Porvoonjoki

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Porvoojoki)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Porvoonjoki
Luhdanjoki
Porvoonjoki Porvoon rantamakasiineilla
Porvoonjoki Porvoon rantamakasiineilla
Maat Suomi
Maakunnat Päijät-Häme, Uusimaa
Kunnat Kärkölä, Hollola, Lahti, Orimattila, Pukkila, Askola, Porvoo
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Päävesistöalue Porvoonjoen vesistö [1]
Pinta-ala 1 237,09 km² [2]
Järvisyys 1,34 %% [2]
Pääuoman pituus 143 km
Pääuoman osuudet Porvoonjoki ←Äväntijoki ←Sulunoja lähde?
Joen uoman kohteita
Alkulähde Salpausselkä, Kärkölä
  60.9689°N, 25.3425°E[3]
Laskupaikka Porvoo, Kaupunginselkä, Suomenlahti [4]
  60.3756°N, 25.6758°E[3]
Esteet Naarkosken voimala
Taajamat Porvoo, Askola, Pukkila, Orimattila, Lahti
Mittaustietoja
Lähdekorkeus 68 m
Laskukorkeus 0 m
Pituus 143 km
Keskiylivirtaama 109 m³/s [5]
Keskivirtaama 10,6 m³/s [5]
Keskialivirtaama 0,93 m³/s [5]
Muuta
Muualla Wikimedia Commons

Porvoonjoki (ruots. Borgå å) on Porvoonjoen vesistön pääjoki, jonka alkulähteet sijaitsevat Salpausselän etelärinteillä Kärkölässä, Hollolassa ja Lahdessa. Yläjuoksulla jokea kutsutaan nimellä Luhdanjoki. Se virtaa Orimattilan, Pukkilan, Askolan ja Porvoon kautta Suomenlahteen. Porvoonjoen viljelymaisema ikivanhoine asutuksineen, kylineen ja kartanoineen yhdessä vanhan Porvoon kanssa on kansallismaisema.[3][6]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvoonjoki on ollut alun perin hämäläisten kauppareitti, ja sen alkuperäinen nimi on mahdollisesti ollut Kukinjoki. Nimi juontaisi juurensa friisiläisperäiseen kugg-nimistöön, joka vastaisi muita rannikon samankaltaisia kauppapaikkoja.[7] Porvoonjoen varrelta on löytynyt 170 kivikautista asuinpaikkaa Suomen vanhimmalta kivikaudelta.[8][9][10] Porvoonjoen viljelymaisema ikivanhoine asutuksineen, kylineen ja kartanoineen yhdessä vanhan Porvoon kanssa on yksi Suomen 27 kansallismaisemasta.[11]

Hydrologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joen kokonaispituus on 143 kilometriä ja sen kattama vesistöalue on 1 237 km² pinta-alaltaan, mistä vain 1,34 % on järviä.[2] Vähäisin todettu virtaama on vesikuutiometri sekunnissa ja suurin 200 m³ sekunnissa. Joen Lahdessa sijaitsevan alkupään ja Porvoossa sijaitsevan suun korkeusero on 68 metriä, jolloin keskimääräiseksi putoukseksi muodostuu 0,7 metriä kilometrin matkalla.[12]

Joen suurin sivujoki on Palojoki sekä suurimmat järvet Mallusjärvi, Isojärvi ja Sahajärvi. Porvoonjoen suisto on Natura 2000 -aluetta.[13]

Veden laatu, ympäristönormit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kupulimaskan muodostamia lauttoja Pukkilassa Naarkosken voimalan yläpuolella.

Porvoonjoki on luontaisesti samea, koska siinä on savea. Jokea kuormittavat etenkin maatalous ja asutuksen jätevedet.[14] Maatalouden päästöjä on pyritty rajoittamaan suojavyöhykkeillä.[15]

Joelle on pyritty asettamaan tiukkoja ympäristönormeja, mutta kunnalliset jätevedet kuormittavat jokea. Lahti käyttää Porvoonjokea pääasiallisena jätevesiviemärinään. Etenkin kalojen lisääntymiskyky on uhattuna lääkejäämien takia. Joen virkistyskäyttö on hankalaa suuren suolistoperäisten bakteerien määrän takia. Joen tila on vähitellen elpymässä hyväksi.

Joen ekologista tilaa valvoo Hämeen ympäristökeskus Orimattilaan saakka ja Askolasta alkaen Uudenmaan ympäristökeskus.

