Pikkusieppo
| Pikkusieppo | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
| Heimo: | Siepot Muscicapidae |
| Suku: | Kirjosiepot Ficedula |
| Laji: | parva |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Ficedula parva |
|
 Pikkusiepon levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Pikkusieppo (Ficedula parva) on pienikokoinen muuttolintu, joka pesii vanhoissa metsissä.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkusieppo on 11–12 senttimetriä pitkä. Se on yläpuolelta pääasiassa ruskea ja alapuolelta valkea. Sillä on tumma silmä, jota ympäröi valkea, kapea silmärengas. Nokka on melko pieni ja tumma ja sen alapuolen tyvi on punertavanruskea.[3]
Vanhalla koiraalla on oranssinpunainen kurkku, joka rajautuu epäselvästi valkoiseen rintaan ja selvästi lyijynharmaaseen kaulansivuun ja poskeen. Myös pää ja niska ovat yleensä lyijynharmaat. Koiraan pyrstön yläpeitinhöyhenet ovat mustat. Esiaikuisen koiraan punainen kurkku ja harmaa pää ovat himmeämmän väriset kuin vanhan koiraan.[3]
Naaraalta ja ensimmäisen kesän koiraalta pään lyijynharmaa ja kurkun punainen väri puuttuvat, joskin hyvin harvoin myös naaraalla voi olla pieni punainen kurkkulappu. Pyrstön yläpeitinhöyhenet ovat ruskeat tai mustahkot. Vatsapuoli on vaaleanbeige.[3]
Pikkusiepon tavallisin ääni muutolla on lyhyt, hiljainen ja kuiva nariseva ”serrt”. Varoitusääni on pehmeä ja lyhyt vihellys ”dily”. Muita pikkusiepon ääniä ovat lyhyt ja terävä ”sri” sekä kuivä näpäytys ”tek”. Pikkusiepon laulu alkaa yhdellä tai kahdella terävällä tavulla, joiden jälkeen se päästää rakenteeltaan kirjosieppomaisen keskiosan sekä tunnusomaisen, laskevan, kirkkaiden äänten sarjan.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkusiepon maailmanlaajuisen kannan kooksi on arvioitu 3 290 000–5 090 000 paria, joista yli 95 prosenttia pesii Euroopassa. Pikkusieppo on pitkän matkan muuttolintu, ja suurin osa eurooppalaisista yksilöistä talvehtii Pakistanissa ja Intiassa.[1]
Suomessa pikkusieppoja pesii arviolta 2 000–6 000 paria. Pesivän kannan painopiste on etelärannikolla, kaakossa ja idässä.[4] Keväällä ensimmäiset pikkusiepot saapuvat Suomeen toukokuun puolivälissä ja pääosa touko–kesäkuun vaihteessa. Syksyllä se lähtee elokuun lopussa–lokakuussa.[5]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkusiepot viihtyvät vanhoissa luonnontilaisissa metsissä, joissa on paljon lahopuuta.[5] Laji suosii yli 50-vuotiaita kuusivaltaisia metsiä ja purojen ja muiden vesistöjen läheisyyttä.[4][3] Se pesii erityisesti metsien kosteissa osissa ja tiheissä osissa, joissa aluskasvillisuus on runsasta.[3] Muuttoaikoina pikkusieppoa tavataan muissakin ympäristöissä, kuten puistoissa ja puutarhoissa.[5]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pikkusieppo tekee pesänsä lahopökkelöön, lahon puunrungon koloon tai oksanhankaan. Se rakentaa kuppimaisen pesän sammalista, lehdistä ja korsista. Naaras munii kesä-heinäkuussa viisi tai kuusi vaaleata, punapilkkuista munaa, joita se hautoo 12–13 päivää. Poikaset pysyvät pesässä 12–14 vuorokautta.[5]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkusieppo käyttää ravinnokseen hyönteisiä ja hämähäkkejä, joita se saalistaa pääasiassa lehvästön keskikerroksista, mutta myös maasta ja ilmasta.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b BirdLife International: Ficedula parva IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021.1. 2018. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Jari Valkama: Pikkusieppo – Ficedula parva Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b c d e f Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 338. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2
- ↑ a b Lintuatlas atlas3.lintuatlas.fi. Viitattu 14.6.2013.
- ↑ a b c d e Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 261. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hellman, Gösta 1980: Mindre flugsnapparen valde ovanlig häckplats. – Lintumies 4.1980 s. 180. LYL.