PewDiePie vs T-Series
PewDiePie vs T-Series oli pääosin internetissä tapahtunut kamppailu kahden Youtube-kanavan, PewDiePien ja T-Serieksen välillä siitä, kumpi on maailman tilatuin Youtube-kanava. T-Series on kanava, joka on saavuttanut maailman katsotuimman videon helmikuussa 2017, ja PewDiePie on kanava, jolla oli ollut eniten tilaajia elokuusta 2013 lähtien. Kamppailu sai alkunsa, kun T-Serieksen tilaajamäärä alkoi lähentyä PewDiePien tilaajamäärää vuoden 2018 loppupuolella.[1]
Monet tunnetut tubettajat ilmaisivat tukeaan PewDiePielle. Näihin kuuluvat esimerkiksi Markiplier, Jacksepticeye, MrBeast, DanTDM, KSI ja Logan Paul. Monet heistä yrittivät pitää PewDiePien tilatuimpana kanavana esimerkiksi organisoitujen marssien ja kannustavien Youtube-videoiden avulla. Yleensä käytettiin ”Subsribe to PewDiePie” -slogania (suomeksi ”Tilaa PewDiePie”). Joidenkin fanien kannatus kuitenkin rikkoivat lakia, sillä he hakkeroivat nettisivustoja ja esimerkiksi julkisuuden henkilöiden sosiaalisen median tileja. Osa faneista harjoitti myös vandalismia. PewDiePie teki myös diss trackin (eli laulun, jonka tarkoitus oli hyökätä T-Serieksen kimppuun) ”Bitch Lasagna”, joka nähtiin laajalti intialaisia syrjivänä. Tämän jälkeen useat intialaiset tubettajat julkaisivat omia diss trackejaan, joiden tarkoitus oli haukkua PewDiePietä ja kannustaa T-Seriestä. Myöhemmin PewDiePie teki myös ”Congratulations”-kappaleen, jonka tarkoitus oli onnitella T-Seriestä.[2][3]
T-Series meni useita kertoja PewDiePien edelle tilaajissa vuoden 2019 aikana.
15. maaliskuuta 2019 Uudessa-Seelannissa tapahtui joukkoampuninen, jossa kuoli 51 ihmistä, ja 40 loukkaantui. Joukkoammunnan tekijä live-streamasi koko tapahtuman ja kannusti katsojia tilaamaan PewDiePien.[4] Felix oli suuresti järkyttynyt tapahtuneesta, ja pyysi kannattajiaan lopettaman kamppailun 28. huhtikuuta. Lopulta T-Series ohitti PewDiePien tilaajissa, ja oli ensimmäinen kanava, joka on saavuttanut sata miljoonaa tilaajaa.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ PewDiePie v T-Series: The battle to be king of YouTube BBC News. 20.12.2018. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
- ↑ PewDiePie vs T-Series: Looking back at the epic battle for YouTube supremacy HT Tech. 29.12.2019. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
- ↑ PewDiePie under fire for India-Pakistan comments amid YouTube supremacy race with T-Series Zee News. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Kevin Roose: A Mass Murder of, and for, the Internet The New York Times. 15.3.2019. Viitattu 3.4.2023. (englanti)
- ↑ Joan E. Solsman: T-Series beat PewDiePie to 100M YouTube subscribers -- is it the end of YouTubers? CNET. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)