Pikavippi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pienlaina eli pikavippi on lyhytaikainen, vakuudeton kulutusluotto, jonka suuruus on Suomessa tyypillisesti 50:n ja 1000:n euron välillä. Pienlainan hakeminen tapahtuu esimerkiksi tekstiviestillä tai luotonantajan verkkosivuston välityksellä. Suomessa keskimääräinen pienlaina oli vuoden 2014 syksyllä noin 300 euroa ja takaisinmaksuaika vajaa 3 kuukautta.[1]

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikavipin esikuvina voidaan pitää yhdysvaltalaisia palkkapäivälainoja (payday loans). Palkkapäivälainat ovat pieniä lainoja, jotka myönnetään palkkatodistusta vastaan ja maksetaan takaisin palkkapäivänä.[2]

1900-luvun Suomessa pikavipin edeltäjä oli vekseli, jota kutsuttiin vippivekseliksi tai kulutusvekseliksi. Vekseliluotto oli lyhytaikainen, usein 3 kuukauden laina. Korkea korko ja muut maksut tekivät luoton kalliiksi. Vekseleillä kuluttajat rahoittivat ostoksiaan. Puhuttiin myös ”viinavekseleistä”. Vekseliluotot jäivät pois käytöstä 2000-luvun alussa.[3][4][5]

Pienlainat Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienlainatoiminta alkoi Suomessa 2005. Ala koki voimakkaan nousun. Vuonna 2012 alalla arvioitiin olevan 80 lainoja myöntävää yritystä. Vuonna 2013 säädettiin lakimuutos, joka tiukensi pienlainojen myöntämistä merkittävästi. Alle 2 000 euron lainoille säädettiin korkokatto. Tämän seurauksena pienlainojen määrä laski jyrkästi. Alan yrityksistä moni lopetti.[6][7][8][9]

Ensimmäiset suomalaiset vippipalvelut aloittivat toimintansa vuonna 2005 [10]. Kuluttajaviraston kartoituksessa, syyskuussa 2007, markkinoilta löytyi yli 50 vippiyritystä[11]. Vuoden 2012 huhtikuussa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämässä luotonantajarekisterissä oli yhteensä 85 eri luotonantajaa[12]. Pienlainayritysten kirjo oli laaja, yksittäisistä nyrkkipajoista aina kansainvälisiin toimijoihin.

Lainapäätöksen saaminen ja lainasumman siirtyminen hakijan tilille kesti normaalisti muutamia minuutteja. Takaisinmaksuajat olivat lyhyitä, keskimäärin noin kuukauden [13]. Tyypillinen maksuaika saattoi olla esimerkiksi 14 tai 30 vuorokautta. Nykyäänmilloin? pienlainojen takaisinmaksuajat vaihtelevat neljästätoista vuorokaudesta aina viiteen vuoteen asti.

Pikalainojen kokonaishinnoissa ja maksuaikavaihtoehdoissa oli suuria eroja palveluntarjoajasta riippuen. Ns. todellinen vuosikorko vaihteli n. 100 ja 1 500 prosentin välillä [14][15], kun pankkien sekä muiden rahoituslaitosten myöntämissä perinteisissä kulutusluotoissa ja luottokorteissa vastaava korko oli enintään kymmeniä prosentteja. Todellisen vuosikoron mielekkyydestä pienlainojen hinnoittelussa oli eriäviä näkemyksiä. Osa asiantuntijoista oli sitä mieltä, ettei todellinen vuosikorko anna oikeaa kuvaa lyhyiden luottojen kulutasosta.[6]

Pikavippifirmoilla oli Suomessa velvollisuus ilmoittaa lainojensa todellinen vuosikorko, mutta sanomalehti Karjalaisen selvityksen mukaan jopa puolet firmoista ilmoitti koron huomattavasti todellista pienemmäksi. Kahden viikon lainan vuosikoroksi saatettiin esimerkiksi ilmoittaa 300 prosenttia, kun todellinen vuosikorko olikin noin 10 000 prosenttia.[16]

