Peter Lundin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Peter Kenneth Bostrøm Lundin (s. 1972) on neljä ihmistä kahdessa eri maassa tappanut tanskalainen. Hän muutti lapsena perheineen Yhdysvaltoihin.

Lundin kuristi äitinsä Annan 7. huhtikuuta 1991 Pohjois-Carolinassa ja hautasi tämän ruumiin isänsä Olen avustuksella hiekkarannalle Cape Hatterasilla. Ruumis löydettiin kuukausien kuluttua, ja Lundin tuomittiin viidentoista vuoden vankeuteen. Isä sai kaksi vuotta vankeutta.

Lundinia haastateltiin Tanskan televisioon vankeutensa aikana 1994. Vuonna 1999 hän vapautui amerikkalaisesta vankilasta ja joutui karkotettuna palaamaan synnyinmaahansa. Hän muutti vaimonsa kanssa Måløviin, mutta parin suhde päättyi Lundinin väkivaltaisuuteen. Lundin tapasi toisen naisen, Marianne Pedersenin. Tällä kertaa suhde päättyi siihen, että Lundin tappoi naisen ja tämän kaksi poikaa. Hän paloitteli uhriensa ruumiit.

Lundin väitti aluksi, että Pedersen oli itse tappanut omat lapsensa. Lundin kertoi lyöneensä Pedersenin sitten hengiltä ja paloitelleensa ruumiit. Lundinin kertomus kuitenkin muuttui; lopulta hän myönsi syyllistyneensä kolmeen murhaan. Hänet tuomittiin vuonna 2001 elinkautiseen vankeuteen. Paloiteltuja ruumiita ei koskaan ole löydetty, vaan tieto ruumiiden paloittelemisesta pohjautuu muihin todisteisiin. Lundin oli käyttänyt siinä kulmahiomakonetta ja kirvestä. Rikospaikka oli huonosti siistitty.

Lundin on sekä Yhdysvalloissa että Tanskassa vangittuna ollessaan saanut useita naisystäviä. Yhdysvalloissa istuessaan Lundin meni naimisiin Tina-nimisen naisen kanssa. Vuonna 2008 Lundin meni Tanskassa vankilassa istuessaan uusiin naimisiin, mutta avioero tuli pian, koska Lundin oli ollut vielä häiden aikaan suhteessa toiseen naiseen.

Vuonna 2000 useat vangit hyökkäsivät Lundinin kimppuun. Lundin nosti syytteen Dagbladet Informationin kirjoituksesta, jossa häntä nimitettiin muun muassa psykopaatiksi. Toimittaja kuitenkin vapautettiin syytteistä. Marraskuussa 2008 Pia Kjærsgaard nimitti Lundinia televisiossa tunteettomaksi. Lundin vaati 100 000:n kruunun korvauksia.

Lundin on ottanut käyttöön nimen Bjarne Skounborg. Hän on herättänyt Tanskassa runsaasti kielteisiä tunteita; Facebook-ryhmä, joka vaatii, että Lundinia ei koskaan vapauteta, on saanut yli 36 000 jäsentä.[1]