Plandemic

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Plandemic on dokumentin kaltaiseksi tehty[1] salaliittoteoreettinen 26-minuuttinen[2] elokuva[3], jonka julkaisi internetissä sen tehnyt Mikki Willis 4. toukokuuta 2020.[2]

Plandemic-elokuvassa Willis haastattelee entistä molekyylibiologi Judy Mikovitsia, joka väittää, että koronaviruspandemiaa käytetään muiden muassa Bill Gatesin ja Anthony Faucin vallan ja ansioiden kasvattamiseen.[2] Haastattelussa uusi koronavirus esitetään ihmisten kehittämänä. Haastatellun Mikovitsin tieteellinen ura kriisiytyi, kun hän vuonna 2009 julkaisi Science-lehdessä kirjoituksen, jossa kroonista väsymysoireyhtymää väitettiin viruksen vaikutuksen aiheuttamaksi. Väitteet eivät kestäneet tarkastelua, joten julkaisu vedettiin pois; kiistat Mikovitsin ja hänen työnantajansa, yksityisen laboratorion välillä johtivat vuonna 2012 Mikovitsin pidätykseen oikeuden pakoilusta syytettynä. Rikossyytteet hylättiin myöhemmin, mutta Mikovits alkoi jatkossa esiintyä tiedeyhteisön laajamittaisen korruption uhrina. Hän on pitänyt rokotevastaisille ystävällisiä autismikonferensseja, joissa on esitetty perusteettomia teorioita autismin synnystä.[3]

Plandemic levisi erittäin nopeasti sosiaalisen median palveluissa[1] ja sai pian yli kahdeksan miljoonaa katselukertaa. Youtube ja Facebook poistivat videon 6. toukokuuta 2020, mutta video jäi kiertämään rokotevastaisten ja monenlaisten salaliittoteoreetikoiden keskuudessa.[2] 18. elokuuta 2020 julkaistiin Plandemicin jatko-osana elokuva Plandemic: Indoctornation. Sitä markkinoitiin etukäteen voimakkaasti, mutta sen vaikutus jäi vähäisemmäksi kuin alkuperäisen videon.[4]