Pietarsaaren väestö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pietarsaaren väestö oli vuonna 2018 19 278 ihmistä.[1] Kaupunki on kaksikielinen: vuoden 2018 lopussa 56,3 prosenttia asukkaista puhui ruotsia ja 34,7 prosenttia suomea. Muuta kieltä äidinkielenään puhuvia asukkaita kaupungissa asui tasan 9 prosenttia.[2] Muista kieliryhmistä suurin on arabian kieli, seuraavaksi suurimmat vietnamin kieli, bulgarian kieli, persian kieli ja englanti.[3] Vuonna 2024 15 prosenttia kaupunkilaisista oli maahanmuuttajia.[4]

Ruotsinkielinen asutus levisi rannikolle pääosin 1200-luvun jälkeen. Suomenkielisiä on asunut alueella tätä aiemmin. Saamelaiseen asutukseen viittaavat alueella mm. Lapp- eli Lapin -alkuiset nimet. Näitä on Pietarsaaren lisäksi sen naapurikunnissa. [5]

Vuonna 1413 kootun Eerik Pommerilaisen veroluettelon mukaan, Pietarsaaren rannikkoseudun alueella oli tällöin 120 savua. Yhden savun ajatellaan koostuneen mahdollisesti kolmesta taikka neljästä talosta.[6]

Pietarsaaressa oli vuonna 1810 vajaat 1 100 asukasta. Koko 1800-luvun kaupungin väestönkasvu oli vakaata, mutta suhteellisen vähäistä. Väestönkasvu prosentteina oli pienempi kuin Suomessa keskimäärin.[7]

Teollistuminen alkoi vaikuttaa väestönkehitykseen 1890-luvulla. Vuosina 1896−1900 kaupunkiin muutti 967 henkilöä, valtaosa naisia. Tupakkatehdas palkkasi kaupunkiin muuttaneita naisia, osa sai töitä piikoina. Vuosina 1900−1905 kaupunkiin muutti runsaat 1500 henkilöä. Muuttajien sukupuolijakauma alkoi tasaantua. Työtä muuttajille oli tarjolla Alholman höyrysahalla, sokeritehtaalla, ja Pietarsaaren konepajalla.[8]

Väkiluvun kehitys ja kielijakauma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väkiluvun kehitys ja kielijakauma Pietarsaaressa 1880−2010.[9][10]

Pietarsaaren kielijakauma 1880-2000
Vuosi Ruotsinkieliset % Suomenkieliset % Muut % Yhteensä
1880 2 123 99,2 17 0,8 - - 2 140
1890 1 994 96,7 68 3,3 - - 2 062
1900 2 551 88,9 316 11,1 - - 2 867
1910 3 639 58,3 2 599 41,7 6 0,1 6 244
1920 3 736 55,5 2 990 44,4 4 0,1 6 730
1930 3 991 56,1 3 108 43,7 13 0,2 7 112
1940 4 158 58,1 2 989 41,7 15 0,2 7 162
1950 8 530 68,7 3 866 31,1 18 0,1 12 414
1960 9 426 63,8 5 337 36,2 4 0,0 14 767
1970 10 905 57,9 7 909 42,1 6 0,0 18 820
1980 11 447 55,3 9 232 44,7 21 0,1 20 700
1990 11 048 55,6 8 734 43,9 101 0,5 19 883
2000 10 855 55,3 8 424 42,9 357 1,8 19 636
2010 - - - - - - 19 656
  • Pekka Toivanen, Fjalar Finnäs, Kai Hoffman: Pietarsaaren historia osa IV. Pietarsaaren kaupunki, 2002
  1. Kuntien avainluvut muuttujina Alue 2019, Tiedot ja Vuosi pxdata.stat.fi. Viitattu 9.8.2019.[vanhentunut linkki]
  2. Suomenkielisiä alle 35 prosenttia - Pietarsaari kansainvälistyy. PS Pulssi, 26.7.2019, nro 30, s. 2.
  3. Väestö 31.12. muuttujina Alue, Vuosi, Kieli ja Tiedo pxdata.stat.fi. Viitattu 20.9.2019.[vanhentunut linkki]
  4. Kävimme 20 000 asukkaan kaupungissa, jossa roadman-kulttuuri nostaa päätään Yle Uutiset. 12.12.2024. Viitattu 8.2.2025.
  5. Anita Salmi: Pietarsaari nousi merestä: Vanhat kartat kertovat, miten Pohjanlahden rannikolla maannousun vaikutuksesta saaret liittyvät osaksi mannerta ja salmet sekä lahdet katoavat. Vain ehkä nimet kertovat historiasta. 23.12.2019. pietarsaarensanomat.fi. Viitattu 25.12.2019.
  6. Heikki Junnila ja Heikki Rantatupa: Järviseudun historia 1, 1983, sivu 232. ISBN 951-99467-7-2
  7. Pekka Toivanen, Fjalar Finnäs, Kai Hoffman 2002, sivut 151
  8. Pekka Toivanen, Fjalar Finnäs, Kai Hoffman 2002, sivut 162
  9. Pekka Toivanen, Fjalar Finnäs, Kai Hoffman 2002, sivut 156
  10. Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain, 1972-2018 Tilastokeskus. Viitattu 3.12.2019.[vanhentunut linkki]