  5. Nick's Classic Corner - No 30 - Jenaflex AM-1, Praktica BX20 & S Amateur Photographer. 10.11.2013. Viitattu 22.5.2018.
  6. a b c d e Asikainen, Ossi : Näppää nyt! Sata vuotta kameroita / Kinofilmipeilikamerat I Suomen Valokuvataiteen Museo. Viitattu 21.5.2018.
  7. Praktica B Kameras 25.8.2008. Praktica-B.org. Viitattu 21.5.2018. (saksaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: en:Praktica & de:Praktica