Pietari Toikka
Pietari Toikka (18. tammikuuta 1862 Hietamäki, Kaukaisi – 2. kesäkuuta 1930 Helsinki) oli Inkerin itsenäisyystaistelun merkittävin vaikuttaja, opettaja ja kirjailija. Hän toimi Kolppanan seminaarin ja Pietarin kirkkokoulun johtajana, sekä Helsingin normaalilyseon yliopettajana. Lisäksi hän toimi Inkerin Väliaikaisen Hoitokunnan puheenjohtajana koko sen toiminnan ajan.[1]
Toikka suoritti vuonna 1885 filosofian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Kolppanan opettajaseminaarin johtajana hän toimi vuosina 1885–98. Hän kasvatti 14 vuosiluokkaa inkeriläisiä opettajia snellmanilaisten aatteiden kannattajiksi. Suomeen Toikka muutti perheineen vuonna 1907. Hän toimi Helsingin suomalaisen normaalilyseon venäjänkielen yliopettajana vuosina 1903–1918, Inkerin väliaikaisen hoitokunnan puheenjohtajana vuosina 1919–1920, Suomalaisen evakuoimiskomitean johtajana ja Suomen asiainhoitajana Pietarissa vuosina 1921–1928, sekä Suomen ja Venäjän välisten arkistojen vaihtamista valvovan komitean johtajana Pietarissa vuosina 1921–1928.[1]
Hänelle myönnettiin hovineuvoksen arvonimi vuonna 1906. Toikka teki Inkerin kansanperinteestä väitöskirjaa, mutta se ei ehtinyt valmistunut ennen hänen kuolemaansa.[1]
Inkeriä koskevat teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Inkerin maisemakuvausta
- Inkerin muinaisasutuksesta
- Keskiaika vaihtuu uuteen
- Ruotsin vallan aikaa
- Tsaarin valtakauden Inkeri
- Inkerin suomalaisten sivistyspyrkimyksistä
- Vatjalaisista, Inkeroisista, Äyrämöisistä ja Savakoista
- Inkerin muinaisrunoudesta
- Inkeri tutkimusten kohteena