Pirre Alanen
Pirre Päivikki Alanen[1] (ent. Leino, o.s. Pasanen) (s. 31. joulukuuta 1965 Helsinki) on Pirjo ja Spede Pasasen tytär.
Alanen on esiintynyt isänsä elokuvissa: kahvilan toisena myyjänä elokuvassa Uuno Turhapuron poika, Maaperän tyttärenä elokuvassa Viu-hah hah-taja ja keinuvana pikkutyttönä elokuvassa Leikkikalugangsteri.[2] Hän esiintyi myös Spede Show'n vuoden 1982 kahdeksannessa jaksossa ja isästään kertovan Koomikon kuva – Spede Pasanen 1930–2001 -dokumentin ensimmäisessä osassa vuonna 2002.[3] Spede Pasasen kuoltua vuonna 2001 Alanen järjesti Speden Spelien juontajaksi Saija Hakolan. Alanen toimi myös Speden Spelien yhtenä numerot arpovana pallotyttönä. Isänsä kuoleman aikoihin Alanen toimi parisen vuotta helsinkiläisravintola Sea Horsen ravintoloitsijana.
Tammikuussa 2008 Alanen (silloinen Leino) tuomittiin Turun hovioikeudessa ryöstöstä, ampuma-aserikoksesta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta, pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta kymmeneksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hän joutui maksamaan henkisestä kärsimyksestä 17 500 euroa ja muita kuluja lähes 8 000 euroa.[4] Syynä oli laittomasti hoidettu velanperintä.[5]
Vuosina 2010–2014 oikeudessa puitiin Pirre Alanen rakennusprojektia Espoossa vuosina 2003–2006. Keväällä 2013 kaksi rakennusprojektia hoitanutta miestä tuomittiin vankeuteen törkeästä petoksesta heidän aiheutettuaan oikeuden mukaan Alaselle 300 000 euron vahingot käyttämällä rakentamiseen tarkoitettuja lainoja muihin tarkoituksiin. Alanen syytti myös lahtelaista pankkia ja pankinjohtajaa muun muassa väärennöksistä,[6] mutta syytteet hylättiin.[7] Keväällä 2014 Itä-Suomen hovioikeus kumosi miesten tuomiot ja korvausvelvollisuuden,[8] eikä korkein oikeus myöntänyt Alaselle valituslupaa.[9]
Alanen oli naimisissa näyttelijäsukuun kuuluneen Juha Unhon (1957–2018) kanssa. Liitosta on poika, mainoselokuvaajana työskentelevä Roy Unho (s. 1989).[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ex-pankinjohtajan toimista rikostutkinta Yle Uutiset. 31.8.2010. Viitattu 11.4.2014.
- ↑ Pirre Pasanen Elonet. Viitattu 11.4.2014.
- ↑ Pirre Pasanen IMDb. Viitattu 31.3.2008. (englanniksi)
- ↑ Pirre Leinon tuomio lyheni Turun Sanomat. 30.1.2008. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 29.3.2008.
- ↑ Pirre Pasasen epäilty velanperintä-reissu poiki kovat syytteet Turun Sanomat. 1.6.2006. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 29.3.2008.
- ↑ Ex-pankinjohtajan toimista rikostutkinta Yle Uutiset. 31.8.2010.
- ↑ Erikoisessa petosjutussa ehdotonta vankeutta Yle Uutiset. 16.5.2013. Viitattu 12.11.2014.
- ↑ Spede Pasasen tytär ei saa korvauksia asuntojupakassa Yle Uutiset. 25.4.2014. Viitattu 12.11.2014.
- ↑ Luoma, Katariina: Spede Pasasen tytär jää korvauksetta erikoisessa petosjutussa Yle Uutiset. 12.11.2014. Viitattu 12.11.2014.
- ↑ Tuomas Marjamäki: Speden tyttärenpoika Roy Unho pestasi 9-vuotiaana isoisänsä mainosvideon ohjaajaksi: "Meissä on sama elokuvan tekemisen kipinä" Apu. 27.10.2022. Viitattu 18.11.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pirre Pasanen Elonetissä.
- Pirre Pasanen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)