Tukkakoskelo

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pikkukoskelo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tukkakoskelo
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Silmälläpidettävä [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Koskelot Mergus
Laji: serrator
Kaksiosainen nimi

Mergus serrator
Linnaeus, 1758

Tukkakoskelon levinneisyys. Keltainen alue kesällä, sininen talvella, vihreä ympärivuotisesti.
Tukkakoskelon levinneisyys. Keltainen alue kesällä, sininen talvella, vihreä ympärivuotisesti.
Katso myös

  Tukkakoskelo Wikispeciesissä
  Tukkakoskelo Commonsissa

Mergus serrator

Tukkakoskelo (Mergus serrator) on silkkiuikun muotoinen pörröpäinen vesilintu. Sen vanha kansanomainen nimi oli pikkukoskelo.[3]

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukkakoskelolla on hapsottava pään höyhenpeite ja pitkä punainen nokka. Koiraan pää on mustanvihreä, naaraan ruosteenruskea. Koiraan kaula on valkea, rinta ruosteenruskea, selkä musta ja vatsapuoli vaalea. Naaraan vartalo on harmaa. Nuoret ja talvipukuiset koiraat muistuttavat väriltään naaraita. Pituus on 52–62 cm, siipien kärkiväli 83 cm, paino 700 – 1 400 g. Lennossa erottuu siivellä valkea siipilaikku, jonka poikki kulkee kaksi kapeaa tummaa juovaa (koiras) tai yksi (naaras), mikä on läheltä havaittuna hyvä tuntomerkki isokoskeloon verrattuna. Naaraan ääni on samantapaista karheaa korinaa kuin isokoskelon.

Vanhin suomalainen rengastettu tukkakoskelo on ollut 10 vuotta 11 kuukautta 29 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut ruotsalainen 21 vuotta 3 kuukautta vanha tukkakoskelo.

Tukkakoskelo pesii lähinnä järvi- ja jokivarsilla Pohjois-Amerikassa, Grönlannissa, Euroopassa ja Aasiassa. Suomessa tukkakoskeloita tavataan sekä merialueella että sisämaan vesistöissä. Pohjanmaalla ja Lapissa se on yleisempi kuin isokoskelo. Tukkakoskelon pesimäkanta Suomessa käsittää 30 000 paria. Pohjoismaiden ja Siperian linnut talvehtivat etelämpänä, amerikkalaiset linnut muuttavat rannikolle. Euroopassa pesii 60 000 – 85 000 paria, joista 2 150 paria Britanniassa. Venäjän kanta on 5 000 – 10 000 paria.

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukkakoskelot elävät avoimessa järvi- tai merimaisemassa. Ne sukeltavat kokonaan veden alle, joten ne voivat hakea ruokaa melko syvästäkin vedestä.

Lisääntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukkakoskelo tekee pesänsä kivenkoloon tai pensaiden alle. Munia tulee 4–14 kpl, ja niitä haudotaan kuukauden verran. Pesintä on melko myöhäinen, sillä muninta tapahtuu touko–kesäkuun vaihteen tienoilta alkaen. Poikaset seuraavat emoaan heti vesistöön.Tukkakoskeloille myös rakennetaan maahan asetettavia ”pönttöjä”.

Tukkakoskelo syö kaloja, sammakoita ja vedessä eläviä selkärangattomia. Se on kokosukeltaja.

  1. BirdLife International: Mergus serrator IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.6.2014. (englanniksi)
  2. Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 568. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 14.8.2021).
  3. Merilä, Eino: Käytössä olleita ja ehdotettuja linnunnimiä Hailuoto, insula Rari Generis. 1996. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 7.4.2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]