Pixiv

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pixiv (jap. ピクシブ, Pikushibu) on japanilainen sekä ammattilaisten että amatöörien omien piirroskuvien jakamiseen erikoistunut yhteisöpalvelusivusto. Sen avasi Takanori Katagiri (片桐孝憲) ystävänsä Takahiro Kamitanin kanssa syksyllä 2007.

Sivusto on tarkoitettu pääasiassa omien piirrosten jakamiseen. Valokuvia ei sallita kuin joissain harvoissa tapauksissa, kuten piirroksen taustakuvana. Lisäksi sivustolta on kielletty pornografia ja tekijänoikeuksien suojaamia hahmoja kuvaavat kuvat. Tekoälyllä generoitu materiaali on merkittävät sellaiseksi. Kuvien lisäksi sivustolla voi julkaista omia tarinoita.[1]

Sivusto keräsi 10 000 käyttäjää ensimmäisen kahden viikon aikana, ja sen pyörittämiseen perustettiin Crook (クルーク) -yhtiö ylläpitämään sivustoa. Vuoden päästä käyttäjiä oli 380 000 ja sivusto keräsi 360 miljoonaa sivulatausta kuukaudessa. Ulkomaisia sivunlatauksia oli 4 %, merkittävimpinä Taiwan, Kiina, Yhdysvallat ja Etelä-Korea. Yhtiö nimi vaihdettiin muotoon Pixiv Co., Ltd.[2][3] Pixiv-yhtiön päämaja on Sendagayassa Tokion Shibuyassa. Takanori Katagiri toimii edelleen Pixivin toimitusjohtajana.[4]

Pixivillä on erillinen pixivFANBOX-palvelu, jolla voi luoda maksullista sisältöä faneille tarjoavan palvelun.[5]