Vuoden 2011 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana keskimääräinen lainasumma oli 217 euroa keskimääräisen takaisinmaksuajan ollessa 33 vuorokautta. Keskimääräinen kulujen osuus oli noin 25 % lainapääomasta. Vuonna 2011 rekisteröityneitä lainantarjoajia oli 81 ja pikavippejä otettiin yhteensä lähes 1,5 miljoonaa kappaletta, yhteissummaltaan n. 330 miljoonaa euroa. Keskimääräinen laina-aika oli 32,6 päivää [17]. Ylivoimaisesti suurin käyttäjäkunta oli 18–40-vuotiaat.

Oikeusministeriön vaatimien kiristysten myötä pienlainayritykset kehittelivät keinoja uusien asiakkaiden saamiseksi; ensimmäistä lainaa markkinoitiin jopa ilman kuluja ja korkoja [15]. Osa palveluista myös kehitti tavallisista pikavipeistä poikkeavia lainamahdollisuuksia. Nämä palvelut tarjosivat esimerkiksi pitsaa pikavipillä sekä laskujen erissä maksamisen mahdollisuutta.

Saamastaan huomiosta huolimatta pikavipit ovat olleet suhteellisen harvinaisia verrattuna muihin luottotyyppeihin. Vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan 1,3 % vastaajista oli ottanut pikavippiä vuoden kuluessa. Yli puolella oli jotain lainaa ja kulutusluottoa noin kolmasosalla. Kulutusluoton tavallisin lähde oli pankki. Pikavippiä oli tutkimushetkellä vain 0,3 prosentilla vastaajista.[18]

Vuoden 2013 aikana uusia pienlainoja myönnettiin kotitalouksille 323 miljoonalla eurolla. Edellisvuoteen nähden vähennystä oli 18 %. Uusia pienlainoja myönnettiin vuoden aikana yhteensä 1 013 878 kappaletta. Edelliseen vuoteen verrattuna vähennystä oli 538 708 kappaletta. Erilaisia kuluja pienlainojen ottajat maksoivat tammi–joulukuun aikana ottamistaan lainoista yhteensä 62 miljoonaa euroa, 32 % vähemmän kuin edellisvuonna. Kulut olivat lähes 19 prosenttia myönnetyistä uusista luotoista. Tilastokeskuksen tilastossa oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä mukana 68 pienlainayritystä.[19]

Vuoden 2014 pienlainoja myönnettiin enää 166 miljoonalla eurolla. Uusia pienlainoja myönnettiin vuoden aikana ainoastaan 410 878 kappaletta. Keskimääräinen maksuaika oli vuoden 2014 lopussa 81 päivää. Tilastokeskuksen tilastossa oli vuoden 2014 neljännellä neljänneksellä mukana 47 pienlainayritystä.[1]

Suomen Pienlainayhdistys toimi pienlaina-alan yritysten järjestönä vuosina 2007–2013.

Suomen lainsäädäntöä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikkakin suurin osa myönnetyistä pienlainoista on ollut ongelmattomia, niistä on kuitenkin nähty aiheutuvan velallisille velkaongelmia enenevässä määrin. Erityisen ongelmallisiksi ne on nähty säännöllisiä tuloja vailla oleville nuorille. Pienlainoja on pidetty ylivelkaantuneiden tapana hoitaa talouttaan, minkä on nähty johtavan velkakierteen pitenemiseen ja syvenemiseen. Yhteiskunta on puuttunut ongelmiin kiristämällä alan sääntelyä toistuvasti.[6]

Keskusrikospoliisi tutki vuonna 2008, onko pienlainojen myöntäminen koronkiskontaa. KRP:n mukaan "pääoman käytöstä maksettavan hyvityksen määrä prosentti- tai euromääräisenä ei vaikuta kohtuuttomalta". Tutkintapyynnön mukaan pikavippien vuosikorot olivat tuolloin noin 300–1600 %.[20]

Pikavippien antaminen yöllä kiellettiin lokakuussa 2009. Luottopäätöksen sai antaa, mutta kello 23 jälkeen myönnetyt pikavipit sai nostaa vasta aamuseitsemän jälkeen.

