Pitäjänkäräjät

Pitäjänkäräjät oli Suomessa keskiajalla käytössä ollut tapaoikeuteen perustuvan oikeudenkäytön ilmentymä. Pitäjänkäräjille kokoontuneet pitäjän asukkaat valitsivat luottamusmiehekseen talonpojan, jota nimitettiin pitäjäntuomariksi. Käräjäyleisö valitsi lisäksi tuomarin apuna toimineen lautakunnan. Pitäjäntuomarin johdolla käräjät käsitteli sekä siviili- että rikosasioita. Pitäjänkäräjiä järjestettiin Suomessa jo 1300-luvulla. Ruotsin kuninkaan vallan vahvistuessa Suomessa ja valtiorakenteen kehittyessä paikallinen itsehallinto alkoi menettää asemiaan. Kruununkäräjät ja kuninkaan nimittämät kihlakunnantuomarit syrjäyttivät pitäjänkäräjät 1300- ja 1400-luvun vaihteessa. Oikeudenkäyntialueiksi tulivat pitäjien tilalle Ruotsin maanlakien mukaiset kihlakunnat, jotka Suomessa olivat kooltaan hyvin laajoja. Käytännön syistä kihlakunnat jaettiin käräjäkuntiin, joista jokaisella oli oma kokoontumispaikkansa. Kihlakunnantuomari kiersi käräjäpaikasta toiseen pitämässä käräjiä. Pitäjänkäräjien lisäksi Suomessa on järjestetty kyläkäräjiä.