Pilum

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jäljennös pilumista

Pilum (lat. pīlum, monikossa pila) oli antiikin Rooman legioonalaisten käyttämä raskas heittokeihäs. Keihäs oli tavallisten rivisotilaiden hyökkäysaseena aina kolmannelle vuosisadalle saakka, jolloin se jäi vähittäin pois käytöstä.[1] Se oli noin kaksi metriä pitkä ja painoi kahdesta viiteen kilogrammaa. Aseen tehokas kantama oli noin 15 metriä, ja se heitettiin etenevään vihollisrivistöön ennen siirtymistä miekan (gladiuksen) ja kilven käyttöön.

Pilumin käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pilumin pitkä ja kapea kärki lävisti vihollisten haarniskat ja kilvet tehokkaasti. Se tappoi vastustajan tai hankaloitti tämän liikkeitä jäädessään roikkumaan kilvestä. Vihollinen ei puolestaan voinut hyödyntää pilumia taistelussa, koska sen ohut kärki vääntyi onnistuneessa torjunnassa poikkeuksetta käyttökelvottomaksi. Tiukka kuri oli tarpeen, etteivät legioonalaiset intoutuneet heittämään keihäitään ennen aikojaan.[1]

Taistelussa vääntynyt pilumin rautakärki

Pilumin rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terävä rautapiikki voitiin kiinnittää puiseen varteen kahdella tavalla. Joidenkin pilumien rautakärjet päättyivät holkkiin, ja liitosta lujitti puuvarren ympärille kierretty rautarengas. Yleisempi ja yksinkertaisempi tapa oli kuitenkin takoa kärjen perään leveä, suorakulmainen ruoto, joka sovitettiin puuhun koverrettuun uraan kuin puukko tuppeen ja kiinnitettiin paikoilleen kahdella naulalla.[1]

Rooman ajan korkokuvissa ja veistoksissa on kuvattu myös kantapiikeillä varustettuja pilumeja ja pallonmuotoisia, rautapiikin alapuolelle kiinnitettyjä lyijypainoja, joilla todennäköisesti pyrittiin lisäämään keihään iskuvoimaa kohdistamalla painoa kärjen taakse.[1] Varmuutta näiden lisävarusteiden käytön laajuudesta ei silti ole. Joskus harvoin sotilaat lisäsivät keihääseen oma-aloitteisesti kädensijan eli kouraimen, jos aikoivat käyttää pilumia lähitaistelussa.

Varhaiskeskiaikainen ango on hyvin paljon pilumia muistuttava keihäs.

Roomalainen Antoninianus-kolikko, jossa keisari Caruksen poika Carinus, pitelee käsissään pilumia ja maapalloa.
Erilaisia pilumin kärkipiikkejä.
  1. a b c d Adrian Goldsworthy: Rooman sotilasmahti. (Suom. Pekka Tuomisto) Karisto Oy, 2005. ISBN 9789512345908 (englanninkielinen alkuteos: The Complete Roman Army, Thames&Hudson Ltd., 2003).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]