Pommerin kolmoiskaupunki
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: tietolaatikko, lähteistys ja paljon olennaista tietoa puuttuu |
Pommerin kolmoiskaupunki (puol. Trójmiasto, kašubiksi Trzëgard) on Itämeren Gdanskinlahdella sijaitseva merkittävä metropolialue Puolassa, Pommerin voivodikunnassa. Nimensä mukaisesti se koostuu toisiinsa kiinni kasvaneista Gdańskin, Gdynian ja Sopotin kaupungeista sekä niiden ympäryskunnista. Kolmoiskaupungin alueella asuu yli miljoona ihmistä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen toista maailmansotaa Gdańsk ja Sopot muodostivat Danzigin vapaakaupungin, jonka rajojen ulkopuolelle Gdynia jäi osana Puolan käytävää. Saksan hyökättyä Puolaan vuonna 1939 nykyisen kolmoiskaupungin alueet päätyivät ensi kertaa nykyhistoriassa saman valtiovallan alle. Tietyiltä osin kolmannen valtakunnan politiikan totalitäärisyyden voi katsoa edesauttaneen kolmen kaupungin kehittymistä kolmoiskaupungiksi: Gdańskin ja Gdynian satamien entuudestaan suuri liikennemäärä kasvoi, alueen telakat saivat merkittäviä tilauksia
Kolmannen valtakunnan antauduttua Pommerista tuli osa Puolan kansantasavaltaa ja kolmen kaupungin ympärille muodostettiin Gdańskin voivodikunta. Kaupunkien liitos sai vuonna 1946 hyväksynnän Gdańskin kaupunginhallitukselta mutta Gdyniassa ajatus hylättiin "liian aikaisena." Samana vuonna kaupunkien joukkoliikenne siirtyi Gdańskin–Gdynian kuntainliiton yhteistyötoimikunnan (puol. MZK G–G, Międzykomunalne Zakłady Komunikacyjne Gdańsk-Gdynia) haltuun. Alueen satamien hallinto yhdistyi vuonna 1950, jolloin myös käsite trójmiasto esiintyi ensi kertaa painetussa sanassa.[1]
1950-, 60- ja 70-luvuilla ajatus kolmoiskaupungista konkretisoitui väestönkasvun kiihdyttyä. Käsite levisi lehdistöstä kansan suuhun ja tahot yhdistyksistä yrityksiin ryhtyivät käyttämään trójmiastoa nimistössään laajasti. Vasta vuonna 2007 kolmoiskaupungista tuli virallinen termi Gdańskin, Gdynian ja Sopotin kaupunkien allekirjoitettua ja julkistettua Karta Trójmiaston, julistuksen yhteistyönsä syventämisestä kaikilla kaupunkikehityksen osa-alueilla.
Liikenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gdańskin Lech Wałęsan lentoasema palveli vuonna 2019 noin 5,4 miljoonaa matkustajaa, ollen näin Puolan kolmanneksi suurin lentoasema. Kenttä sijaitsee 12 kilometriä Gdańskista länteen ja 10 kilometriä Sopotista lounaaseen. Gdańskista on säännöllinen lentoyhteys Suomeen Helsinki-Vantaalle (Finnair) ja Turkuun (WizzAir).
Valtiollisen PKP-yhtiön operoima metromainen SKM-kaupunkijunajärjestelmä koostuu viidestä linjasta, jotka muodostavat kolmoiskaupungin julkisen liikenteen rungon. Päälinjalla Gdańskin päärautatieasemalta Sopotin kautta Gdynian päärautatieasemalle on liikennettä ympäri vuorokauden. Polregio-operaattori järjestää taajamaliikennettä kaupungeista muihin Pommerin kuntiin.
Lauttayhteydet Hangon satamasta ja Helsingin Vuosaaresta Gdyniaan palvelevat nykyisin vain rahtiliikennettä. Kaupungista kulkee autolauttoja Ruotsiin ja Tanskaan.
Lähteet ja viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kiedy powstało Trójmiasto? trojmiasto.pl. 15.10.2018. Viitattu 22.1.2021. (puola)