KC/MD Mafia

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pikku Herkko)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

KC/MD Mafia (kirjoitetaan myös KCMD Mafia, lausutaan "keisii ämdee mafia") on suomalainen rap-musiikkia esittävä yhtye. Yhtye on julkaissut yhden albumin, joululevyn Kauheimmat joululaulut vuonna 2012. Vuotta aiemmin yhtye julkaisi digitaalisen EP:n Mustajoulu, jonka materiaali on myös Kauheimmat joululaulut -albumilla. Lisäksi yhtye esiintyy Eevil Stöön levyllä Proud to Be a Stöö. Yhtyeen jäsenien määritelmä on häilyvä, mutta heihin kuuluvat ainakin Eevil Stöö, Koksukoo, Pikku Herkko, DJ Kotka, DJ Kridlokk ja Ex Tuuttiz; myös Aztra ja Lommo ovat esiintyneet usein Mafia-nimikkeen alla heidän konserteissaan. Yhtye on konsertoinut muun muassa Tavastialla, Ilosaarirockissa ja Qstockissa.[1][2][3]

Pikku Herkko on suomalainen Eevil Stöön kasvattama rap-artisti, joka tunnetaan myös nimellä Hercules. Hän on aloittanut uransa Eevil Stöön levyillä vieraillen. Tämän lisäksi hän kuuluu KC/MD Mafia-yhtyeeseen. Hänen roolihahmonsa on 8-vuotias poika, joka harrastaa gangsta-rap musiikkia, pikkurikoksia ja kannabiksen polttoa yhdessä KC/MD Mafian kanssa. Hän juontaa Eevil Stöön Pure Ana & Happyhappy Joyjoy Memphis Underground Mix Pt.1 -mixtapen. Eevil Stöön varhaisilla levyillä mainostettiin tulevaa Pikku Herkon soololevyä, mutta sitä ei ole toistaiseksi julkaistu. Pikku Herkko mainitaan myös monissa Eevil Stöön ja Kridlokkin kappaleissa, joissa hän ei ole itse mukana. Herkolta on julkaistu soolokappale "Sä tiedät mut" vuonna 2014 ja vuonna 2013 hän vieraili Tuuttimörön albumilla On totta.[4][5]

KC/MD Mafian diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]