Porvoonjokeen virtaavat fosforipäästöt Lahdesta ovat vähentyneet kolmasosaan 20 vuoden kuluessa.[16]

Joessa ei ole virallisia uimarantoja. Lahden ja Orimattilan välillä jokivettä ei juoteta karjalle, koska siinä on niin paljon suolistobakteereita.[17]

Tulokaslajit, kuten limaskat, ovat ryöpsähtäneet toisinaan massaesiintymiksi.[18]

PFAS-kemikaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFAS-kemikaalien pitoisuus Porvoonjoessa on korkea. Vuonna 1989 Nesteen jalostamolla Kilpilahdessa paloi säiliöllinen isoheksaania, jota käytetään bensiinin valmistuksessa. Palon sammuttamiseen käytettiin kaikki Suomen varastoissa olleet sammutusvaahdot, ja kun ne loppuivat, lisää hankittiin Belgiasta ja Ruotsista. Sammutusvaahtojen sisältämät PFAS-kemikaalit päätyivät ympäristöön. Porvoonjoesta pyydettyjen kalojen PFAS-pitoisuudet ylittivät EU:n asettamat raja-arvot vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa. Myrkkyjen määrä kaloissa ei ole laskenut vuodesta 2016 vuoteen 2023.[19]

Joen virkistyskäyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvoonjokeen on kohdistunut myös melko paljon vapaamuotoista yhdistystoimintaa, esimerkiksi Itä-Uudenmaan vesi- ja ilmastonsuojeluyhdistys.[20] Lahden kaupunki on osana viheralueidensa kunnostamista tehnyt Ali-Juhakkalan ja Miekkiön välille melojille sopivaa jokiuomaa.[21]

Joelle on tehty melontareitti rantautumispaikkoineen.[22]

Joen varrella ei harrasteta ammattikalastusta, ja virkistyskalastus on vähäistä. Ruokakalaa saalisti vuoden 2005 kyselyn mukaan 46 perhettä. Virkistyskalastusta halutaan kuitenkin lisätä rakentamalla kalaportaita ja parantamalla veden laatua. Joessa on tavattu kirjolohta, harjusta, haukea, salakkaa, turpaa, särkeä, kivennuoliaista, ahventa, kiiskeä, puronieriää, lohta/taimenta, pasuria ja madetta. Ravut kuolivat rapuruttoon 1950-luvulla.[17]

Pukkilassa ja Kerkkoossa on yhteisalueiden ja kylätoimikuntien ylläpitämiä uimarantoja.[17]

Kosket

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koski ja myllyn rauniot Orimattilan Virenojalla.

Vesivoimaa on hyödynnetty myllyjen, sahojen ja pienten voimalaitosten avulla monissa Porvoonjoen koskissa.[23]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Porvoonjoen vesistö (18) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 19.1.2021.
  2. ↑ a b c Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. (Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126) Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4
  3. ↑ a b c Porvoonjoen suisto (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 19.1.2021.
  4. ↑ Porvoonjoki, suisto (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos.
  5. ↑ a b c Hyvärinen, Veli & Gurer, Ibrahim: Virtaama-aineiston tilastoanalyysi. (Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 15 (tiedot ajalta 1963–1970)) Helsinki: Vesihallitus, 1976. ISBN 951-46-2038-0 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 11.2.2023).
  6. ↑ Luhdanniitty, Hollola Luonnonperintösäätiö. 26.2.2020. Viitattu 18.1.2021.
  7. ↑ Jaakko Masonen: Hämeen Härkätie, s. 160. Tiemuseon julkaisuja 4. Valtion painatuskeskus. Helsinki., 1989.
  8. ↑ http://kulttuuriportaali.porvoo.net/ABC-kirja-verkko-low.pdf (Arkistoitu – Internet Archive) Itä-Uudenmaan kulttuuriohjelma] s. 4
  9. ↑ Lahti, Porvoonjoen kulttuuripolku Muinaispolut (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ Maamme vanhinta asuttua seutua (Arkistoitu – Internet Archive) Orimattila
  11. ↑ Kansallismaisema Ympäristö (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Porvoonjoki Ympäristöhallinto [vanhentunut linkki]
  13. ↑ Komission päätös, tehty 13 päivänä tammikuuta 2005 Eurlex
  14. ↑ Porvoonjoki Veden laatu Hämeen Ympäristökeskus [vanhentunut linkki]
  15. ↑ Suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma Porvoonjoen valuma-alueella Porvoossa Ympäristö 2001 [vanhentunut linkki]
  16. ↑ Lahti ei enää rassaa Porvoonjokea 2009. Etelä-Suomen sanomat.
  17. ↑ a b c Kariniemen ja Ali-Juhakkalan jätevedenpuhdistamoiden ympäristölupahakemus, Lahti AVI 2011 [vanhentunut linkki]
  18. ↑ Maari, Porvoon vesikasvieldorado Luonnontieteellinen keskusmuseo [vanhentunut linkki]
  19. ↑ Saastuminen | Helsingin kaloja vuosikymmeniä syönyt Eero Haapanen meni verikokeisiin – tulokset olivat synkkää luettavaa Helsingin Sanomat. 29.10.2023. Viitattu 29.10.2023.
  20. ↑ http://www.ess.fi/?article=4
  21. ↑ Porvoonjoki Lahdessa virkistyskäyttöön Etelä-Suomen Sanomat 2008
  22. ↑ Porvoonjoen melontareitti Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y. (Arkistoitu – Internet Archive)
  23. ↑ Päijät-hämeen maisematyypit[vanhentunut linkki]
  24. ↑ Orimattila Ympäristö [vanhentunut linkki]
  25. ↑ Vakkola Museovirasto

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Porvoonjoki&oldid=22804252”