Pikkulaakasittiäinen
| Pikkulaakasittiäinen | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Kovakuoriaiset Coleoptera |
| Alalahko: | Erilaisruokaiset Polyphaga |
| Osalahko: | Scarabaeiformia |
| Yläheimo: | Turilasmaiset Scarabaeoidea |
| Heimo: | Lehtisarviset Scarabaeidae |
| Alaheimo: | Scarabaeinae |
| Suku: | Laakasittiäiset Onthophagus |
| Laji: | nuchicornis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Onthophagus nuchicornis |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Pikkulaakasittiäinen (Onthophagus nuchicornis) on eläinten lannalla elävä kovakuoriaislaji. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu alueellisesti hävinneeksi (RE)[2].
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkulaakasittiäisen pää, etuselkä ja raajat ovat mustat ja niissä on usein hieman metallista hohdetta. Ei kuitenkaan aina. Etuselän etunurkat ovat hieman ulkonevat ja ulkoreuna tasaisesti kaareva. Naaraan etuselän etuosassa on kookas kyhmy. Koiraan päälaelta kasvaa sarvi. Peitinsiipien tyven kilveke puuttuu. Peitinsiivet ovat vaalean kellanruskeat ja niissä on selvästi erottuvaa, mustaa, epäsäännöllistä pilkutusta. Kuoriainen on 6,0–9,0 mm pitkä.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lajin levinneisyys ulottuu Pohjois-Afrikasta Euroopan poikki Lähi-itään, Kaukasukselle ja Keski-Aasiaan. Se on myös levinnyt Pohjois-Amerikkaan. Pohjoismaista sitä tavataan Tanskassa, Ruotsin eteläosissa sekä Norjan kaakkoisosissa. Ruotsissa se on sukunsa yleisin laji. Suomen etelä- ja kaakkoisosissa pikkulaakasittiäinen oli vielä 1900-luvun alkupuolella yleinen, joskin hajanaisesti esiintynyt. Sittemmin laji kuitenkin taantui ja ilmeisesti lopulta hävisi kokonaan, sillä siitä ei ole tehty varmoja havaintoja enää vuoden 1955 jälkeen.[3][4]
Elinympäristö ja elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkulaakasittiäinen suosii avointa ja aurinkoista maastoa, jossa on hiekkainen maaperä. Laji elää erityisesti lehmien lannassa, mutta myös lampaan ja erilaisten villieläinten jätökset käyvät ravinnoksi. Naaras kaivaa ulostekasan alle maahan haarautuvan käytävän, jonka haarojen päihin se kerää lantapalloja toukkien ravinnoksi. Toukkien ravinnoksi se kelpuuttaa yleensä vain lehmänlannan, lampaanlantaa kuoriainen kelpuuttaa vain jos sen koostumus on kiinteiden palleroiden muotoilemiseen sopiva. Munintapaikoiksi naaras valikoi etenkin eläinten kulkureiteillä olevat lantakasat,sillä niiden kohdalla ei ole maan kaivamista haittaavaa kasvillisuutta. Pikkulaakasittiäiset talvehtivat aikuisina. Niitä tavataan heinäkuusta syyskuulle ja talvehtimisen jälkeen uudestaan huhtikuulta heinäkuuhun.[3][4]
Suomessa laji on luokiteltu alueellisesti hävinneeksi,[2] Ruotsissa se on silmälläpidettävä. Lajia uhkaavat etenkin laidunnuksen muutokset, sillä se ei selviydy pitkän kasvillisuuden joukossa.[4].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jyrki Muona, Jaakko Mattila: Pikkulaakasittiäinen – Onthophagus nuchicornis Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b Esko Hyvärinen, Ilpo Mannerkoski, Tom Clayhills, Eero Helve, Seppo Karjalainen, Erkki Laurinharju, Petri Martikainen, Jaakko Mattila, Jyrki Muona, Mikko Pentinsaari, Pertti Rassi, Ilpo Rutanen, Juha Salokannel, Juha Siitonen & Hans Silfverberg 2010. Kovakuoriaiset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s.545–582 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Roslin T. & Heliövaara K.: Suomen lantakuoriaiset – Opas santiaisista lantiaisiin. Helsinki: Yliopistopaino Kustannus, 2007. ISBN 978-951-570-720-8 s. 180–181, 182–183 sekä 209
- ↑ a b c Artfaktablad (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Atlas of Beetles of Russia (englanniksi)
- BugGuide.net (englanniksi)