Pitkärannan kaivos

Pitkärannan kupari- ja rautakaivos sijaitsi Impilahdella Laatokan Karjalassa ja se oli toiminnassa 1772–1920. Kaivos tuotti kuparin ohella myös tinaa, rautaa ja hopeaa. Malmia louhittiin toiminta-aikana yhteensä 1,11 miljoonaa tonnia. Malmin pitoisuus olivat 1,50 % kuparia, 0,10 % tinaa, 40 % rautaa ja hopeaa 40 grammaa tonnissa malmia.

Pitkärannan kaivoksen omistajat olivat Pietarista ja myös kaivoksen tuottama kupari ja rauta vietiin Pietariin. Kuljetuksia helpotti se että Pitkärannan kaivokset sijaitsivat Laatokan rannan tuntumassa. Pitkärannan kaivokselle rakennettiin 1898 Suomen ensimmäinen korkeajännitelinja sähkön siirtoa varten.

Kaivostoiminnan alkuvaiheet

Pitkärannassa on kaivettu kuparia jo 1772. Vuonna 1810 aluetta tutki venäläinen vuorivirkamies, Saksista kotoisin ollut Anton Furman joka mielestä kuitenkin kupariesiintymän louhiminen ei ollut kannattavaa. Vuosina 1814–1820 pietarilainen ylityömestari Tšabotarev teki perustamnsa yhtiön nimiin alueella valtauksia ja koekaivauksia. Tämä toiminta päättyi 1820 yhtiön varojen loppumiseen.

Vuonna 1832 kaivoksen valtauskirjat ja privilegiot siirtyivät venäläiselle suurtilanomistaja ja kollegineuvos Vsevolod Omeljanoville. Hän hankki kaivoksen johtajaksi Saksista kotoisin olleen Gustaf Fredrik Albrectin ja kaivoksella työskenteli myös muita saksilaisia Kaivosmiehiä. Pääosa työvoimasta oli kuitenkin Omeljanovin Venäjältä tuottamia maaorjia. Omeljanov ei saanut kaivosta menestymään ja hän kuoli kaivokseen omaisuutensa menettäneenä 1846. Albrecht erosi Omeljanovin palveluksesta 1839 ja hän teki seuraavana vuonna omia valtauksia Pitkärannan alueella. Hän hankki myös privilegiot valtauksilleen mutta joutui varojen loputtua myymään ne 1842 Pietarissa ja Haminassa yritystoimintaa harjoittaneelle Henrik Kleelle. Klee hankki palvelukseensa kaivosmiehiä Ruotsin Falunista.

Kaivostoiminta pääsee vauhtiin 1850-luvulla

Omeljanovin perikunta myi kaivoksen ja Pyhän Mitrovanin ruukin Pitkärannan kupari- ja tinakaivosyhtiölle jonka omisti viisi pietarilaista liikemiestä. He ostivat myös Kleeltä tämän omistamat valtaukset ja Aleksandra-ruukin. Kaivoksta kehitettiin nyt voimalla erityisesti paroni Moritz von Ungern-Stenbergin johtajakaudella 1851–1859. Kaivosmiehiä värvättiin Sillbölen rautakaivokselta sekä myös mahdollisesti Saksista. Kuparin vuosituotanto vaihteli 100–150 tonnin välillä vuosina 1854–1862 kun se aikaisemmin oli ollut vain noin 5 tonnia vuodessa.

Hiljaiselon kausi 1860- ja 1870-luvuilla

Pitkäranta-yhtiöksi nimensä 1857 muuttanut kaivosyhtiö vaihtoi sittemmin omistajaa ja yhtiö joutui 1860-luvulla taloudellisiin vaikeuksiin kehnon johtamisen, pääoman puutteen ja kaivoksen rakennuksia tuhonneen tulipalon vuoksi. Ruukki ja kaivos myytiin 1867 pakkohuutokaupassa ja ne päätyivät lopulta vanhan yhtiön viimeisen johtajan veljelle, ranskalaiselle Antoine Joffriaudille. Joffriaud ei kyennyt kehittämään ruukkia ja myös kaivoksen kuparin tuotanto hiipui lähes olemattomiin. Vuonna 1875 kaivosyhtiö siirtyi pietarilaiselle pankkiiriliike E. M. Meyer & Co:lle.

