Pinakoloni
| Pinakoloni | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 3,3-dimetyylibutan-2-oni |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | CC(=O)C(C)(C)C[1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C6H12O |
| Moolimassa | 100,156 g/mol |
| Sulamispiste | -52,5 °C[2] |
| Kiehumispiste | 106,2 °C[2] |
| Tiheys | 0,725 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Veteen 18,7 g/l (25 °C)[3] |
Pinakoloni (C6H12O) on alifaattisiin ketoneihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään orgaanisen kemian synteeseissä lähtöaineena valmistettaessa muita kemikaaleja.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pinakoloni on huoneenlämpötilassa väritöntä nestettä ja sillä on mieto piparmintunkaltainen tuoksu. Yhdiste liukenee kohtalaisesti veteen ja hyvin moniin orgaanisiin liuottimiin kuten etanoliin, dietyylieetteriin ja asetoniin. Pinakolonin reaktiot ovat tyypillisiä alifaattisille ketoneille.[2][4][5]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pinakolonia valmistetaan teollisesti tyypillisimmin isobuteenin ja formaldehydin välisellä niin kutsutulla Prins-reaktiolla tai pivaliinihapon ja etikkahapon tai asetonin välisellä reaktiolla, jota katalysoivat titaanidioksidi ja harvinaisten maametallien oksidit. Muita tapoja ovat pivaloyylikloridin reaktio Grignard-reagenssien kanssa ja 2,3-dimetyyli-2-buteenin hapetus vetyperoksidilla.[6][4][7] Yhdistettä voidaan valmistaa myös käsittelemällä pinakolia hapolla esimerkiksi rikkihapolla. Tässä reaktiossa muodostuu ensin karbokationi, joka toisiintuu pinakoloniksi. Reaktiota kutsutaan pinakolitoisiintumiseksi.[2][5][8]
Pinakolonia käytetään orgaanisen kemian synteeseissä lähtöaineena. Siitä valmistetaan muun muassa halogenoituja johdannaisia, triadimefonia, metributsiinia, buprenorfiinia, pinasidiiliä ja pindonia.[4][7][9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pinacolone – Compound Summary PubChem. NCBI. Viitattu 19.10.2016.
- ↑ a b c d e Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1280. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 (englanniksi)
- ↑ Samuel Hyman Yalkowsky,Yan He: Handbook of aqueous solubility data, s. 301. CRC Press, 2003. ISBN 9780849315329 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.10.2016). (englanniksi)
- ↑ a b c Hardo Siegel & Manfred Eggersdorfer: Ketones, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 19.10.2016
- ↑ a b Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 837. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 (englanniksi)
- ↑ M. J. Keenan & M. A. Krevalis: Carboxylic Acids, Trialkylacetic Acids, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 19.10.2016.
- ↑ a b Robert D. Ashford: Ashford's Dictionary of Industrial Chemicals, s. 792. (2nd Edition) Wavelength Publications, 2001. ISBN 0-9522674-2-X (englanniksi)
- ↑ Jonathan Clayden, Nick Greeves, Stuart Warren: Organic Chemistry, s. 945. Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-927029-3 (englanniksi)
- ↑ George W. A. Milne: Gardner's commercially important chemicals, s. 499. John Wiley and Sons, 2005. ISBN 978-0-471-73518-2 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.10.2016). (englanniksi)