1.2.2010 alkaen luotonhakija oli tunnistettava huolellisesti ennen luottosopimuksen syntymistä. Käytännössä tämä edellytti asiakkaalta verkkopankkitunnusten käyttämistä ensimmäisellä asiointikerralla.

Vuoden 2010 joulukuussa säädetyn lain mukaan kaikkien pikavippejä tarjoavien uusien yritysten tuli olla rekisteröitynyt aluehallintoviraston ylläpitämään luotonantajarekisteriin. Tätä ennen aloittaneille yrityksille annettiin siirtymäaikaa 31.5.2011 saakka.

Vuonna 2013 säädettiin pienlainoja koskenut merkittävä kiristys. Luotonantajille tuli velvollisuus selvittää asiakkaiden taloudellinen asema, kuten tulot. Alle 2 000 euron lainoille säädettiin korkokatto: lainan todellinen vuosikorko sai olla enintään viitekorko + 50 prosenttiyksikköä. Koska pienlainojen vuosikorko oli markkinoilla ollut huomattavasti tätä korkeampi (keskimäärin 920 %), pienlainaamisen kannattavuus romahti. Suuri osa alan yrityksistä lopetti heti lain astuttua voimaan 1.6.2013. Noin kolmannes alan yrityksistä oli poistunut luotonantajarekisteristä syksyyn 2013 mennessä. Osa palveluntarjoajista uudisti tarjontaansa ns. joustoluottojen suuntaan. Uusien pienlainojen yhteismäärä euroissa laski muutamassa kuukaudessa vajaat 40 %. Maksuajat pitenivät huomattavasti: keskimääräinen maksuaika kasvoi reilusta kuukaudesta yli kolmen kuukauden.[6][7][8][9][19] Kun lakimuutoksen seurauksena alle 2 000 euron lainojen tarjonta väheni, vähintään 2 000 euron suuruisten joustoluottojen tarjonta kasvoi. Niitä korkokatto ei koske. Joustoluoton ottava asiakas voi kuitenkin nostaa lainaa myös vähemmän kuin 2 000 euroa, jolloin korko voi olla korkokattoa korkeampi, vaikka nostettu lainasumma jääkin alle lain tarkoittaman 2 000 euron.[21]

Syksyllä 2019 voimaan astuvan uuden lainsäädännön ei odoteta poistavan velkaantumisongelmaa[22].

Kulutusluottoja koskevia säännöksiä uudistettiin 1. syyskuuta, kun voimaan astunut lakimuutos asetti kaikille kulutusluotoille tiukemman 20 prosentin korkokaton ja rajaa muut lainanhoitokulut enintään 150 euroon vuodessa. Aiemmin kulutusluottojen korkokatto on ollut 50 prosenttia, mutta ainoastaan alle 2000 euron lainoille. Käytännössä 2000 euroa suurempien pikavippien todelliset vuosikorot ovat voineet olla jopa satoja prosentteja.[23]

Heinäkuussa 2020 COVID-19 -epidemian myötä voimaan astui kulutusluottoja koskeva väliaikainen lakimuutos. Lakimuutoksen myötä vakuudettomien lainojen kuluja haluttiin laskea, ja kulutusluottojen korkokatto puolittui. 1.7.2020 alkaen lainanantajan perimä maksimikorko laski 20 prosentista 10 prosenttiin. Lakimuutos sisältää myös kiellon luottojen suoramarkkinoinnista. [24]

