Pikkutikkupesärotta
| Pikkutikkupesärotta | |
|---|---|
 John Gouldin piirros lajista vuodelta 1863 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Jyrsijät Rodentia |
| Alalahko: | Hiirimäiset jyrsijät Myomorpha |
| Yläheimo: | Muroidea |
| Heimo: | Rottaeläimet Muridae |
| Alaheimo: | Varsinaiset rotat ja hiiret Murinae |
| Suku: | Tikkupesärotat Leporillus |
| Laji: | apicalis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Leporillus apicalis |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Pikkutikkupesärotta (Leporillus apicalis) oli Muridae-heimoon, varsinaisten rottien ja hiirten (Murinae) alaheimoon ja tikkupesärottien (Leporillus) sukuun kuulunut jyrsijälaji. Se luokitellaan hävinneeksi lajiksi, koska siitä ei ole havaintoja 50 vuoteen.
Pikkutikkupesärotan ruumiin pituus oli 17–20 senttimetriä ja hännän pituus 22–24 senttimetriä. Sen selkäpuolen turkki oli väriltään ruskeaan, keltaiseen ja harmaaseen vivahtava, vatsapuolen turkki valkea. Häntä oli karvainen ja valkea.[2]
Pikkutikkupesärotta eli vielä 1800-luvulla laajalla alueella Australian eteläosassa. Se kuitenkin harvinaistui 1900-luvun alussa, eikä sitä ole pyydystetty kertaakaan vuoden 1933 jälkeen eikä nähty kertaakaan vuoden 1970 jälkeen. Pieniä viitteitä on kuitenkin siitä, että se olisi edelleen olemassa. Pikkutikkupesärotan harvinaistumisen ja oletetun häviämisen syynä olivat todennäköisesti Australiaan siirtolaisten tuomat uudet nisäkäspedot, joilta laji ei pystynyt suojautumaan.[2]
Pikkutikkupesärotta eli suurissa, jopa metrin korkuisissa ja kolmen metrin levyisissä yhteispesissä, jonka ne rakensivat oksanpätkistä ja tikuista.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Woinarski, J. & Burbidge, A.A.: Leporillus apicalis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019-3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Elo, Ulla (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 1: Nisäkkäät, s. 52–53. Weilin+Göös, 1991. ISBN 951-35-4686-1