Pikkuharpyija
| Pikkuharpyija | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Päiväpetolinnut Accipitriformes |
| Heimo: | Haukat Accipitridae |
| Suku: |
Morphnus Dumont, 1816 |
| Laji: | guianensis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Morphnus guianensis |
|
| Katso myös | |
Pikkuharpyija (Morphnus guianensis) on Keski- ja Etelä-Amerikassa elävä päiväpetolintu. Se on sukunsa ainoa laji.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkuharpyijan ruumiinpituus on 66–76 senttiä. Se on tavallista harpyijaa pienempi, pitkäpyrstöisempi ja hentorakenteisempi etenkin jaloistaan ja nokastaan. Pikkuharpyijan höyhenpuvun värityksessä on suurta muuntelua, minkä vuoksi se jaettiin aiemmin kahdeksi eri lajiksi, vaikka ne todellisuudessa ovatkin vain liukuvan värisarjan ääripäitä. Eri muunnokset eivät edusta eri alalajeja tai elä omilla maantieteellisillä alueillaan, vaan ovat samantapaista perinnöllistä muuntelua kuin ihmisten hiusten väri.[2] Harvalukuisemmalle tummalle muodolle annettiin nimeksi Morphnus taeniatus.[3] Vaalealla muodolla selkäpuoli on tumma käsisulkien peitinhöyheniä lukuun ottamatta, mutta vatsapuoli, pää ja töyhtö ovat vaaleita. Tumman muodon pää, kaula ja töyhtö ovat täysin mustia, ja vain vatsassa on valkeita juovia. Pikkuharpyijan kynnet ja nokka ovat mustat, vahanahka siniharmaa. Jalat ovat keltaiset ja silmät vaaleanharmaat. Pyöreäpäiset siivet ja pitkä pyrstö ovat sopeutumia lajin elinympäristöön. Ne mahdollistavat nopeat pyrähdykset ja äkkikäännökset metsässä.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkuharpyijaa tavataan Etelä- ja Keski-Amerikassa. Sen laaja levinneisyys käsittää Guatemalan, Belizen, Hondurasin, Nicaraguan, Costa Rican, Panaman, Kolumbian, Venezuelan, Guyanan, Surinamen, Ranskan Guayanan, Ecuadorin, Perun, Paraguayn, Bolivian ja Pohjois-Argentiinan. Meksikon tilanne on epävarma. Levinneisyysalueen kooksi arvioidaan 9 190 000 neliökilometriä. Kannan kooksi arvioidaan 1000–10 000 yksilöä.[4] Se on koko levinneisyysalueellaan harvalukuinen ja näyttäytyy niin harvoin, että sen esiintyminen laajallakin alueella jää helposti huomaamatta.[2]
Pikkuharpyijan mieluisinta elinympäristöä ovat jokien pirstomat alankomaan sademetsät. Näiden metsien puiden lajimäärä on korkea ja latvuskerroksia on useita. Valtapuut kohoavat usein 40 metrin korkeuteen, ja niiden latvusto muodostaa 6–7 metrin paksuisen kerroksen, joka päästää vain vähän valoa metsän pohjakerroksiin. Siellä täällä sademetsää on yksittäisiä jättipuita, jotka kohoavat latvuston läpi.[2] Lajia tavataan trooppisten metsien lisäksi subtrooppisissa metsissä ja levinneisyysalueen eteläosassa galleriametsissä. Pikkuharpyijaa tavataan yleensä alle 600 metrin korkeudessa, mutta paikoin jopa 1200 metrin korkeudessa merenpinnasta.[4]
Pikkuharpyija on luonnontilaisten trooppisten alankosademetsien ilmaisijalaji eikä tule toimeen hakatuilla alueilla.[2] Metsäkato onkin vakava uhka lajille. Suuren koon ja harvinaisuuden takia sitä uhkaa myös metsästys. Lajia saattaa haitata myös kilpailu ravinnosta ihmisen kanssa. Pikkuharpyija onkin taantuva laji ja luokitellaan silmälläpidettäväksi. Se kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen II.[4]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pikkuharpyijat saalistavat etenkin pussirottia, villa-apinoita ja matelijoita. Niiden on väitetty vievän myös laamojen vasoja, mutta se on lajin elinympäristö huomioon ottaen epätodennäköistä.[2] Äänivalikoimaan kuuluu muun muassa kovaääninen wee hee ja kimakka youu-ree vihellys, jonka loppuosa on lyhyt ja nouseva.[3] Pesä rakennetaan metsän korkeimpiin puihin.[2] Naaras munii pari kermanvalkoista munaa, joita se hautoo 40–50 päivää. Poikanen jättää pesän ehkä noin kolmikuisena.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ BirdLife International: Morphnus guianensis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Koivisto, I., Terhivuo, J., Pakarinen, R. & Paalosmaa, H.: Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 5: Matelijat, sammakkoeläimet, linnut, s. 278. Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4690-X
- ↑ a b c Richard. O. Bierregaard Jr.: OBSERVATIONS OF THE NESTING BIOLOGY OF THE GUIANA CRESTED EAGLE (PDF) 1984. Wilson Ornithological Society. Arkistoitu 7.7.2010. Viitattu 18.10. 2009.
- ↑ a b c Crested Eagle - BirdLife Species Factsheet 2009. BirdLife International. Arkistoitu 5.1.2009. Viitattu 17.10. 2009.