Luotonantajien rekisteröintipakko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienlainan luotonantajien tulee hakea rekisteröintiä luotonantajarekisteriin. Rekisteröinnin yhteydessä tarkastetaan, toimiiko yhtiö laillisesti ja mikäli yhtiö ei noudata lakia voidaan se poistaa rekisteristä. Luoton tarjoamisesta ilman rekisteröitymistä rangaistaan luotonantajarikoksena.[25]

Jotta yritys hyväksyttäisiin luotonantajarekisteriin, vaaditaan sen johtohenkilöiltä, että heillä on oikeus harjoittaa elinkeinotoimintaa Suomessa, he eivät ole konkurssissa ja omaavat riittävän kokemuksen luotonantoalalta. Kokemuksen omaaminen voidaan osoittaa joko alan työtodistuksilla tai tutkintotodistuksella. Luotettavuus voidaan varmistaa liiketoimintakielto-, rikos- ja sakkorekisteristä.

Turun hovioikeus linjasi helmikuussa 2014, että laittomasti toimivien yritysten myöntämiin pienlainoihin sovelletaan puuttumattomuusperiaatetta. Pienlainan antaja ei voi periä saataviaan oikeusteitse, jos se rikkoo tahallaan lakia myöntämällä luottoja joko ilman, että hakisi rekisteröintiä, tai siitä huolimatta, että rekisteröintihakemus on hylätty tai yritys on poistettu rekisteristä.[26]

Pienlainojen tarve ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienlainalla voi kattaa äkillisen tai lyhytaikaisen rahantarpeen pankkiluoton sijasta. Pienlainaa voi hakea rahoitusyhtiöstä tai ns. vertaislainapalvelun välityksellä. Pienlainojen tavanomaisia käyttökohteita ovat tutkimusten mukaan mm. ruokaostot, lasten ja kodinhoidot kulut sekä juhliminen. Myös yllättävä rahantarve on mainittu syyksi. Pienlainoja otetaan myös muiden velkojen maksamista varten. Peruselinkustannuksiinsa pienlainoja ovat käyttäneet erityisesti vähäosaiset. Osa pienlainojen ottajista on kertonut turvautuvansa mieluummin vippeihin kuin sosiaaliavustuksiin. Avustuksiin on liitetty mm. häpeän tunne. Käyttö juhlimiseen puolestaan korostuu nuoressa ikäluokassa. Muiksi syiksi on mainittu mm. pienet ja epäsäännölliset tulot, halu säilyttää luottotiedot, turha kuluttaminen, välinpitämätön ja holtiton rahankäyttö, alkoholi ja pelaaminen.[27]

Helsingin Sanomien taloustoimittaja Jyri Hännisen mukaan monille "pikavippi" on viimeinen pelastus, joka estää heitä näkemästä nälkää tai menettämästä sähköä tai puhelinliittymää viimeisinä rahattomina päivinä ennen palkkapäivää tai etuuden maksupäivää. Hänen mukaansa ei pitäisi tutkia vain pienlainojen ongelmia vaan myös sitä, miten usein ne ovat pelastaneet pulasta, ja sitä, miksi ne ovat tarpeen hyvinvointivaltiossa. [2]

Vaihtoehtona sosiaalinen luototus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sosiaalinen luototus

