Philip Johan von Strahlenberg
Philip Johan von Strahlenberg (syntyään Tabbert; 1676 Stralsund – 1747 Fröllinge) oli ruotsalainen upseeri ja maantieteilijä, joka työskenteli Venäjällä. Tabbert meni nuorena Ruotsin armeijan palvelukseen ja hänet ylennettiin kapteeniksi 1703. Vuonna 1707 hänet aateloitiin, jolloin hän otti nimen von Strahlenberg.
von Strahlenberg osallistui suureen Pohjan sotaan ja joutui Pultavan taistelussa venäläisten vangiksi vuonna 1709. Hänet lähetettiin sotavankina Siperian Tobolskiin, jossa hän eli vuodet 1711–1721. Tuona aikana hän tutki Siperian maantiedettä ja paikallisten alkuperäiskansojen tapoja, kieliä ja antropologiaa. von Strahlenberg palasi Ruotsiin vuonna 1722 ja julkaisi tutkimustuloksensa kahdessa kirjassa. Niistä jälkimmäinen, vuonna 1730 julkaistu Das Nord- und Östliche Theil von Europa und Asia , sisältää runsaasti von Strahlenbergin itse piirtämiä Venäjän karttoja. Kirjat kuvaavat myös yksityiskohtaisesti tataarien, jakuuttien, tšuvassien, Krimin tataarien, uzbekkien, baškiirien, kirgiisien ja mongolien kieliä ja tapoja. Kuvatessaan Siperian alkuperäiskansojen rituaaleja hän havaitsi näiden käyttävän šamanistisissa menoissaan kärpässientä.
Hänet haudattiin Getingen hautausmaalle, Hallandiin.[1]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Philip Johan von Strahlenberg. Vorbericht eines zum Druck verfertigten Werckes von der Grossen Tartarey und dem Königreiche Siberien. mit einem Anhang von Groß-Russland. Schneider, Tukholma 1726
- Philip Johan von Strahlenberg. Das Nord- und Östliche Theil von Europa und Asia, in so weit solches das gantze Russische Reich mit Sibirien und der grossen Tatarey in sich begriffet. in Verlegung des Autoris, Tukholma 1730
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Göran Åstrand, Här vilar berömda svenskar. 1999, s. 120
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- von Strahlenbergin pienoiselämäkerta Runeberg.org (ruotsiksi)
- Kustaa Vilkuna : Karoliini, Siperian sotavanki, josta tuli europalainen kuuluisuus. Laati Siperian ensimmäisen kartan ja keräsi lähdekokoelman, joka on suuresti edistänyt heimomme alkuhistorian selvittämistä, Hakkapeliitan joulu, 01.12.1933, s. 45, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
