Pirjo Pesonen
Pirjo Pesonen-Sams on suomalainen keraamikko ja muotoilija[1] joka on työskennellyt vuodesta 2012 lähtien Suomenlinnan Susisaarella sijaitsevassa Pot Viaporin työhuoneella.[2][3]
Pesonen on aloitti opiskelun vuonna 1977 Taideteollisessa korkeakoulussa ja valmistui sieltä vuonna 1981 keramiikkataiteen maisteriksi. Opiskelun jälkeen hän on opettanut ja ollut ohjaajana muun muassa Pohjois-Helsingin kuvataidekoulussa, Järvenpään työväenopistossa ja Hämeen ammattikorkeakoulussa.[3]
Pesonen on työskennellyt vuodesta 2012 lähtien Suomenlinnassa Susisaarella sijaitsevassa Pot Viaporin keramiikkatyöhuoneella. Työhuone sijaitsee bastion Palmstiernassa ja on osa Suomenlinnan kulttuurista ja taiteellista toimintaa.[3][4]
Pesonen on pitänyt keramiikkataiteen näyttelyitä Suomessa, Tanskassa ja Virossa. Hän on toiminut useissa taiteilijoiden yhdistyksissä luottamustehtävissä, ja ollut muun muassa opetushallituksen nimeämän Esinesuunnittelun ja valmistuksen tutkintotoimikunnan jäsen.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pirjo Pesonen-Sams Finnishdesigners. Arkistoitu 29.6.2020. Viitattu 29.6.2020.
- ↑ Pot Viapori Keramiikkatyöhuone Pot Viapori. Viitattu 29.6.2020.
- ↑ a b c d Pirjo Pesonen, CV Keramiikkatyöhuone Pot Viapori. Viitattu 29.6.2020.
- ↑ Pesonen, Pirjo: Keraamikkona Suomenlinnassa Suomenlinnan hoitokunta. 13.3.2019. Viitattu 29.6.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kotisivu Pirjopesonen.com. Viitattu 29.6.2020.
- Veistoksen ja viilipytyn välissä Pirjo Pesonen haluaa herättää keskustelua Helsingin Sanomat. 29.9.1993. Viitattu 29.6.2020.
- Retki Suomenlinnaan – To. 17.9.2015 kello 16.30 Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon Ystävät. Viitattu 29.6.2020.