Pitkäjärvi (Petsamo)
Pitkäjärvi oli kylä Suomeen vuosina 1920–1944 kuuluneen Petsamon kunnan länsiosassa, Neuvostoliitolle sodan jälkeen luovutetulla alueella. Nykyisin Pitkäjärven alueella ei ole asutusta.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pitkäjärvi sijaitsi Paatsjoen laajentuman Pitkäjärven etelärannalla. Pitkäjärven naapurikyliä olivat pohjoisessa Salmijärvi ja Menikka sekä etelässä Vouvatusjärvi. Lännessä Pitkäjärvi rajoittui Norjaan, sillä valtakunnan raja kulki Paatsjokea pitkin. Valtioneuvoston vuonna 1930 vahvistaman Petsamon uuden kyläjaon mukaan Pitkäjärven kyläkuntaan tulivat kuulumaan Pitkäjärven ja Vouvatusjärven kylät.[1] Jäämerentie kulki Pitkäjärven kylän kautta.[2]
Inarijärven ja Jäämeren välillä on aikoinaan kuljettu Paatsjokea pitkin. Vuonna 1916 Tie- ja vesirakennusten ylihallitus alkoi rakentaa vesireitin varrelle maantietä Ivalosta Paatsjoen laaksoon. Venäjän vallankumous ja Suomen sisällissota keskeyttivät tietyömaan, mutta reitin varrelle ehdittiin rakentaa hirsirakenteiset kestikievarit eli majatalot talousrakennuksineen arkkitehti Thure Hellströmin laatimilla tyyppipiirustuksilla. Yksi majataloista sijaitsi Pitkäjärvellä. Petsamon tultua liitetyksi Suomeen maantien rakentamista jatkettiin 1920-luvun alussa, ja tie nimettiin Jäämerentieksi. Suomen Matkailijayhdistys hoiti Pitkäjärven majataloa vuosina 1926–1929.[3]
Omaa koulua Pitkäjärvellä ei ollut. Petsamon ensimmäisessä koulupiirijaossa vuonna 1921 Pitkäjärvi kuului Salmijärven koulupiiriin. Pitkäjärven pohjoispuolelle Menikkaan perustettiin koulu vuonna 1931 ja eteläpuolelle Höyhenjärvelle vuonna 1932[4]
Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1929 henkikirjoituksen mukaan Pitkäjärvellä oli silloin 61 asukasta, jotka olivat kaikki suomalaisia.[1]
Asukasluvun kehitys:
- 32 (1921)[5]
- 66 (1925)[5]
- 61 (1929)[1]
- 53 (1930)[5]
- 79 (1935)[5] (yhdessä Vouvatusjärven kanssa)
- 90 (1939)[5] (yhdessä Vouvatusjärven kanssa)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Onnela Samuli & Vahtola Jouko (toim.): Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-Seura r.y., 1999. ISBN 952-91-0873-7
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Kuusikko Kirsi: Petsamolainen yhteiskunta, s. 125-126. (Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944) Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7
- ↑ Petsamon kartta. Maanmittauslaitos, 1943.
- ↑ Hautajärvi, Harri: Autiotuvista lomakaupunkeihin. Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria, s. 105–107, 381. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Arkkitehtuurin laitos; Aalto ARTS Books, 2014. ISBN 978-952-60-5597-8 Väitöskirjan verkkoversio
- ↑ Rahkola Hilkka: Petsamon kansakoulut, s. 381 & 397. (Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944) Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7
- ↑ a b c d e Onnela 1999, s. 107–108