Polymoog
Polymoog (kirjoitetaan joskus myös PolyMoog) on elektroninen analoginen kosketinsoitin ja syntetisaattori. Nykyisin sitä pidetään usein toimintatapansa vuoksi urkutyyppisenä soittimena, jossa on laajat mahdollisuudet muokata valittua sointiväriä.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Polymoog oli ensimmäinen markkinoille tullut polyfoninen varsinainen syntetisaattori. Prototyyppivaiheessa sen nimenä oli Apollo.[1]
Soittimen oli tarkoitus olla osa Moog Music -yhtiön markkinoille aikomaa Constellation-yhdistelmää, jonka osina olisivat olleet Lyra, monofoninen soolosoitin, Apollo l, tuleva Polymoog sekä Taurus-bassojalkio säestykseen.[2] Keith Emerson käytti näitä soittimia kiertueella ilman bassojalkio-osaa.[3] Constellation-suunnitelma ei toteutunut sellaisenaan, vaikka Taurus-bassojalkio tuli markkinoille ja etenkin pop-muusikot ovat käyttäneet sitä. Emerson, Lake & Palmer -yhtyeen Keith Emerson käytti Apolloa osana Moog Polyphonic Ensembleä albumilla Brain Salad Surgery 1973.[4] Polymoog julkistettiin 1975[5]
Syntetisaattorien polyfonian taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Moog Music oli aiemmin saavuttanut kaupallisen menestyksen monofonisella Minimoog-mallilla. Jo Minimoogin tullessa markkinoille tiedettiin, että lisäämällä oskillaattorien määrää soivia ääniä saatiin lisää, mutta hinta rajoitti tätä, sillä jokainen oskillaattori tai oskillaattoriryhmä olisi tarvinnut oman Minimoogin kaltaisen signaalinmuokkausväylänsä.
Myöhempi Memorymoog toteutettiin tällä tavoin mikropiirien kehittyessä ja siinä on 18 oskillattoria 6. soivalle äänelle monofonisen Minimoogin tarjotessa 3 oskillaattoria.[6]
Toinen esimerkki ovat Oberheim Two, Four ja Eight Voice. Niissä kullekin soivalle äänelle on oma moduuli, joka on itsenäinen syntetisoija oskillaattoreineen ja muokkausmahdollisuuksineen. Näin esimerkiksi Two Voice - mallissa on kaksi moduulia.
Myöhemmässä, 1978 julkaistussa digitaalisessa Sequential Circuits Prophet 5 - syntetisaattorissa on 10 oskillaattoria 5 yhtäaikaiselle äänelle mikroprosessorin lukiessa, mitä kosketinta painetaan ohjaten oskillaattoreita sekä muita parametrejä joko valmiin sointivärin tai käyttäjän luomien asetusten mukaisesti.[5].
Polymoogin ominaisuuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Polymoogissa polyfonia on toteutettu siten, että jokaisella 72. koskettimesta on oma mikropiireillä toteutettu äänipiirinsä jotka saavat muokattavan signaalin kahdelta oskillaattorilta muodostaen siitä piiriin valmiiksi luodun sointivärin. Soitin pystyy näin tuottamaan signaalista 72 ääntä samanaikaisesti.[5]. Kahta oskillaattoria käytetään täyteläisemmän soinnin saavuttamiseksi.
Oskillaattorit tuottavat valinnaisesti ns. sahanterä-, kantti- ja ramppimuotoista aaltoa. Oskillaattorit on mahdollista virittää toisiinsa verrattuna harmonisesti tai dissonantiksi. Eri aaltomuotoja voi yhdistää. Oktaavialueet olivat 8' ja 4' sekä 16' ja 8'.[7]
Polymoogissa on kahdeksan vapaasti muokattavaa sointiväriä ja soitin tarjoaa yhden muistipaikan. Sointivärejä pystyy yhdistämään vapaasti ja ne sisältävät äänipiirit ovat vaihdettavissa. Sointivärit oli tarkoitettu myös lähtökohdaksi omien sointivärien luomiselle Var-kytkennän (Variation) avulla.
Soittimessa on sample/hold - toiminto, kohinageneraattori, ekvalisoija sekä chorus-efekti. Koskettimiston voi jakaa kolmeen osaan joista jokaisella on oma äänenvoimakkuudensäätönsä. Kultakin osiolta on ulostuloväylä, jolla voidaan ohjata esimerkiksi muita syntetisaattoreita. Koskettimisto reagoi soiton voimakkuuteen. Soittimessa on valittavissa yli- ja alipäästösuodatin, jota voi haluttaessa ohjata LFO-generaattorilla. Soittimessa on myös ADSR (engl. attack, decay, sustain, release) jolla ohjataan äänen käyttäytymistä soimisen eri vaiheissa. Soittimeen voi myös kytkeä ulkopuolisia instrumentteja niiden soinnin muokkaamiseksi.[7]
Myöhemmin markkinoille tuotiin Polymoog Keyboard, jossa oli enemmän valmiita sointivärejä, mutta muokkausmahdollisuuksia oli rajattu. Soittimiin oli saatavissa Polypedal, jolla jalkakäyttöisesti voitiin ohjata äänen kestoa, suodatinta sekä äänen korkeutta, joka mahdollisti ns. pitch-bend-efektin.[8]
Polymoogin hinta oli julkistettaessa 80 000 markkaa. Esimerkiksi suurehko perheauto maksoi tuohon aikaan 40 000–50 000 markkaa[9].Lisäksi soittimet valmistettiin yksitellen käsityönä.
Tunnettu käyttäjä on ollut esimerkiksi Rick Wakeman Yes-yhtyeen albumilla Going for the One kappaleessa "Wondrous Stories" 1977.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ http://www.popeye-x.com/tech/willalexander.htm
- ↑ retrosound.de
- ↑ popeye-x.com
- ↑ George Forrester Martyn Hanson Frank Askew Emerson, Lake & Palmer The show that never ends Helter Skelter Publishing 2001
- ↑ a b c Musiikiuutiset 1/90
- ↑ Memorymoog vintagesynth.com.
- ↑ a b Polymoog ominaisuuksia dubsounds.com.
- ↑ Pedaali synthmuseum.com.
- ↑ Tekniikan maailma - lehti 4/1975
- ↑ Going for the One - albumi Atlantic 1977