Jotkin kunnat myöntävät lainoja, joissa korko on selvästi alempi kuin pikavipeissä. Toisaalta osana ohjelmaa sovitaan luottotietojen menettämisestä ohjelman ajaksi.[28] Sosiaalisen lainan saamismahdollisuutta voi tiedustella oman kunnan puhelinpalvelusta tai etsimällä tietoa internetsivuilta. Kuntien myöntämät lainat vaihtelevat tyypillisesti parista sadasta eurosta kahteen tai viiteen tuhanteen euroon. Joillakin kunnilla yläraja voi olla 10 000 euroa. Tyypillinen laina-aika on enintään viisi vuotta ja korkoa hyvin edullinen 12 kuukauden Euribor. [29]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Tilastokeskus: Pienlainayritysten tunnuslukuja vuosina 2013-2014
  2. ↑ a b Palkkapäivälainaamista Suomen malliin (Arkistoitu – Internet Archive), Helsingin Sanomien taloustoimittaja Jyri Hänninen, Helsingin Sanomat 8.8.2012, sivu B 5
  3. ↑ Muistatko vekselin? Ennen pikavippiin pantiin nimi poikittain paperiin Yle Uutiset. Viitattu 7.9.2018.
  4. ↑ ”Vekseli”, Facta – 10-osainen tietosanakirja. (5. p) Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-01480-X
  5. ↑ Aurejärvi, Erkki: Vekselit. Tutkimus vekselin muodosta ja sisällöstä sekä vekselisaatavan perimisestä. Helsinki: Juridica, 1979. ISBN 951-9464-03-4
  6. ↑ a b c d Eduskunnan talousvaliokunnan mietintö 15/2012 vp
  7. ↑ a b Uusi Suomi 17.6.2013: Uusi laki tappoi jo 60 yritystä: Pikavippibisnes katoaa Suomesta
  8. ↑ a b Paula Hannula: Luottomarkkinat muutoksessa[vanhentunut linkki] Kilpailu- ja kuluttajavirasto 12.12.2013
  9. ↑ a b Tilastokeskus: Pienlainayritysten tunnuslukuja vuosina 2011-2013 Viitattu 5.3.2014
  10. ↑ Kuluttajavirasto tutkii turkulaista pikalainapalvelua
  11. ↑ Pikavippiyhtiöiden määrä kasvaa ja maksuhäiriöt lisääntyvät (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Luotonantajarekisteri (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ HE 78/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuluttajansuojalain 7 luvun, eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain sekä korkolain 2 §:n muuttamisesta
  14. ↑ Taloussanomien pikavippivertailu
  15. ↑ a b Kauppalehden uutinen pikavipeistä[vanhentunut linkki]
  16. ↑ Pikavippifirmat kiertävät lakia Karjalaisen verkkolehti. 30.10.2011. Arkistoitu 5.12.2011. Viitattu 13.12.2011.
  17. ↑ Tilastokeskus antolainauskanta joulukuu 2011
  18. ↑ Finanssialan Keskusliitto: Kulutusluottoselvitys Kulutusluottojen kehitys Suomessa, julk. 22.3.2013
  19. ↑ a b Tilastokeskus 21.3.2014: Muiden rahoituslaitosten antolainauskanta 7 miljardia euroa joulukuun 2013 lopussa
  20. ↑ Satakunnan kansa 9.12.2008: KRP ei epäile pikavippifirmoja koronkiskonnasta (Arkistoitu – Internet Archive)
  21. ↑ Yle: Kalliit pikavipit eivät kadonneet: Vanhat ongelmat piilevät nyt uusissa tuotteissa Julkaistu 07.04.2016
  22. ↑ K. K. V. Viestintä: Ratkaiseeko uusi pikaluottojen 20 %:n korkokatto velkaantumisongelmat? Kuluttaja-asiamiehen blogi. 3.4.2019. Viitattu 9.6.2019.
  23. ↑ https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_230+2018.aspx eduskunta.fi.
  24. ↑ HE 53/2020 vp eduskunta.fi. Viitattu 9.7.2020.
  25. ↑ Laki eräiden luotonantajien rekisteröinnistä 747/2010, 12-13§
  26. ↑ http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/596722/Asiakas+selatti+pikavippiyrityksen
  27. ↑ Kati Rantala: Vippikierteen muotokuva (Arkistoitu – Internet Archive) Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Verkkokatsauksia 24/2012
  28. ↑ Sosiaalisen luoton kylkiäisenä tulee luottohäiriömerkintä – "Haluamme saada taloudelliset asiat kuntoon" Yle, 2017
  29. ↑ minna.mattila: Sosiaalinen luotto Takuusäätiö. 26.5.2015. Arkistoitu 22.7.2017. Viitattu 20.7.2017.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pikavippi&oldid=22803286”