Pitkärannassa sijainnut Lupikon rautakaivos oli saanut alkunsa 1856 tehdystä valtauksesta ja eri omistajavaihdoksien jälkeen se oli siirtynyt Pietarissa asuneelle Ludvig Nobelille joka vuokrasi kaivoksen 1888 E. M. Meyer & Co.:lle.

Kaivosta nykyaikaistetaan 1880-luvulla

Kaivoksen hiljaiselo jatkui vielä joitain vuosia mutta 1879 uusi omistaja palkkasi vuori-intendentti Hjalmar Furuhjelmin (1828–1886) toteuttamaan kaivoksen uudistusohjelmaa. Kaivoksen johtajaksi valittiin saksalainen Otto Gottlob Trüstedt. Kaivoksella käynnistettiin mittava rakennus- ja uudistusohjelma ja sinne saapui myös Furuhjelmin Ruotsin Falunista palkkaamia kaivosmiehiä. Malmin louhinnassa alettiin käyttää dynamiittia ja kaivoksen pumppu- ja nostokoneistot muutettiin konevoimalla käyviksi. Malmin louhintaa kehitettiin suunnitelmalliseksi eikä enää pyritty vain ryöstölouhimaan parhaita paikkoja. Malmin etsinnässä otettiin käyttöön magnetometriset menetelmät ja timanttiporaus. Kuparin tuotanto nousi vuoden 1880 10 tonnista 215 tonniin vuonna 1886 ja vuonna 1890 tuotanto oli jo lähes 300 tonnia. Pitkärannan kaivos tuotti myös erityisesti 1880-luvulla ja 1890-luvun alussa jonkin verran tinaa (5–10 % kuparin määrästä) ja pieniä määriä hopeaa.

1890-luvun alussa kuparin maailmanmarkkinahinnan puolittuminen hiljensi kaivostoimintaa ja Pitkärannan ruukin toiminnan painopistettä alettiin siirtää kuparin tuotannosta punamullan valmistukseen ja lasiteollisuuteen. Pitkärantaan oli perustettu 1889 lasitehdas jonka päätuotteena olivat pullot ja päämarkkina-alueena Pietari. Monet Pitkärannan tehtaan lasinpuhaltajat olivat venäjänsaksalaisia. Kaivoksen tuottamia sivutuotteita hyödyntäneet sulfaatti- ja punamultatehtaat oli perustettu taas 1880-luvun lopulla.

Pitkärannan kaivoksen kuparintuotanto oli huipussaan 412 tonnia vuonna 1891, mutta vuosituotanto alkoi siitä alentua niin että se oli vuonna 1898 enää 253 tonnia ja vuosisadan vaiheessa 219 tonnia. Monet kaivokselle töihin tulleet ruotsalaiset palasivat näihin aikoihin kotimaahansa. Kaivoksen ja ruukin johtajaksi tuli 1890 Trüstedtin vävy Gustaf Gröndal.

Painopiste rautamalmin tuotantoon 1890-luvulla

Pitkärannan raudan tuotantoa haittasi se että malmi sisälsi vain 20–25 % rautaa. Kaivoksen johtajana toiminut Gröndal kehitti 1890-luvulla rikastusmenetelmän jolla siitä saatiin 60–65-prosenttista. Neljän kilometrin päähän kaivoksesta Ristiojalle valmistui 1897 sähkömagneettinen rikastuslaitos joka sai tarvitsemansa sähkön läheisen Uuksunjoen koskiin rakennetuista Uuksun, Kivenkulman ja Jukakosken voimalaitoksista. Sähkö johdettiin 7 800 voltin jännitteellä 1898 valmistunutta 7,5 kilometrin pituista voimalinjaa pitkin Ristiojalle ja Lupikon kaivokselle. Voimansiirtolinja oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Ristiojan laitos sijaitsi Laatokan rannalla ja rikaste voitiin kuljettaa vesitse Pietariin.

