Pia Kuusiniemi
Pia Kuusiniemi | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1974 Vantaa |
Ammatti | Maisema-arkkitehti |
Pia Kuusiniemi (s. 1974 Vantaa) on suomalainen maisema-arkkitehti, joka on pitkään vaikuttanut maisema-arkkitehtuurin alalla.[1] Hän toimii Suomen maisema-arkkitehtiliiton puheenjohtajana ja on Viherympäristöliiton hallituksen jäsen.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Opinnot ja työpaikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pia Kuusiniemi opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa Otaniemessä maisema-arkkitehtuuria ja valmistui vuonna 2003.[1] Hän perusti LOCI-maisema-arkkitehdit Oy:n vuonna 2008 yhdessä neljän muun maisema-arkkitehdin kanssa.[1] Loci on Suomen suurin maisema-arkkitehtitoimisto,[3] jonka suunnittelukohteita ovat olleet esimerkiksi Puijon Urheilulaakso sekä Vihreistä vihrein -asuinkortteli.
Resurssiviisaus ja paikan henki suunnittelun lähtökohtina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pia Kuusiniemi painottaa suunnittelussaan paikan historian ja ominaispiirteiden erityistä tuntemista, jotta jo olemassa olevia elementtejä voidaan hyödyntää suunnittelussa.[3]
Projektit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuusiniemi on ollut mukana seuraavissa projekteissa:
- Baanan ympäristösuunnitelma, 2012[4]
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vuoden Kivenpyörittäjä-palkinto 2019, Rudus Oy[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Saarinen, Sirkka: Henkilökuvassa Piia Kuusiniemi. Betoni-lehti, 2019. Betoniteollisuus ry.
- ↑ a b Vuoden kivenpyörittäjä maisema-arkkitehti Piia Kuusiniemi Viherympäristöliitto, uutiset. 10.5.2019. Viherympäristöliitto. Viitattu 12.4.2022.
- ↑ a b Jyrki Sinkkilä & Aapo Pihkala & Emilia Weckman: Maiseman tekijät - Näkökulmia maisema-arkkitehtuuriin, s. 67. Aalto-yliopisto, 2019.
- ↑ Baana static1.squarespace.com. Viitattu 22.6.2022.