Polyuretaanisolumuovi

Erään di-isosyanaatin (DMI) ja veden välinen reaktio.

Polyuretaanisolumuovin valmistus perustuu isosyanaatin ja polyhydrisen yhdisteen reaktioon kuten muidenkin polyuretaanien tapauksissa. Solumuovin aikaansaamiseksi polymerointiprosessiin yhdistetään jokin kaasua kehittävä prosessi. Yleinen tapa on lisätä reaktioseokseen vettä, joka reagoi isosyanaatin kanssa vapauttaen hiilidioksidia. Vapautuva hiilidioksidi paisuttaa polymeerin ja tekee siitä huokoisen.

Jaottelu

Polyuretaanisolumuovit jaetaan pehmeisiin, puolikoviin ja koviin solumuoveihin. Pehmeissä solumuoveissa solut ovat avoimia, ja niiden lämmönkestävyys on melko huono. Niitä käytetään huonekaluissa, vuodevaatteissa sekä kulkuvälineiden sisustuksessa. Puolikovia solumuoveja käytetään tukevina pehmitteinä mm. autoissa. Kovissa solumuoveissa solut ovat suljettuja, ja niiden käyttölämpötila on varsin laaja: -200 °C:sta +110 °C:een. Kovien solumuovien valmistuksessa käytetään di-isosyanaattia, polyeetteriä, vettä ja katalyyttiä. Kovuus johtuu siitä, että rakenne on runsaasti silloittunut. Silloittuminen puolestaan on sitä suurempaa mitä enemmän hydroksyyliryhmiä polyeetteri sisältää. Polyuretaanimuovien lämmönjohtavuus on välillä 0,02–0,03 W/(m*K).

Polyuretaanisolumuovit voidaan jakaa myös teknisen suoritustavan mukaan yksi- ja kaksiasteiseen menetelmiin. Yksiasteisessa menetelmässä kaikki valmistusaineet sekoitetaan samalla kerralla. Kaksiasteisessa menetelmässä valmistetaan ensin esipolymeeri, jonka annetaan sitten reagoida veden, katalyyttien ja muiden lisäaineiden kanssa.