E. M. Meyer & Co luopui Pitkärannasta 1895 ja se siirtyi pietarilaisten sijoittajien omistamalle Pitkäranta Koppar & Tennverk -yhtiölle josta muodotettiin 1896 Bergverks Aktiebolaget Lagoda niminen yhtiö. Pitkärannan tuotanto alkoi painottua nyt rautamalmin tuottamiseen ja Ristiojan rikastuslaitoksen ohella yhtiöllä oli Pietarissa koksimasuuni raudan valmistusta varten. Pitkärannan raudan vuosituotanto vaihteli vuosina 1897-1903 kymmenen tuhannen ja viidentoista tuhannen tonnin välillä. Suurimmillaan se oli 17 855 tonnia vuonna 1899.

Kaivostoiminta päättyy

Vuonna 1899 kaivoksen osti pietarilainen Aleksandrovskin teräsvalimo joka toivoi saavansa Pitkärannasta rautamalmia tuotantolaitoksilleen. Uusi omistaja lopetti lasitehtaan ja punamultatehtaan 1899 halutessaan keskittää toiminnan rautamalmin tuottamiseen. Vuonna 1902 valmistui Pitkärantaan uusi rikastuslaitos mutta jo seuraavana vuonna Aleksandrovski osakeyhtiö teki konkurssin ja yhtiön omaisuus siirtyi Venäjän valtionpankin haltuun. Pitkärannassa oli sattunut näihin aikoihin suuri tulipalo ja kun pankki ei saanut myöskään kaivostoimintaa uudelleen liikkeelle, päättyi Pitkärannan kaivoksen toiminta 1904.

Myöhemmät vaiheet

Pitkärannan kaivos ja siihen liittyvät teollisuuslaitokset siirtyivät 1916 norjalaisen Christopher Diesenin omistamalle Oy Diesen Wood Company Ab:lle. Diesen osti Pitkärannan ennen kaikkea siksi että kaupan mukana tuli 3 000 hehtaarin metsäomaisuus. Jatkossa Pitkärannassa harjoitettiin metsäteollisuutta ja Diesen Wood perusti sinne selluloosatehtaan. Rautamalmin tuotanto oli käynnissä Lupikon kaivoksessa vielä 1918–1920 jolloin sitä tuotettiin yhteensä yli 4 000 tonnia.

Keväällä 1935 insinööri Olavi Erämetsä löysi Pitkärannan sinkkimalmista indiumia sellaisia määriä, että metallin teknillinen erottaminen olisi voinut olla mahdollista.

Pitkärannan kaivosta 1880-luvuilla johtaneen Otto Gottlob Trüstedtin poika Otto Trüstedt (1866–1929) oli vuori-insinööri, joka oli etsimässä Outokummun malmiesiintymää 1908–1910 ja myöhemmin hän osallistui Outokummun kaivoksen perustamiseen. Otto Trüstedt julkaisi 1907 myös tutkimuksen Pitkärannan kaivoksen historiasta nimellä Die Erzlagerstätten von Pitkäranta am Lagoda-See.

Lähteet

• GTK Tietoaineisto : Suomen kaivosteollisuus : Perusmetallikaivokset (Arkistoitu – Internet Archive)
• Jussi Roms : Bergslagenista Karjalaan − ruotsalaisten vuorimiesten siirtolaisuus Pitkärantaan 1879 - 1904, yleisen historian pro gradu-tutkielma. Historian laitos, Helsingin yliopisto 2004
• Heikki Hartikainen : Karjalan voimataloudellinen kehitys, KareliaKlubi-lehti, joulukuu 2008 (Arkistoitu – Internet Archive)
• GTK tietoaineistot : Suomen kaivosteollisuus : Kaivosten tuotanto 1530 - 2001 (Arkistoitu – Internet Archive)
• Heninne.net : Pitkärannan historiaa

Aiheesta muualla

• Pitkärannan kaivokset olivat 1800-luvulla maamme suurimmat, Laatokka 10.03.1934, nro 29B, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot