Polymetyylipenteeni
.svg)
Polymetyylipenteeni eli poly(4-metyyli-1-penteeni) tai PMP on polyolefiinien luokkaan kuuluva polymeeri. Polymetyylipenteenin valmistuksessa käytettävä monomeeri on 4-metyyli-1-penteeni. Polymeerillä on useita käyttökohteita.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Polymetyylipenteeni on hyvin kevyt polymeeri, ja sen tiheys vaihtelee kiteisyydestä riippuen välillä 0,812–0,84 g/cm3. Kiteiset polymeerit ovat amorfisia kevyempiä. Kiteisyysaste on tavanomaisesti 40–60 %. Polymetyylipenteenin sulamispiste on korkea, noin 245 °C, ja lasisiirtymälämpötila on noin 50 °C. Polymetyylipenteeni ei liukene veteen, laimeisiin happoihin tai emäksiin tai orgaanisiin liuottimiin huoneenlämpötilassa. Polymeeri kestää hyvin useita kemikaaleja, mutta hapettimia huonosti. Polymetyylipenteeni on kirkasta ja läpäisee hyvin valoa, myös UV-säteilyä. UV-säteilynkesto on hyvä. Aine on lämmön- ja sähköneriste. Polymetyylipenteenin mekaaniset ominaisuudet ovat polypropeenin kanssa samankaltaiset, mutta polymetyylipenteenin lämmönkesto on parempi. Matalissa lämpötiloissa polymetyylipenteeni haurastuu, mutta tätä taipumusta voidaan lieventää komonomeereilla.[1][2][3][4]
Polymetyylipenteeniä valmistetaan polymeroimalla 4-metyyli-1-penteeniä. Lasisiirtymälämpötilan alentamiseksi komonomeereina käytetään pitempiketjuisia alkeeneja muutaman prosentin verran. Reaktio on tyypiltään radikaalipolymerointi, katalyytteinä käytetään Ziegler–Natta-katalyyttejä ja liuottimina hiilivetyjä. Muodostuva polymetyylipenteeni on isotaktista. Polymetyylipenteenin teollinen valmistus alkoi 1964.[1][2][3][4]
Polymetyylipenteenistä tehdään kappaletavaroita, kalvoja ja kuituja. Polymetyylipenteeni kestää useita sterilointikertoja, mikä on eduksi lääketieteellisissä käyttökohteissa. Polymeeristä valmistetaan esimerkiksi astioita, elintarvikkeiden pakkauksia, kaapeleiden pinnoitteita ja optisissa laitteissa käytettäviä osia. Polymetyylipenteenillä voidaan pinnoittaa myös paperia.[1][2][3][4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Jukka Seppälä: Polymeeriteknologian perusteet, s. 181–182. (6. painos) Otatieto, 2005. ISBN 978-951-672-348-1
- ↑ a b c Yury V. Kissin: "Polymers of Higher Olefins", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2015.
- ↑ a b c T. Geoffrey Heggs: "Poly(4-Methyl-1-Pentene)", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011.
- ↑ a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 872. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3-11-011451-5 (englanniksi)