Piikkielaska
| Piikkielaska | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Alaluokka: | Neopterygii |
| Lahko: | Ahvenkalat Perciformes |
| Heimo: | Elaskat Lumpenidae |
| Suku: |
Leptoclinus Gill, 1861 |
| Laji: | maculatus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Leptoclinus maculatus |
|
| Katso myös | |
Piikkielaska (Leptoclinus maculatus) on elaskoiden heimoon (Lumpenidae) kuuluva pohjoisten merten kalalaji. Se on sukunsa Leptoclinus ainoa laji.
Piikkielaska on yleensä toista kymmentä senttiä pitkä ja enintään 20 senttinen.[1] Sen ruumis on pitkänomainen ja hyvin hoikka. Väritys on ruskeankeltainen tai -harmaa. Kyljissä on useita tummia täpliä ja selkäpuolella tummia raitoja tai pilkkuja. Selkäevässä on 57–61 piikkiruotoa ja peräevässä yksi piikkiruoto sekä 34–37 haarautunutta nivelruotoa. Sukulaisestaan elaskasta (Lumpenus lampretaeformis) sen voi parhaiten erottaa sen pyrstöevän kuperasta takareunasta.[2]
Piikkielaskan levinneisyys on sirkumpolaarinen, sitä tavataan Atlantin ja Tyynenreren pohjoisosissa, Alaskan rannikolla, Beringinmeressä ja Venäjän pohjoisrannikolla. Sen elinympäristö ovat lieju-, hiekka- ja kivipohjaiset merialueet 15–170 metrin syvyydessä vedenpinnasta.[1][2]
Piikkielaskan kutu tapahtuu yleensä joulu-tammikuussa mutta tämä vaihtelee paljon. Yksittäinen naaras tuottaa 600–1 000 mätimunaa, jotka takertuvat pohjan hiekkaan ja kiviin. Poikaset elävät kuoriuduttuaan kahdesta neljään vuotta vedenpinnassa ennen kuin siirtyvät pohjalle.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Leptoclinus maculatus (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 28.10.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c Varjo, Markku & Lehtonen, Hannu: Suomen ja Pohjolan kalat, s. 416–417. Readme, 2017. ISBN 9789523213722 (suomeksi)